Benalmadena, Espanja

Olen ollut täällä vasta viisi päivää. Olen ehtinyt retkeillä jo Malagassa, Rondassa ja Mijaksessa. Ja sama tahti jatkuu loppuviikostakin. Joku kysyi eilen, kauanko olen ollut täällä ja vastasin hänelle, että kymmenisen päivää. Vähän nauratti, kun tajusin, että neljä päivää tuntui kymmeneltä päivältä! Ekat viikot ovat töissä kiireisiä, parin viikon jälkeen helpottaa - hieman. Työvuorot ovat aika hajanaisia; välillä pitkää, välillä pätkää ja sitten vielä hajavuoro eli sekä aamua että iltaa, ja päälle vielä puhelinpäivystys. Ja kun ollaan samassa hotellissa kuin asiakkaatkin, on myös ruokailut vähän niin kuin työaikaa. 

Eilen vaihdoin huonetta hotellin varjoisalta puolelta auringon puolelle - ihan kun maata olisin vaihtanut! Mukavan viileä muuttui kostean kuumaksi. Ensimmäistä kertaa piti laittaa ilmastointi päälle. Myös maisema muuttui parkkipaikasta keltaiseen kerrostaloon. Ja kun oikein kurkoitan parvekkeen kaiteen yli, on minulla merinäköala. Hotellin altaalle en ole ehtinyt, enkä myöskään puutarhaan. Vapaa-aika on mennyt seuraavan päivän töitä valmistellessa.

Tulin juuri Mijaksesta. Kylällä päästin asiakkaat vapaalle ja kiiruhdin itse kahvilaan lounaalle ja valmistelemaan tulevaa Malagan retkeä. Kylällä en käynyt, enkä yhtään kuvaa ottanut.

Rondassa tuli muutama kuva napattua opastamisen ohessa. Paikallisopas Pepe soi minulle poskisuudelmat ja tarjosi kierroksen päätteeksi tapasta ja oluen. Viime vuonna sain häneltä pelkkää huutoa (aiheestakin), sillä unohdin rahat kotiin enkä pystynyt maksamaan hänelle ennen kuin sain myöhemmin lainattua rahaa kollegaltani. Pepe myös soitti silloin pomolleni, ja haukkui kaikki meidän oppaat surkimuksiksi. Sellaista. Samalla reissulla multa meni myös ääni. Ensimmäisellä pysähdyksellä kävelykierroksella korotin ääntäni niin, että kaikki 50 asiakasta kuulisivat hyvin, ja hups - sinne katosi ääni. Lähti vähän väärällä tekniikalla. Onneksi oli paikallisopas paikkaamassa ja kierros saatiin vedettyä.

Nyt siestaa ja illalla hotellipäivystys eli retkien myyntiä ja asiakkaiden kysymyksiin vastaamista. Illallinen ja nukkumaan, niin jaksaa huomenna taas jatkaa hommia.

Lämpöä +27°C.

Malaga, Espanja

Malaga 💛

Malagasta on vuosien varrella tullut yksi suosikkikaupungeistani. Olin innoissani, kun pääsin heti ensimmäisenä työpäivänäni tutustumaan meidän uutuusretkeen. Ihanaa! Tätä sanaa olen ehtinyt jo viljelemään runsain mitoin moninaisissa yhteyksissä niin, että kollegani ovat ihan kyllästyneitä ihasteluihini. Mutta mikäs teet; ihanaa on.

Asiakkaiden maistellessa malaga-viinejä bodegassa, livahdin kauppahalliin pissalle. Siellä on ilmainen vessa ja väljempää. Samalla ihastelin kauppahallin lasimaalauksia ja tuoretuotetarjontaa. Takaisin tunkkaiseen ja haisevaan bodegaan, ja sieltä pienen porukan kanssa Malagan museoon eli Museo de Malagaan. Siellä kierros toisessa kerroksessa, jossa kaikki upeat teokset ovat malagalaisten taiteilijoiden tekemiä.

Lounaaksi tapaksia ja vettä. Erityismaininnan ansaitsee munakoisosuikakeet hunajan kera. Myös sardiinit olivat maukkaita. Salaatti sen sijaan outo, mutta maistuva. Siihen oli varmaan kerätty kaikki eilisen tähteet: perunaa, sipulia, tomaattia, kananmunaa, tonnikalaa ja appelsiinia.

Malagassa oli yllättävän rauhallista, vaikka satamassa oli kaksi valtavan isoa risteilyalusta. Myös sää suosi eilisen sateen jäljiltä, lämmintä oli noin 25°C. Ihana päivä!

Benalmadena, Espanja

Aamulla neljältä ylös, vaatteet päälle, taksi alle ja lentokentälle. Nykyään osaan jo nukkua, vaikka olisi aikainen lähtö. Lentokentällä normirutiinit ja sitten kahville, oma eväsleipä mukana. Tässä vaiheessa alan yleensä heräilemään. Vielä on pimeää, lentokoneessa - matkalla Pariisiin - katselen sitten auringonnousua pilvien yläpuolella. Pariisissa vaihto, 45 minuuttia aikaa. Kiiruhdan lähtöportille F31, vain saadakseni tietää että lähtöportti on vaihtunut; uusi on F46. Kuulostaa ihan lähellä olevalta, mutta tallailen sinne viitisen minuuttia ruuhkaisella Charles de Gaullen kentällä. Jatkolennolla nokka kohti Malagaa.

Saan matkalaukun ensimmäisenä hihnalta - eräänlainen lottovoitto sekin. Suuntaan ulos terminaalista - ja yllätys yllätys - ulkona on kylmä (20°) ja sataa vettä! Taksi vie minut hotellille Benalmadenaan. Vastaanotossa on tuttuja kasvoja. He myös muistavat minut viime vuodelta, vaikken täällä silloin asunutkaan. Toki työskentelin täällä päivittäin. Kello oli vasta 13.30 eikä huoneeni ollut vielä valmis. Myriam pahoitteli, että joutuu majoittamaan minut neljäksi päiväksi toiseen kerrokseen, huoneeseen, jonne ei iltapäiväaurinko paista. Lupaa, että sitten pääsen viidenteen kerrokseen, iltapäiväaurinkoon. Sopii minulle. Jätän laukun vastaanottoon ja lähden lounaalle. Matka tyssää heti ulko-ovelle; ulkona sataa kaatamalla vettä. Palaan takaisin ja kysyn, voisinko syödä hotellilla lounasta maksua vastaan. Hetkinen, sanoo Myriam ja poistuu paikalta. Hetken päästä hän palaa ja sanoo, että talo tarjoaa tänään lounaan - koska ulkona sataa ja on kiva taas saada sinut Benalmadenaan.

Olisin voinut vaihtaa illallisen lounaaseen, mutta sitä en halunnut tehdä. Illallakin on nälkä ja illallisella tapaan ihanat kollegat, joita en ole vuoteen nähnyt. Olen tosi iloinen ja kiitollinen, että saan taas työskennellä mahtavan, mukavan, ammattitaitoisen ja iloisen poppoon kanssa. Salud!

Kreeta, Kreikka

Viimeistä viedään

Tänään on viimeinen päivä Kreetalla; kokonaan vai ainoastaan tältä vuodelta? Se jää nähtäväksi. Viimeiset päivät menevät aina lähtöä järjestellessä. Työtavarat kuten avaimet, retkimyyntivihko, toimistotarvikkeet yms. Kreetan toimistolle ja Suomeen palautettavat tavarat kuten työvaatteet, puhelin, läppäri, laukut... järkevästi pakattuina, ja palautus lentokentän kautta neljään eri osoitteeseen. Tarkkana pitää olla, että kaiken muistaa. Lisäksi täytyy varmistaa, että kaikki työt tulevat loppuun tehdyiksi, eikä mitään jää kesken. Tietenkin vielä asunnon siivoaminen ja pyykin pesu. Toki tuliaisetkin pitää ostaa, huomenna mukaani lähtee kreetalaisia herkkuja: lihnarakiaa (vähän kuin meidän rahkapiirakka, mutta puoliksi keksimäisellä pohjalla), kalitsouniaa (juustopiirasta), spanakopitaa (feta-pinaattipiiras) sekä tietysti baklavaa. Ja on matkalaukussa pari pulloa paikallista viiniäkin. Raki on vielä ostamatta. 

Mitä jään kaipaamaan? Moniakin asioita, mutta rehellisesti sanottuna en mitään niin paljoa, että tänne olisi vielä pakko palata. Kabbalassa on kaunis ajatus, että matkustaessaan  ihminen palaa paikkoihin, joissa hän on aiemmissa elämissään elänyt. Mikään matka ei ole sattumaa. Sielu palaa aina paikkoihin, joissa sillä on vielä jotain löydettävää tai korjattavaa. Tuntuu, ettei minulla enää löydettävää Kreetalta. Ehkä sitten jotain korjattavaa? Toivottavasti ei. Mielestäni olen nyt sinut Kreetan kanssa, ja toiveissani askeleet suuntaavat tulevaisuudessa muualle, uusia ovia avaamaan.

Viikon päästä uusi maa ja uudet jutut.

Kreeta, Kreikka

Verekinthos Arts and Crafts Village

Olen jo pitkään halunnut vierailla Verekinthosin taiteilijayhteisössä, aikataulut vaan eivät ole menneet yksiin. Tänään matkasin bussilla 21 Hanian keskustaan, siellä vaihdoin 1866 puiston toiselle laidalle ja bussiin numero 13. Lähimmältä pysäkiltä oli reilu kilometri matkaa taiteilijakylään, isoa moottoritielle johtavaa tietä pitkin. Hankala oli reitti ja sitä myös taiteilijat harmittelivat; vierailijan ei ole helppoa sinne tulla julkisilla. Yhteisö perustettiin teollisuusalueelle 25 vuotta sitten. Siihen kuuluu kolmisenkymmentä työpajaa, joissa 15:ssä voit vierailla, kuusi niistä oli tänään auki.

Verekinthos-nimi juontuu tarinaan Kreetalla sijainneesta Verekinthos-vuoresta, jossa kreikkalaisen mytologian mukaan Idaioi Daktyloit (Zeuksen pojat) opettivat muinaisia käsitöitä kuten metallurgiaa, keramiikkaa, lasityötä.

Keramiikko Keramonin koristeveistoksia Verenkinthosin puutarhassa. Hän tekee samalla tekniikalla myös valaisimia ja kulhoja.

Nikos Vergadis tekee lasiesineitä ja koruja. Matkaani lähti hänen tekemänsä korvakorut, joissa hopeaa ja hennon lilaa lasia (kuva alimpana).

Kuva tekstiilitaiteilija Sofia Vasilliadoun työhuone/myymälästä.

George Archontakiksen korvakorut lähtivät myös matkaani (ei kuvassa).

G. Tolias tekee veistoksia ollakseen elossa ja koruja elääkseen.

Kuvassa uudet korvakorut, jotka sävyltään sopivat hienosti uusiin silmalaseihini. Silmälasit (kaksitehot) maksoivat Kreetalla kaikkine herkkuineen  550 euroa. Suomesta en tuolla hinnalla olisi saanut edes kehyksiä. Tyytyväinen olen molempiin ostoksiini.

Täältä lisää kuvia ja tietoa Verekinthos Art and Craft Village'sta.

Kreeta, Kreikka

Cafe Koukouvaya

Viime vuonna en ehtinyt katselemaan auringonlaskua kuuluisaan pöllökahvilaan cafe Koukouvaya'an. Tänä syksynä asia tuli korjattua. Yliarvostettua? Ehkä. Kollegan kanssa mentiin paikalle hyvissä ajoin, kello viisi. Auringonlaskua odotellessa join iltakahvit ja söin (taas) jättimäisen suolakinuskijuustokakun. Kahvila oli melkein täynnä, ja yllättävää että suurin osa asiakkaista oli paikallisia. Viereemme istahti yllättäen tuttavaperhe; meidän yhteistyökumppanimme tohtori Vittorakis perheineen. Pieni on maailma. Juuri edellisenä iltana olimme olleet heidän vierainaan illallisella. Eli hyvin on taas tullut syötyä! 

Aurinko laskee seitsemän aikoihin. Paikallisia moinen ei kiinnostanut ja he poistuivatkin paikalta antaen tilaa auringonlaskua ihailemaan tulleille turisteille ja nuorisolle. Seitsemältä alkoi kuhina. Ihmiset nousivat seisomaan, nostivat kännykkänsa ja räpsivät kuvia. Show kesti kymmenisen minuuttia ja sitten poistuimme paikalta. No, olihan se kaunista, täytyy myöntää. Nyt sekin on koettu, eikä tänne tarvitse toista kertaa tulla.

Koukouvaya tarkoittaa siis pöllöä kreikaksi. Pöllöteema näkyi kahvilassa; logossa, henkilökunnan t-paidassa, tauluissa, myytävissä mukeissa, koriste-esineissä, veistoksissa jne jne. 

Kreeta, Kreikka

Työpäivinä, 5-6 kertaa viikossa, istun bussissa nelisen tuntia. Yleensä matkat suuntaavat lentokentälle ja hotelleille, joskus retkille. Jos hotelleja on kymmenen mennen tullen, nousen ja laskeudun bussin rappuset 40+ kertaa työvuoron aikana. Joskus illalla olen hieman merisairas bussin keinumisesta, joskus taas jalkoja jomottaa. Vapaalla ei tee mieli enää hypätä bussiin, eikä juuri autoonkaan. Pyöräily on parasta.

Eilen kuitenkin otin auton alleni ja hurautin vuoristoon. Kävin Kasvitieteellisessä puutarhassa (Botanical Park & Gardens of Crete), jossa tuli päivän ulkoilut hoidettua. Reitti puiston mutaisia polkuja pitkin on 2,5 kilometriä pitkä, jyrkkää mäkeä ylös ja alas. Ei ehkä lokakuu ole parasta aikaa siellä vierailuun; infotaulujen kuvat olivat kauniimpia kuin itse kasvit. Jonkun verran oli vielä kukkia ja hedelmiä, mutta enimmäkseen kasvit alkoivat valmistautua talvilevolle. Tämän reissun uusi (mieleen jäänyt) tuttavuus oli Ice cream bean eli jäätelöpapu. On ihan peruspapu, jota käytetään mm. jälkiruokiin - maistuu vaniljajäätelölle.

Seuraavaksi hurautin tekojärvelle pienelle reippailulle. Alkujaan alue on ollut suota, sitten rakennettiin järvi vesivoimalaa varten ja nykyään se on luonnonsuojelualuetta. Järveä reunustaa laiturimainen kävelyreitti, kaunista on.

Hippokrates kuulemma sanoi, että jos olet huonolla tuulella, mene kävelylle. Jos olet senkin jälkeen vielä huonolla tuulella, mene uudelleen kävelylle. Olin, mutta en mennyt. Noudatin omaa, varmaa keinoa: menin kahville ja juustokakulle.