Normandia, Ranska
Le Treport, Bains Les Mers ja Eu (lausutaan Öö) ovat sisaruskuntia Normandiassa. Seudulla kulkee yksi bussilinja, eikä se siis tarvitse numeroa tai kirjaintunnistetta. Bussi kulkee kerran tunnissa. Reitti kulkee läpi kaikkien kaupunkien ja kierros kestää vajaan tunnin. Myöskään pysäkkejä ei ole erityisemmin merkattu, eikä niiltä löydy aikatauluja; ilmeisesti paikalliset tietävät ne ilmankin. Aluksi olin väärällä pysäkillä - mikähän pysäkki se lienee ollut - sillä kyseinen bussi ei ottanut minua siltä kyytiin. Kuski kyllä viittoili, mutta ei pysähtynyt. No, seuraava bussihan tulee jo tunnin päästä... Pieni kävelylenkki välissä ja oikean pysäkin etsiminen.
Eun kaupunki on aikoinaan perustettu merenrannalle. Ranskan kuninkaan serkku rakensi nykyisen linnan 1600-luvulla ja 1800-luvulla siitä tuli kuningas Louis-Philippen kesäasunto. Neljässäsadassa vuodessa merenranta on paennut noin viiden kilometrin päähän. Linna oli aikanaan todella moderni, siellä oli hissi ja juokseva vesi. Linnan puutarhassa marmoriset Apollo ja Zeus seisovat vartiossa. Linna on nykyään Eun kaupungin omistuksessa ja siellä on museo ja kaupungintalo.
Le Treport on kalastajakaupunki ja kalaravintolat täyttävät rantabulevardin. Aamuisin satamassa on kalatori, jossa myydään mitä erilaisimpia kaloja ja simpukoita. Jyhkeä kallio kohoaa kaupungin taustalla ja ylös pääsee köysirataa pitkin. Köysirata on automaattinen, enkä rohjennut mennä siihen yksin. Kiiruhdin reippaasti ranskalaisen pariskunnan kanssa samaan vaunuun. Heidän pieni koiransa tärisi pelosta ja minä yritin olla näyttämättä omaani. Pienen pätkän köysirata kulki tunnelissa ja siinä vaiheessa klaustrofobiani nosti päätään. Alas tulin sitten rappusia pitkin.
Bains Les Mers, aivan kuten Le Treportkin, nousi pariisilaisten suosioon lomanviettopaikkana junaradan myötä. 1800-luvun lopulta alkaen ylhäistö ja ylempi keskiluokka näyttäytyivät rannikolla ja silloin täällä kulki myös raitiovaunu. Nykyään meno on rauhallisempaa, mutta pariisilaiset ovat alkaneet löytää alueen uudelleen. Bains Les Mersin rantabulevardi on värikäs, mutta tyhjä. Talot ovat autioita ja elämä on siirtynyt kauemmaksi. 1800-luvun lopun art deco-rakennuksia on jäljellä vielä kolmisensataa ja onneksi niitä on ryhdytty kunnostamaan ja vuokraamaan. Tänään Bains Les Mersissa oli toripäivä. Paikallisissa boulangereissa ja boucheriessa jonot ulottuivat ulos asti.
Le Treport, Bains Les Mers ja Eu (lausutaan Öö) ovat sisaruskuntia Normandiassa. Seudulla kulkee yksi bussilinja, eikä se siis tarvitse numeroa tai kirjaintunnistetta. Bussi kulkee kerran tunnissa. Reitti kulkee läpi kaikkien kaupunkien ja kierros kestää vajaan tunnin. Myöskään pysäkkejä ei ole erityisemmin merkattu, eikä niiltä löydy aikatauluja; ilmeisesti paikalliset tietävät ne ilmankin. Aluksi olin väärällä pysäkillä - mikähän pysäkki se lienee ollut - sillä kyseinen bussi ei ottanut minua siltä kyytiin. Kuski kyllä viittoili, mutta ei pysähtynyt. No, seuraava bussihan tulee jo tunnin päästä... Pieni kävelylenkki välissä ja oikean pysäkin etsiminen.
Eun kaupunki on aikoinaan perustettu merenrannalle. Ranskan kuninkaan serkku rakensi nykyisen linnan 1600-luvulla ja 1800-luvulla siitä tuli kuningas Louis-Philippen kesäasunto. Neljässäsadassa vuodessa merenranta on paennut noin viiden kilometrin päähän. Linna oli aikanaan todella moderni, siellä oli hissi ja juokseva vesi. Linnan puutarhassa marmoriset Apollo ja Zeus seisovat vartiossa. Linna on nykyään Eun kaupungin omistuksessa ja siellä on museo ja kaupungintalo.
Le Treport on kalastajakaupunki ja kalaravintolat täyttävät rantabulevardin. Aamuisin satamassa on kalatori, jossa myydään mitä erilaisimpia kaloja ja simpukoita. Jyhkeä kallio kohoaa kaupungin taustalla ja ylös pääsee köysirataa pitkin. Köysirata on automaattinen, enkä rohjennut mennä siihen yksin. Kiiruhdin reippaasti ranskalaisen pariskunnan kanssa samaan vaunuun. Heidän pieni koiransa tärisi pelosta ja minä yritin olla näyttämättä omaani. Pienen pätkän köysirata kulki tunnelissa ja siinä vaiheessa klaustrofobiani nosti päätään. Alas tulin sitten rappusia pitkin.
Bains Les Mers, aivan kuten Le Treportkin, nousi pariisilaisten suosioon lomanviettopaikkana junaradan myötä. 1800-luvun lopulta alkaen ylhäistö ja ylempi keskiluokka näyttäytyivät rannikolla ja silloin täällä kulki myös raitiovaunu. Nykyään meno on rauhallisempaa, mutta pariisilaiset ovat alkaneet löytää alueen uudelleen. Bains Les Mersin rantabulevardi on värikäs, mutta tyhjä. Talot ovat autioita ja elämä on siirtynyt kauemmaksi. 1800-luvun lopun art deco-rakennuksia on jäljellä vielä kolmisensataa ja onneksi niitä on ryhdytty kunnostamaan ja vuokraamaan. Tänään Bains Les Mersissa oli toripäivä. Paikallisissa boulangereissa ja boucheriessa jonot ulottuivat ulos asti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti