Valencia, Espanja
Gran Via - lähiympäristössä dallailua
Ensimmäisenä aamuna olin lähdössä koirien kanssa ulos, mutta ne olivat eri mieltä. Toinen koirista, Marlyn, perääntyi pöydän alle ja näytti hampaitaan kun yritin sitä lähestyä. Lola pyöri ympärilläni, mutta murisi, kun yritin laittaa sille valjaita. Varmaan ajattelivat että tuon tuntemattoman matkaan ei kyllä lähdetä! Selvä, lähden sitten yksin. Kävelin Jardi de Turia-puistoon, joka avautuu korttelin päässä. Puisto on vanhaa, kuivatettua joen uomaa. Leveyttä sillä on vain muutama sata metriä, mutta pituutta on peräti yhdeksän kilometriä. Upea paikka.
Palaan kotiin ja siellä odottaa yllätys - iso haiseva läjä. Ja hetken kuluttua koiran oksennus. Jos ei ole aina helppoa koiranhoitajalla, niin ei ole koirillakaan. Meille kaikille tilanne on uusi ja kestää hetken ennen kuin totumme toisiimme. Iltapäivällä koirilla alkaa olla jo iso hätä ja ne pörräävät ulko-ovella. Uusi yritys. Koiria pelottaa, ne murisevat hieman, mutta antavat laittaa valjaat - tällä kertaa uloslähtö voittaa pelon. Teemme lyhyen lenkin puistossa ja sitten kotiin lepäilemään.
Käyn kävelyllä naapurustossa, Gran Vian kaupunginosassa. Keskustaan on vain kilometrin matka, täällä on kaunista ja rauhallista. Talot ovat art deco-tyylisiä, kauniisti koristeltuja ja ylellisiä. Ravintoloita ja kivijalkamyymälöitä riittää. Leipomoon on jono kadulle asti. Vieressä on lihakauppa ja vihannesmyymälä. Kiroan itseäni, sillä kävin illalla supermarketissa, Mercadonassa, ostamassa kovia ja mauttomia tomaatteja. Kalliitakin olivat pikkukauppojen hintoihin verrattuna. Käyn kahvilla, ja otan lounaaksi tortilla de patatas`in eli perunamunakkaan, lisukkeena isoja vihreitä papuja. Tällä pärjään iltaan asti.
Kotiin tullessani koirat olivat arkoja, mutta hellyydenkipeys voitti ja pian ne jo tulivat sohvalle viereeni kerjäämään kuopsutuksia. Ehkä tästä alkaa yhteinen ystävyytemme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti