Lissabon, Portugali

Campo Pequeno - kaupunginkirjasto 

Aamulla aurinko paistoi siniseltä taivaalta, kunnes ei enää paistanutkaan. Hetkessä tummat pilvet vyöryivät ja alkoi rankahko vesisade. Onneksi sitä kesti parikymmentä minuuttia ja sitten palattiin tasaisen harmaaseen. Alimmillaan lämpötila on ollut 11° ja korkeimmillaan 18°. Lämpötilan puolesta tammikuu Lissabonissa on ihanteellinen; lagom, kuten ruotsalainen sanoisi.

Campo Pequenon alue on täynnä yllätyksiä. Täällä on Lissabonin vanhin härkätaisteluareena, josta aiemmin kirjoitin. Kämppääni vastapäätä on megalomaaninen Culturgest-kompleksi, joka näyttää neuvostoaikaiselta betonibunkkerilta. Asuinrakennukseni toisella puolella on kaunis huvilakaupunginosa, Bairro Arco do Cego, ja korttelin päässä on kaupunginkirjasto. Kirjasto toimii Palácio das Galveias-rakennuksessa, joka on 1700‑luvulta peräisin oleva hieno historiallinen aateliskoti. Kaikki nämä ansaitsevat oman postauksensa, aloitan kirjastosta.

Olen kävellyt useita kertoja kaupunginkirjaston, Biblioteca Muncipal Central, ohi. Sisäänkäynti on kaunis ja se ikäänkuin kutsuu astumaan sisään (kuva ylimpänä). Kirjasto toimii das Galveias ‑palatsissa, joka on 1700‑luvulta peräisin oleva hieno historiallinen aateliskoti. Aulassa on on lehtisali ja upeat sini-valkoiset freskot. Täällä on useita työtiloja, jotka ovat täynnä keskittyneitä nuoria. Uskallan hädintuskin hengittää, etten häiritsisi heitä. Seinien lisäksi myös lattia ja kattokupolit ovat tyrmistyttävän upeita!

Kirjaston innoittamana päätin tutustua Lissabonin kirjakauppoihin. Sitten mopo lähtikin käsistä.

Vanhin kirjakauppa Lissabonissa - ja luultavasti maailman vanhin toiminnassa oleva - on Livraria Bertrad. Kirjakauppa on perustettu vuonna 1732, ja on sijainnut samassa rakennuksessa Chiadon alueella vuodesta 1773 lähtien. Se jakautuu seitsemään peräkkäiseen huoneeseen, joita koristavat kauniit holvikaarikatot - osa punatiilisiä, osa valkoiseksi rapattuja.

Myös kotiostarillani, Campo Penquenossa on Livaria Bertrad, sen modernimpi versio. Kaikkiaan ketjuun kuuluu yli 50 kirjakauppaan.

Koska kirjakauppa/galleria/kahvila Tinta nos Nervos sijaitsee vain kilometrin päässä Bernardista, päätin tsekata senkin. Kävelin kapeaa Largo Conde-Baraô-katua alas ja ylös Madragoan kaupunginosaan. Kadun varrella oli antikvariaatteja, vintageliikkeitä, taidekauppoja, ravintoloita. Ihana tunnelma! 

Tinta nos Nervos oli pieni mutta suloinen kauppa. Siellä oli paljon taidekirjoja ja sarjakuvakirjoja, Muumitkin olivat edustettuina. Kirjojen lisäksi myynnissä oli taidejulisteita ja -grafiikkaa. Koska kahvila oli vaatimaton, päätin siirtyä seuraavaan kirjakauppaan.

Kirjakauppa Liberty on samalla kadulla kuin Tinto nos Nervis. Tai Liberty on oikeastaan kahvila/kirjakauppa, ei kirjakauppa/kahvila. Täällä on monen kielistä kirjallisuutta vaikka valikoima on pieni. Lisäksi täällä järjestetään kirjailijatapaamisia ja kirjaesityksiä. Tänne jäin kahville ja lisäksi kesäkurpitsapannukakua paksun hapankerman kera. Hyvää oli.

Palvelu on täällä loistavaa, kuten on oikeastaan ollut kaikkialla Lissabonissa. Ihmiset ovat maanläheisiä, ehkä vähän kuin suomalaiset. Täällä tosin ihmiset ottavat julkisilla paikoilla katsekontaktin, hymyilevät, ehkä tervehtivät ja joskus lausuvat jonkin pienen kohteliaisuuden. Tällainen tuntuu niin luontevalta ja normaalilta, voi kun tämä yleistyisi Suomessakin.

Kotimatkalle sattui vielä kirjakauppa Good Company Books. Lokoisa ja kaunis paikka; ehkä tästä tulee minun paikalliseni. Nimestäänkin päätellen täällä on pääosin englanninkielisiä kirjoja - erityisesti käännöskirjoja portugalinkielisistä teoksista. Kahvia en enää jaksanut jouda. Istahdin kirjakaupan puolelle sohvalle odottamaan sateen loppua.

Olen kävellyt tänään kädet vapaina. Ei ole ollut sateenvarjoa, laukkua tai koiraa mukana. Koko päivän on tuntunut, että jotain puuttuu. Pari kertaa ole säikähtänyt, että missä Keta (-koira) on!!?

Illalla sain kännykkääni tekstiviestillä varoituksen Kristin-myrskystä ja kovasta tuulesta. Heti alkoi ukkostaa ja satamaan. Sade loppui mutta tuuli jäi.

Lissabon, Portugali

Päätin lähteä tutustumaan Lissabonin nähtävyyksiin. Ensin bussilla Garçian kaupunginosaan ja siellä vaihto keltaiseen ratikkaan numero 28E. Ratikka 28 on ns. turistiratikka, joka kulkee Alfaman vanhan kaupunginosan kapeita ja mäkisiä katuja ylös ja alas. 28E on virallinen ratikan numero ja E tarkoittaa elétrico l. sähköratikka. Aika täynnä 28 oli, sekä turisteja että paikallisia. Muutamat mäet olivat niin jyrkkiä että tuppasi pelottamaan, varsinkin kun ratikat ovat vanhoja ja rämiseviä. Pysähdys näköalapaikalla, kuva maisemasta ja matka jatkui kävellen kohti keskustaa.

Kävelykatu rua Augustan päässä näkyy riemukaari Arco da rua Augusta ja sen takana on Praça do Comércio eli kauppa-aukio, jolla pönöttää Dom José I eli Portugalin kuningas 1700-luvun loppupuolella. 

Kävelykadut olivat hiljaisia, lukuunottamatta tyhjien ravintoloiden sisäänhuutajia. Sateisesta säästä huolimatta tammikuun on hyvä aika matkustaa Lissaboniin, välttyy ruuhkilta ja jonottamisilta.

Batman (?) vahtii Santa Justan hissitornia, jolla pääsee bussilipulla, 1,70e, näköalatasanteelle. Jos bussilippua ei ole, voi lipun ostaa paikan päältä kuuden euron hintaan.

Vaaleanpunainen katu, Rua Nova do Carvalho, sattui matkan varrelle, joten miksipä ei. Kaunishan se oli sateenvarjoineen ja tyhjine terasseineen. Aikanaan se on ollut huonomaineinen punaisten lyhtyjen alue, nyt se on vaaleanpunainen baarialue. Same same but different.

Time Out Market. Se sijaitsee vanhalla ruokatorilla, historiallisessa Mercado da Ribeirassa. 2014 lähtien siellä on toiminut ravintolamaailma, jossa voit valita ateriasi yli 30:stä ravintolasta. Ihan ok paikka, sen enempää en tälle marketille lämmennyt. Menin lounaalle kävelymatkan päähän pieneen paikalliseen kuppilaan. Söin maukasta riisiä ja vaaleaa kalaa, tamborilia.

Sitten bussilla 727 kotiin Campo Pequenoon kissoja rapsuttamaan ja koiraa ulkoiluttamaan. 

Kotona tarkistin, tamboril on meriantura.

Lissabon, Portugali

LX Factory

Kun saapuu vieraaseen paikkaan lemmikkivahdiksi voi sattua mitä vaan. Vastassa voi olla pelokas=vihainen dobermanni, talossa on ollut juuri massiivinen vesivahinko ja joudut koiran kanssa väistökämppään, jääkaappi on homeessa, kissa on juuri edellisenä päivänä kuollut - ja olenpa itse mennyt paikalle vääränä päivänä. Tekevälle sattuu. Tällä kertaa pariskunta oli matkustamassa Lissabonista Brasiliaan, kuten niin monta kertaa aiemminkin, mutta nyt toinen puolisko ei päässyt lennolle. Viisumikäytännöt olivat muuttuneet, eikä häntä huolittu mukaan kanadalaisella passilla. Yöksi hotelliin ja seuraavana päivänä hän tuli tänne kotiinsa hakemaan brittipassiansa, jolla hänen pitäisi päästä Brasiliaan ilman viisumia. Hänellä on vielä toinen yö hotellissa ja huomenna matka (toivottavasti) jatkuu. 

Tänään lähdin kotoa pois, jotta lemmikkien omistaja sai viettää päivän kotonansa rentoutuen. Suuntasin Alcântaran kaupunginosaan LX Factoryyn, jota hän minulle suositteli. Hieno vanha tehdasalue, jossa on nykyään kauppoja, ravintoloita, työhuoneita yms. tiloja. Ensimmäinen tekstiilitehdas perustettiin tänne vuonna 1846. Sen jälkeen täällä toimi elintarviketehdas ja painotalo. 23 000 m²:n alue ehti olla tyhjillään toistakymmentä vuotta, ennen kun siitä tuli luovan toiminnan tila. Täällä graffitit ovat sallittuja, jopa toivottuja. Alue muuttuu jatkuvasti ja nykyään turistilaumat ovat sen myös löytäneet.

Alueen yllä kulkevat junat upeaa punaista Ponte 25 de Abril-siltaa pitkin. Silta on 2 300 metriä pitkä ja se keikkuu 70 metriä merenpinnan yläpuolella. Se muistuttaa erehdyttävästi San Fransiscon Golden Gate-siltaa, eikä ihme, sama yhtiö on ollut rakentamassa molempia siltoja. Ponte 25 esiintyy monissa mainoksissa ja elokuvissa, tunnetuin elokuva lienee James Bond - Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa.

Tänään oli hyvin vaihteleva sää; välillä paistoi aurinko, välillä satoi kaatamalla vettä. Molempia tosin vain hetken aikaa, enimmäkseen oli tasaisen harmaata. Lämmintä oli noin 15 °C. Kotimatkalla bussissa pikkutyttö näytti minulle kieltä isänsä selän takaa. Nauratti.

Lissabon, Portugali

Taas mulla on koira, joka ei halua ulkoilla. Keta 10v. shiba inu. Piti houkutella useaan otteeseen ja onnistuihan se iltalenkki viimein ihan kohtalaisesti. Keta on kuulemma tämän seudun tähti ja hän tietää sen itsekin. Keta melkeinpä vaatii anovalla katseellaan vastaantulijoita paijauksia ja kyllähän se niitä myös saa. Jos joku jättää Ketan huomioimatta, koiran olemus muuttuu hetkessä hännän laskeutuessa koipien väliin. Varsinainen draamakuningatar. Muista koirista se ei juurikaan välitä - ainoastaan isokokoiset urokset saavat tämän nartun innostumaan.

Asun Campo Pequenon alueella, muutaman kilsan päässä keskustasta. Iltakävely vie meidät, minut ja Ketan, Lissabonin tunnetuimmalle härkätaisteluareenalle, Taurino do Campo Pequenolle. Se näyttää iltavalaistuksessa jopa romanttiselta, vaikka areenan tapahtumat ovat kaukana romantiikasta. Härkätaistelu on laillista Portugalissa, onneksi ei enää kovin suosittua. Viime syksynä samassa näytöksessä kuoli ensimmäisessä ammattilaisnäytöksessään esiintynyt 22-vuotias härkätaistelija, sekä katsomossa  ollut iäkäs - tapahtuneesta järkyttynyt - mies. Härkä jäi henkiin. Nykyään areenalla on vähemmän härkätaisteluja ja enemmän ravintoloita, musiikkia ja teatteria.

On mulla täällä kaksi kissaakin. Hyvin itsenäisiä ovat, eivätkä vielä osoita minua kohtaan kiinnostusta.

 Niistä ehkä myöhemmin lisää.

Malaga-Paris-Helsinki

Benalmadena

Herätys kello 03.11. Ensimmäinen ajatus oli jippii!! Vihdoinkin pääsen kotiin. Aamutoimet, uloskirjautuminen hotellista ja taksiin. Hyvästelen Benalmadenan ja toivon, että viimeistä kertaa. Vastaan tulee kaksi poliisiautoa valot vilkkuen. Muuten ei tapahdu juuri mitään.

Malaga

Lentokentällä on rauhallista, vain kahden tiskin eteen alkaa kerääntyä jonoa. Juttelen niitä näitä edessäni jonottavan miehen kanssa. Hän on tullut häihin Andalusiaan ja nyt hän on kotimatkalla Floridaan. Häneen perheensä imigroitui Venezuelaan, jonne hän jäi muun perheen myöhemmin muuttaessa takaisin Espanjaan. Viimeiset kaksi vuotta hän on asunut Jenkeissä. Hän kovasti haaveili matkasta Skandinaviaan, ehkä ensi vuonna. Takanani on perhe neljän pienen lapsen kanssa. Aika reipasta touhua vanhemmilta.  Hetki vielä, passi tiskiin ja laukku hihnalle. 23,5 kg. Turvatarkastukseen pääsen suoraan ja se menee läpikulkien. Kahville ja leivälle, lisäksi tuorepuristettua appelsiinimehua - 16.90 euroa. Vessaan ja portille. Olen varannut itselleni - tai siis ostanut - käytäväpaikan, 25D. Nousen koneeseen viimeisten joukossa, jälleen kerran. Ei tarvitse seisoa jonossa vaan voin istua rauhassa ja odottaa jonon katoamista. Jossain aina odotat, joko koneessa tai portilla. Yhtä jonottamista tämä matkustaminen. 

Pariisi

"...Pariisissa pieni tauko, napataan Dom Perignon...' laulaa Atomirotta matkalla Malagaan. Oma matkani suuntaa auringosta pimeyteen: Suomeen ja talveen. Olen onnellinen. Pariisissa taivas on harmaa ja vettä sataa taivaan täydeltä. Charles de Gaulle-lentokentällä on aikaa lounaalle, syön japanilaisessa ravintolassa mereneläväkeiton - japanilaisella twistillä tietenkin. Pari tuntia ajan tappamista ja koneeseen. Helsinki-Vantaalla noin kello 16.30.

Helsinki

Heti astuttuamme koneesta ulos Helsingissä, meiltä tarkastetaan passit. Kun pääsen laukkuhihnalle, (ilmeisesti) huumekoira on jo valmiina hommiin. Onkohan tulli saanut vinkin jostain rikollisesta toiminnasta? Kohta perässä tulee nuori mies neljän tullihenkilön saattelemana hakemaan laukkuaan. Tullikoira työskentelee sermin takana ja päästää laukkuni jatkamaan matkaa hihnalla.

Kylmä. Sama vanha kaava toistuu: siskoni tulee lähtevien oville autolla vastaan ja mennään äidin luokse kahville. Toinen siskoni on jo siellä. Olen ostanut Malagasta käsintehtyjä keksejä ja Rondasta, luostarista, nunnien tekemiä joulukeksejä. Kahvittelemme ja vaihdamme kuulumisia.

Lunta alkaa sataa isoin hiutalein. Maa muuttuu hetkeksi valkoiseksi, Ihana tervetulotoivotus!

Puerto Banus-Marbella, Espanja

Puerto Banus

Aurinkorannikko tuntuu aika väsähtäneeltä - samoin kirjoittaja. Vai tuntuuko Aurikorannikko väsähtäneet, koska olen itse väsynyt? Vai olenko väsynyt, koska Aurinkorannikko on uivahtanut? Niin tai näin; olisin jo valmis lähtemään täältä. Vielä yksi työpäivä ja adios! Tänään kävin Puerto Banuksessa, sekin on nykyään aika laimea. Kaduilla on hiljaista, liiketiloja on tyhjillään ja hulppeat jahdit ovat tainneet vaihtaa satamaa. Olihan siellä vielä loistoa jäljellä, kuten kuvassa näkyvä auto. Koska en tunne autoja, kysyin tekoälyltä. Tässä vastaus:

---

"Kuvassa esiintyvä auto on klassinen MG B, tarkemmin MGB Roadster kovakattoisella hardtop-katteella. MGB on yksi kaikkien aikojen tunnetuimmista brittiläisistä urheiluautoista, jota valmistettiin vuosina 1962–1980. Sen tunnistaa helposti pyöreistä etuvaloista, perinteisestä kromimaskista sekä matalasta ja virtaviivaisesta roadster-korista, joka edustaa aikansa urheiluautoestetiikkaa parhaimmillaan. MGB:n suunnittelussa yhdistyivät melko yksinkertainen tekniikka ja ajamisen ilo, mikä teki siitä suositun harrasteauton jo valmistusvuosiensa aikana ja vielä enemmän niiden jälkeen.

Autossa näkyvät lukuisat tarrat ja lisävalojen kiinnikkeet viittaavat siihen, että tämä yksilö on rakennettu tai ainakin varusteltu klassikkorallien ja autotapahtumien henkeä mukaillen. MGB on ollut vuosikymmenten ajan suosittu valinta tällaisiin ajotapahtumiin, sillä se on kevyt, ketterä ja helppo huoltaa, ja sen varaosia on edelleen hyvin saatavilla. Malli oli aikanaan edistyksellinen myös siksi, että se oli yksi ensimmäisistä massatuotetuista autoista, joissa käytettiin korirakenteen kantavana osana itsekantavaa monokokkirakennetta perinteisen tikapuurungon sijaan.

Vaikka MGB ei ollut aikansa tehokkain urheiluauto, sen 1,8-litrainen nelisylinterinen moottori tarjosi riittävästi vauhtia mutkateillä nautiskeluun, ja auton tasapainoinen ajettavuus teki siitä pitkäaikaisen menestyksen. Nykyään MGB:tä arvostetaan ennen kaikkea sen ajattoman ulkonäön, mekaanisen yksinkertaisuuden sekä suuren harrastajayhteisön vuoksi. Kuvan yksilö sopii täydellisesti välimerelliseen satamamiljööseen, jossa klassikkoauton rento eleganssi ja veneilyn tunnelma kohtaavat."

Repikää siitä.

Marbella - vanha kaupunki

Marbellan vanha kaupunki on kaunis. Se on täynnä paikallista pöhinää. Lapset palailevat koulusta koulupuvut päällänsä ja iäkkäät, arvonsa tuntevat pariskunnat kävelevät kapeilla kujilla kaikessa rauhassa. Ravintoloissa on kalaruokia riesaksi asti, ei tee mieli. Piipahdan kaupoissa. Ihastuin harmaa-mustaan hameeseen, hinta 1 100 euroa. Sinisenä olisi maksanut "vain" 850 euroa. Kauppaan jäivät molemmat. Myyjältä sain varsin kylmää kohtelua, en tainnut kuulua heidän kohderyhmäänsä. Istahdan nauttimaan auringon lämmöstä ja otan lounaaksi vihersmoothien. Sitten bussilla takaisin kotiin.

P.S. Malagan kaupunki on satsannut luksusveneiden säilytyspalveluun satamassaan. Ehkä paatit ovat seilanneet Puerto Banuksesta Malagaan?

Fuengirola/Mijas, Espanja

Perjantai - Fuengirola

Sataa, sataa ropisee.... Talvi on tullut Espanjaan, taivas on lonkeronharmaa. Nyt ei kyllä huvita mikään. Onneksi on pitkä aamu, eikä kiire minnekään. Puolilta päivin lähden bussilla Fuengirolaan. Valtaosa vastaantulevista tuntuu puhuvan suomea. Ei Fuengirolaa suotta sanotaan Suomen epäviralliseksi pääkaupungiksi Espanjassa. Vähän ahdistaa; en halua kuulla mitä Jaskalle kuuluu tai mitä tänään on illalliseksi. Vähän työasioita, tapaslounas, reippailua rantapromenadilla eli Paseo Maritimolla. Bussilla takaisin Benalmadenaan ja suoraan töihin.

Huomenna Mijas, vielä kerran Malaga, Ronda on jo taputeltu. Oppaan työ on kuin kehää kiertäisi; viikosta toiseen ja vuodesta toiseen samaa. Onneksi välillä kohteet vaihtuvat, mutta nyt olen jämähtänyt Kreikka-Espanja-akselille. Ja välissä Suomi. Blääh! 

Lauantai - Mijas

Sataa, sataa ropisee... taas. Mijaksessa maisema on harmaa sumusta ja tihkusta. 15/30 asiakasta lähti retkelle mukaan, aika hyvin. Päästän asiakkaat vapaalle ja kiiruhdan sateensuojaan vakiokahvilaani, cafe Art'iin. Ruoka on täällä huonoa mutta kahvi hyvää. Se riittää minulle tänään. Odotan sateen taukoamista lattea juoden. Sade lakkaa mutta ehtii alkaa uudelleen, ennen kun ehdin kahvilasta ulos. Ei kun takaisin pöytään ja ihailemaan kaatosadetta sisältä käsin.

Sitten vierailulle Mijaksen Nykytaiteen keskukseen. Johtaja on armoton Suomi-fani ja täällä on joka kesä suomalaisten taiteilijoiden näyttely ja peruskokoelmassa on Arttu Mannisen teos. Mutta tänään tulin katsomaan picassoja. Täällä on enimmäkseen hänen  keramiikkatöitään, upeita ovat. Tiesitkö muuten, että Picasson koko nimi on Pablo Diego José Francisco de Paula Juan Nepomuceno María de los Remedios Cipriano de la Santísima Trinidad Ruiz y Picasso.

Joskus työpäivät tulevat kalliiksi. Mijaksesta tarttui matkaani - tai ne kyllä toimitetaan kotiini - mutta ostin tusinan isoja käsintehtyjä lautasia. Ne ovat cordobalaisen taiteilijan, Miguel Ángel Torres Ferreras'in tekemät ja just minun makuuni. Siinä meni tämän päivän palkka, eikä riittänytkään. Mutta onnellinen olen. Tavara ei tee onnelliseksi, mutta kuten Zsa Zsa Gabor (vai John Wayne?) sanoi: Raha ei tee onnelliseksi, mutta mieluummin itken jaguarissa kuin bussissa.

Benalmadena - koti

Kastumiselta ei voinut välttyä, kun Mijaksessa tuli välillä vettä vaakatasossa. Onneksi oli suht lyhyt päivä, noin viisi tuntia. Kotona suihkuun ja peiton alle lämmittelemään. Sateen sattuessa saamme taittaa työmatkat taksilla. Aamulla en tätä vielä tiennyt ja kastuin eka kertaa kunnolla bussipysäkille kävellessäni. Iltapäivällä tiesin, mutta taksille ei ollut tarvetta; sade lakkasi taas hetkeksi.