Le Marin > Les Anses d'es Arlet > Saint-Pierre, Martinique.
Nyt olen tehnyt ensimmäiset solmut, nostanut purjeen ja ollut ruorissa. Osaan lukea kompassia ja laittaa veneen autopilotille. No, ainakin sain jonkinlaisen käsityksen purjehduksen perusasioista, jos en nyt ihan ammattilainen vielä olekaan. Lähtömme Le Marinista viivästyi moottorivian vuoksi reilun tunnin. Onneksi porukassa on useampi, jotka osaavat sähkö- yms. hommat, joten pian pääsimme jatkamaan matkaa. Tuulta meillä ei ollut juuri nimeksikään, joten nostimme vain pienen purjeen ja ajoimme moottorilla. Matkaa tänään kertyi parikymmentä kilometriä ja aikaa moiseen matkaan kului kuusi tuntia. Huh huh, hidasta on matkanteko, mutta pysyypähän mieli mukana -lentämällä kroppa ehtii ennen mieltä perille.
Yövyimme Les Anses d'es Arlet'ssa ja aamulla meillä oli muutama tunti aikaa käydä maissa. Olin käynyt jo aamureippailulla seitsemän aikaan ja nyt lähdin uudelleen maihin aamiaisen ja tiskien jälkeen. Ensiksi nettikahvilaan lukemaan sähköpostit ja sitten pelaamaan rantalentopalloa ja lopuksi uimaan. Ennen veneelle lähtöä ehdin vielä vierailemaan paikallisessa kirkossa. Katolisuus on täällä Ranskan peruja ja valtauskonto. Tosin myös paikalliset pienet luonnonuskonnot ovat vielä voimissaan.
Yhdeltä iltapäivällä nostimme purjeet ja suuntasimme keulamme kohti Saint-Pierren pikkukaupunkia, jota myös pikku-Pariisiksi kutsutaan. Täällä vietämme kaksi yötä. Saint-Pierren lähistöllä sijaitsee aktiivinen Pelée -tulivuori, joka purkautui vuonna 1902 tuhoten koko kaupungin. Vain kaksi henkilöä selvisi tulivuorenpurkauksesta hengissä: räätäli sekä vanki, jota vankilan paksut seinät suojasivat kuumuudelta. Uskomatonta kyllä, ennen tuhoa Saint-Pierre oli paikallisen talouselämän keskus suuren satamansa ansiosta. Kaupungissa oli mm. raitiovaunuja ja sähköiset katuvalot. Vanhoista valokuvista voisi tosiaan luulla olevansa Pariisissa.
Aikaero rasittaa vieläkin kroppaani, sitkeästi se elää edelleenkin Suomen ajassa. Herään aamuyöllä, eikä uni enää tule. Veneessä eläminen on hyvin intensiivistä. M/S Shalom on 36 jalkaa eli 11 metriä pitkä eikä veneessä ole minkäänlaista yksiyisyyttä. Mutta kaikkeen tottuu. Kummasti sitä vaan käy vessassa ja vaihtaa vaatteita, vaikka aina on joku vieressä. Täällä ei passaa turhia ujostella. Eilen joukkoomme liittyi kanadalainen 35- vuotias pappismies, virkistävä poikkeus porukkaamme. Tosin henkevät keskustelut tyssäsivät alkuunsa voimakkaitten kommenttien ja mielipide-erojen takia - todella harmi.
Noin puolella porukasta on vähän tai ei yhtään purjehduskokemusta. Purjehduksen aluksi yritin vaan pysytellä poissa tieltä ja tehdä mitä pyydettiin. Oli kiva huomata, että kokemuksen puutteesta huolimatta pystyin auttamaan oikeissa asioissa. Porukka oli jo odottanut malttamattomana liikkeellelähtöä ja oli mukavaa huomata, kuinka ihmiset rentoutuivat kun pääsivät taas purjehtimaan.
Nyt olen tehnyt ensimmäiset solmut, nostanut purjeen ja ollut ruorissa. Osaan lukea kompassia ja laittaa veneen autopilotille. No, ainakin sain jonkinlaisen käsityksen purjehduksen perusasioista, jos en nyt ihan ammattilainen vielä olekaan. Lähtömme Le Marinista viivästyi moottorivian vuoksi reilun tunnin. Onneksi porukassa on useampi, jotka osaavat sähkö- yms. hommat, joten pian pääsimme jatkamaan matkaa. Tuulta meillä ei ollut juuri nimeksikään, joten nostimme vain pienen purjeen ja ajoimme moottorilla. Matkaa tänään kertyi parikymmentä kilometriä ja aikaa moiseen matkaan kului kuusi tuntia. Huh huh, hidasta on matkanteko, mutta pysyypähän mieli mukana -lentämällä kroppa ehtii ennen mieltä perille.
Yövyimme Les Anses d'es Arlet'ssa ja aamulla meillä oli muutama tunti aikaa käydä maissa. Olin käynyt jo aamureippailulla seitsemän aikaan ja nyt lähdin uudelleen maihin aamiaisen ja tiskien jälkeen. Ensiksi nettikahvilaan lukemaan sähköpostit ja sitten pelaamaan rantalentopalloa ja lopuksi uimaan. Ennen veneelle lähtöä ehdin vielä vierailemaan paikallisessa kirkossa. Katolisuus on täällä Ranskan peruja ja valtauskonto. Tosin myös paikalliset pienet luonnonuskonnot ovat vielä voimissaan.
Yhdeltä iltapäivällä nostimme purjeet ja suuntasimme keulamme kohti Saint-Pierren pikkukaupunkia, jota myös pikku-Pariisiksi kutsutaan. Täällä vietämme kaksi yötä. Saint-Pierren lähistöllä sijaitsee aktiivinen Pelée -tulivuori, joka purkautui vuonna 1902 tuhoten koko kaupungin. Vain kaksi henkilöä selvisi tulivuorenpurkauksesta hengissä: räätäli sekä vanki, jota vankilan paksut seinät suojasivat kuumuudelta. Uskomatonta kyllä, ennen tuhoa Saint-Pierre oli paikallisen talouselämän keskus suuren satamansa ansiosta. Kaupungissa oli mm. raitiovaunuja ja sähköiset katuvalot. Vanhoista valokuvista voisi tosiaan luulla olevansa Pariisissa.
Aikaero rasittaa vieläkin kroppaani, sitkeästi se elää edelleenkin Suomen ajassa. Herään aamuyöllä, eikä uni enää tule. Veneessä eläminen on hyvin intensiivistä. M/S Shalom on 36 jalkaa eli 11 metriä pitkä eikä veneessä ole minkäänlaista yksiyisyyttä. Mutta kaikkeen tottuu. Kummasti sitä vaan käy vessassa ja vaihtaa vaatteita, vaikka aina on joku vieressä. Täällä ei passaa turhia ujostella. Eilen joukkoomme liittyi kanadalainen 35- vuotias pappismies, virkistävä poikkeus porukkaamme. Tosin henkevät keskustelut tyssäsivät alkuunsa voimakkaitten kommenttien ja mielipide-erojen takia - todella harmi.
Noin puolella porukasta on vähän tai ei yhtään purjehduskokemusta. Purjehduksen aluksi yritin vaan pysytellä poissa tieltä ja tehdä mitä pyydettiin. Oli kiva huomata, että kokemuksen puutteesta huolimatta pystyin auttamaan oikeissa asioissa. Porukka oli jo odottanut malttamattomana liikkeellelähtöä ja oli mukavaa huomata, kuinka ihmiset rentoutuivat kun pääsivät taas purjehtimaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti