Portland, Oregon, Yhdysvallat

 

 

Portland, city of roses

 

Portlandia kutsutaan ruusujen kaupungiksi. Washingtonin puistossa on satavuotias ruusutarha, jossa on yli 10 000 ruusua ja yli 650 eri lajiketta. Ruusutarha toimii eräänlaisena laboratoriona, jonne lähetetään uusia ruusulajikkeita ympäri maailmaa. Uusien lajikkeitten ominaisuuksia - väri, tuoksu, tautienkestävyys yms. - testataan ja tietoja käytetään ruusujen jatkojalostukseen. Tuoksu puutarhassa on suorastaan huumaava. Myös värien yltäkylläisyys ihastuttaa. Paras kukintakausi alkaa olla lopuillaan, mutta silti ruusutarha on vaikuttava. Portlandissa ei ole satanut kahteen kuukauteen ja kuivuus näkyy täälläkin.

Washingtonin puistossa on myös muistomerkki holokaustin uhreille. Toisessa maailmansodassa yli kuusi miljoonaa juutalaista menetti henkensä, joista 1,5 miljoonaa oli lapsia. Muistomerkki on pystytetty muistuttamaan nykyisiä ja tulevia sukupolvia tapahtuman kauheudesta ja estämään vastaavaa tapahtumasta uudelleen.

Selkeällä säällä puistosta on näkymä kahdeksankymmenen kilomertin päähän Mount Hoodin lumisille rinteille. Hood on kerrostulivuori ja sen rinteet ovat muodostuneet laava- ja tuhkakerroksista. Viimeksi se on purkautunut vuonna 1907. Lisäksi Washingtonin puistossa sijaitsee eläintarha, japanilainen puutarha, Vietnamin sodan veteraanien muistomerkki sekä lasten museo.

 

Portland, Oregon

 

Downtown 

 

Ensisilmäyksellä Portlandin keskustan alue vaikuttaa tylyltä, rumalta ja tyhjältä. Kodittomia on joka toisessa kadun kulmassa. Osa heistä on selkeästi narkkareita ja mielenterveystapauksia, osa vaikuttaa siisteiltä keski-ikäisiltä, jotka ovat menettäneet kotinsa velkojensa takia. Varmasti myös sotaveteraaneja on paljon kaduilla. Osa kerjää pahvilapuille kirjoitettujen pyyntöjen kanssa, osa vaan hengailee ja viettää aikaansa kadulla kuin kotonaan. Varmaankin heidän koko omaisuutensa on pakattu ostoskärryihin, joita monet kuljettavat mukanaan. Usealla on myös koira seuranaan. Erittäin surullinen näky ja mielestäni suuri häpeä mille tahansa yhteiskunnalle.

Yritän keskittyä kävelylläni kauniisiin asioihin. Kauneutta tarjoavat veistokset, joita Portlandin keskustasta löytyy yllättävän paljon. Ohessa kooste niistä, joita sattui matkani varrelle.

 

Portland, Oregon, Yhdysvallat

South Tabor, Portland

 

Alue, jolla asun, on South Tabor eli Eteläinen Tabor. Paikallislehdestä löytyi tilastotietoa Portlandista ja eri asuinalueista. South Tabor taitaa kuulua alempaan keskiluokkaan, ainakin asuntojen hintojen ja kokojen perusteella. Asuntojen keskihinta täällä on 416 000 dollaria eli 345 000 euroa. Hintaa neliöjalalle tulee 228 dollaria, mitä se sitten lieneekään neliömetreissä. Asukkaitten keski-ikä on 38 vuotta ja neljäsosa talouksista on lapsiperheitä. Vuositulot ovat 55 000 dollaria eli 45 000 euroa ja köyhyysrajan alapuolella elää 16 % ihmisistä. Täällä näkee paljon vammaisia ja pyörätuolilla liikkuvia, kertookohan se sitten karusti amerikkalaisesta köyhyydestä ja terveydenhuollosta. Vain kymmenen prosenttia asukkaista on ulkomaalaistaustaisia. Suurin osa asukkaista autoilee, 8.5 % pyöräilee ja vain 1.6 % kulkee jalan. Alueella on pyörätiet ajoradan reunassa ja autoilijat ottavat hyvin pyöräilijät huomioon. Yllättäen pyöräilijät käyttävat kypäriä, olen luullut sen olevan enimmäkseen skandinaavinen tapa. Bussiin saa pyörän ottaa kyytiin ilman lisämaksua. Bussien etukeulassa on teline, johon itse voi pyörän helposti nostaa. 

En tiedä mihin tätä tilastotietoa voisi verrata, mutta mielenkiintoista nippelitietoa.

 

Portland, Oregon, Yhdysvallat

Ihan kun minut olisi pudotettu keskelle amerikkalaista elokuvaa, joka kertoo keskiluokkaisesta lähiöperheestä kuisteineen ja koirineen. South Taborin esikaupunkialue vaikuttaa jopa kliseisen amerikkalaiselta. Valtavan kokoinen Franklin High school tuossa kulman takana on kuin suoraan jenkkiläisestä teinisarjasta.

Päivisin lämpötila kohoaa 30 asteen yläpuolelle, joten aamulenkille Beansin kanssa on lähdettävä heti aamusta. Tosin Beans on varsin aamu-uninen eikä suostu liikahtamaan ennen kahdeksaa. Mulla on unirytmi vielä sekaisin, taitaa viedä useamman päivän toipua kymmenen tunnin aikaerosta.

Kaksi ennakkoluuloa joihin en ole täällä vielä törmännyt on sairaalloisen lihavat ihmiset ja Trumpin kannattajat - tai sitten he ovat niitä, jotka pyyhältävät autoillaan ohitseni. Useat vastaantulevista ihmisistä tervehtivät ja monet vaihtavat muutaman sana tuntemattoman kulkijan kanssa. Mukavaa. 

Tässä kuvia aamulenkiltämme Taborin vuorelle. Taborin vuori on urbaani tulivuori, josta on hienot näkymät kaupungin ylle. Vuorella sijaitsee myös historiallisia vesisäiliöitä, koirapuisto ja piknikpaikkoja. Lenkin jälkeen kotiin viettämään kissanpäiviä Rockyn seuraan.

 

Portland, Oregon, Yhdysvallat

 

 

Amerikan rajalla

Ei mennyt maahantulo niinkuin Strömsössä. Tosin osasin sitä kyllä odottaa, mutta pienemmässä mittakaavassa. Suomen kansalaiset ovat oikeutettuja matkustamaan Yhdysvaltoihin ESTAlla eli sähköisellä matkustusasiakirjalla - paitsi jos olet käynyt Sudanissa. Tosin Sudanin matkani jälkeen olen käynyt Puerto Ricossa, joka on Yhdysvaltojen itsehallintoalue ja siis päässyt sinne ESTAlla. Mutta tälle faktalle Portlandin maahantulovirkailijat vain naureskelivat; eihän Puerto Rico ole oikeaa Amerikkaa. Kerroin vielä puolustukseni, että olen soittanut Yhdysvaltojen suurlähetystöön Helsingissä ja saanut sieltä neuvon, etten tarvitse viisumia vaan voin lähteä reissuun ESTAlla. Väärää infoa, totesi virkailija. Niinpä ESTAni peruttiin ja maahantuloni evättiin toistaiseksi. 

Kahden tunnin kuulustelussa minulta kysyttiin Afrikan reissustani: milloin, miksi, kauanko, kenen kanssa, millä rahalla..... ja suurinpiirtein samat kysymykset Amerikan matkani suhteeen. Kerroin tarinat juurta jaksain ja mitä enemmän puhuin, sitä epäuskottavammalta aloin omasta mielestänikin kuulostaa. Kolme kuukautta Afrikan läpi vanhalla bussilla ja nyt sitten talo/lemmikkivahdiksi Portlandiin. Ja siinä välissä vapaaehtoistyötä Balkanilla ja purjehtimista Karibialla. Virkailijan mielestä juttuni kuulostivat niin uskomattomilta, että niiden on pakko olla totta. Niinpä hän päätyi suosittelemaan minulle väliaikaista viisumia. Sitä varten hän joutui soittamaan Oregonin maahanmuuttoviraston päällikölle - lauantai-iltana kotiin - ja pyytämään hänen hyväksyntäänsä ja allekirjoitustaan papereihin. Papereita odottelimme puolisen tuntia ja kun ne saapuivat, kaatuivat viraston tietokoneet. Virkailija joutui täyttämään kaikki lomakkeet uudelleen käsin ja siinä vierähti vielä toinen puolituntinen. Kolmen tunnin jälkeen sain yksityiskuljetuksen tyhjältä lentokentältä pääaulaan ja pääsin vihdoinkin virallisesti Yhdysvaltoihin.

Vaaleaihoisena keski-ikäisenä naisena en varmaankaan kuulu mihinkään riskiryhmään. Entäpä jos olisin ollut tummaihoinen nuori mies samalla taustalla, olisinkohan päässyt maahan?

 

 

Helsinki, Suomi

 

Usein minulle sanotaan, että olen rohkea. Ehkä niin, mutta peloton en ole. Istun Helsinki-Vantaan lentokentällä ja yksi etappi on nyt saavutettu; kotoa lentokentälle. Ennen matkaa hermoilen, onko mulla kaikki tarvittavat matkustusasiakirjat ja ovatko ne voimassa. Ja olenko varmasti ostanut lipun oikealle päivälle ja oikeaan kohteeseen. Yleensä kun on saanut lähtöselvityksen tehtyä, hellittää hieman. Tänään turvatarkastuksessa taas arpa osui kohdalleni; läppärini ja minut pyydettiin sivuun satunnaistarkastukseen. Koneestani otettiin pyyhkäisynäyte, kaikki hyvin, hyvää matkaa! 

Seuraavaksi koneeseen nousu ja siinäkin pitää pelätä, kelpaako lippuni (ja ennen sitä varmistus moneen kertaan, ettei lippuni vaan ole kadonnut!). No, tietenkin se kelpaa ja sitten katselemaan, keiden vieressä vietän seuraavat tunnit. Pahimpia pelkojani on joutua reilusti ylipainoisen/haisevan/juopuneet/persun tms. viereen. No, yleensä kanssamatkustajat ovat olleet varsin huomaamattomia, juttuseuraa heistä harvoin saa. Niin, ja sitten pitää vielä varmistaa lähtiessä että sähkökirjanlukulaitteessa on virtaa, niin nousut ja laskut sujuvat rennommin. Pitäähän sitä aina vähän pelätä myös nousuja ja laskuja.

Jatkolennolle ehtiminen ja vieraalla lentokentällä eksyminen ja harhailu huolestuttavat myös. Ja entäs sitten perillä: jos maahantuloviranomaiset ovatkin sitä mieltä, etten ole maahantulokelpoinen. Entäs sitten? Enkä edes uskalla julkaista tätä postausta, ennen kuin olen perillä. Eli siis jos luet tätä juttua, olen laskeutunut Amerikan ihmemaahan.