Borwick, Iso-Britannia
Borwickin kylässä sijaitsee kahvila ja pubi, molemmat reilun kilometrin päässä kotoa - eri suunnissa tosin. Hieno suunnitelmani oli käydä CocoBeanin kanssa aamukävelyllä kahvilassa ja iltakävelyllä pubissa. No, CocoBean päätti - ainakin aamulla - toisin. Sille riitti vain pieni lenkki kodin lähettyvillä. Se ehkä ajatteli, ettei tuo vieras ihminen osaa viedä minua takaisin kotiin jos menemme kauemmas. Tai ehkä tuo vieras ihminen vie minut kokonaan pois täältä. Siinä eivät herkut eikä houkuttelut auttaneet; CocoBean halusi kotiin. Niinpä vein CocoBeanin takaisin kotiin ja lähdin itsekseni kävelemään paikalliseen Clear Water -kahvilaan. Kahvilassa oli muutamia pariskuntia ja pyöräilyporukoita. Istuin terassille juomaan vahvaa espressoa nauttien pilvisestä ja viileästä säästä.
Alkuillasta lähdimme CocoBeanin kanssa sen vakiolenkille kylän raittia pitkin. Vastaan tuli nainen reppu selässään; turisti. Tervehdimme toisiamme ja hän kysyi minulta tietä kanaalille. Helppo nakki. Ohjasin hänet CocoBeanin kotitalon taakse, kanaali kulkee ihan puutarhan takana. Missä tahansa olenkin, minulta usein kysytään tietä. Taidan näyttää paikalliselta, missä sitten kuljenkin - tosin koiranulkoiluttaja kyllä vaikuttaa aina paikalliselta. Tai ehkä se johtuu siitä, että kotiudun paikkaan kuin paikkaan helposti - kun tunnen olevani kuin kotonani, muutkin ehkä kuvittelevat minun olevan kotonani.
Kiersimme CocoBeanin lyhyemmän vakiolenkin. Viimeisestä risteyksestä halusin jatkaa matkaa pubin suuntaan, CocoBean halusi takaisin kotiin. Muutaman koirankeksin avulla sain houkuteltua sen mukaani pubiin. Kävelymatka kanaalin vartta pitkin oli kuvankaunis. Ohitsemme lipui yksi asuntolaiva ja kimppakanootti täynnä pieniä lapsia, jotka huitoivat meloillansa kuka minnekin. Kahdella opettajalla oli täysi työ pitää kanootti kurssissa ja minulla sekä kahdella ohikulkijalla oli täysi työ pidättää nauruamme. Pubin lähellä vastaan tulivat kävellen aiemmin näkemäni veneilijät. Taas tervehdimme toisiamme iloisesti ja taas minulta kysyttiin tietä. Tällä kertaa Lock Houseen (ei aavistustakaan, mikä se on) mutta olin nähnyt kyltin muutamaa minuuttia aiemmin ja ohjasin heidät sinne.
Pubin suhteen mulla taisi olla hieman liian romanttinen kuvitelma. Odotin saapuvani Jamie Oliver/Emmerdale-tyyppiseen maalaispubiin, mutta todellisuus oli hieman karumpi. Pubi oli ihan viihtyisä, mutta ei sieltä sitä tunnelmaa löytynyt, mitä lähdin hakemaan. Join pienen siiderin, kaksi puntaa, ja CocoBean sai kulhollisen vettä ja muutaman herkkupalan. Sitten kanavan vartta pitkin takaisin kotiin.
Alkuillasta lähdimme CocoBeanin kanssa sen vakiolenkille kylän raittia pitkin. Vastaan tuli nainen reppu selässään; turisti. Tervehdimme toisiamme ja hän kysyi minulta tietä kanaalille. Helppo nakki. Ohjasin hänet CocoBeanin kotitalon taakse, kanaali kulkee ihan puutarhan takana. Missä tahansa olenkin, minulta usein kysytään tietä. Taidan näyttää paikalliselta, missä sitten kuljenkin - tosin koiranulkoiluttaja kyllä vaikuttaa aina paikalliselta. Tai ehkä se johtuu siitä, että kotiudun paikkaan kuin paikkaan helposti - kun tunnen olevani kuin kotonani, muutkin ehkä kuvittelevat minun olevan kotonani.
Kiersimme CocoBeanin lyhyemmän vakiolenkin. Viimeisestä risteyksestä halusin jatkaa matkaa pubin suuntaan, CocoBean halusi takaisin kotiin. Muutaman koirankeksin avulla sain houkuteltua sen mukaani pubiin. Kävelymatka kanaalin vartta pitkin oli kuvankaunis. Ohitsemme lipui yksi asuntolaiva ja kimppakanootti täynnä pieniä lapsia, jotka huitoivat meloillansa kuka minnekin. Kahdella opettajalla oli täysi työ pitää kanootti kurssissa ja minulla sekä kahdella ohikulkijalla oli täysi työ pidättää nauruamme. Pubin lähellä vastaan tulivat kävellen aiemmin näkemäni veneilijät. Taas tervehdimme toisiamme iloisesti ja taas minulta kysyttiin tietä. Tällä kertaa Lock Houseen (ei aavistustakaan, mikä se on) mutta olin nähnyt kyltin muutamaa minuuttia aiemmin ja ohjasin heidät sinne.
Pubin suhteen mulla taisi olla hieman liian romanttinen kuvitelma. Odotin saapuvani Jamie Oliver/Emmerdale-tyyppiseen maalaispubiin, mutta todellisuus oli hieman karumpi. Pubi oli ihan viihtyisä, mutta ei sieltä sitä tunnelmaa löytynyt, mitä lähdin hakemaan. Join pienen siiderin, kaksi puntaa, ja CocoBean sai kulhollisen vettä ja muutaman herkkupalan. Sitten kanavan vartta pitkin takaisin kotiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti