perjantai 31. tammikuuta 2025

Valencia, Espanja




Hyvää kansainvälistä puun päivää!

Olipa hyvä päivä lähteä käymään kasvitieteellisessä puutarhassa! Puun päivänä puistoon on ilmainen sisäänpääsy. Reissussa yritän joka päivä tutustua johonkin uuteen kohteeseen, ei sen tarvitse olla mitään isoa ja mahtavaa. Joskus lähikauppa voi riittää kohteeksi tai lähipuisto - kunhan jotain uutta tekee ja kokee. Tänään on aika väsynyt olo, joten ajattelin kasvitieteellisen puutarhan olevan sopiva kohde ja onhan se. Täällä kuuluu linnun laulua, ja vihreän eri sävyjä riittää silmän kantamattomiin. Kukkivia kukkia ei vielä juurikaan ole, eletäänhän Espanjassa vielä talvea.

Kaktukset ja palmut ovat saaneet omat kasvihuoneensa. Lääkeyrttejä on ulkona ja niiden tuoksukin saa jo paremmalle tuulelle. Erotan salvian, timjamin, stevian - kaikilla näyttää olevan antiseptisia ominaisuuksia. Kaksi vaaleanpunaista ruusua on kukassa viereisellä palstalla.

Puutarhakierroksen jälkeen huikopalaa viereisessä kuppilassa; anjovista tuorejuuston ja oliiviölyn kera.

Koirat, Lola ja Marly, nukkuvat yöt samassa sängyssä kanssani. Lolan pitää päästä niin lähelle minua kun vaan on mahdollista. Viime yönä se pyöri ja haki paikkaansa, ja viimein asettautui puoliksi päälleni. Marly tarvitsee yöllä omaa tilaa, mutta päivisin se kyhnöttää kainalossani ja kulkee vierelläni. Vessaankaan en yksin pääse. Ulkonakaan ei tarvitse pelätä että karkaisivat. Vapaanakaan ne eivät lähde kahta metriä kauemmaksi. Ihania ovat!

Kotimatkalla ruokakaupassa, Mercadonassa, kuningatar Lolan (tanskandogi) isäntä tuli käytävällä vastaan. Hänen kasvoilleen levisi leveä hymy kohdatessamme. Onpa ihanaa nähdä tuttuja!




















torstai 30. tammikuuta 2025

El Palmar, Espanja




El Palmar

Hyppäsin bussiin numero 24, maksoin matkani, 0,40 euroa, Suma-kortilla ja matkasin 20 kilometrin matkan El Palmarin kylään. Päivä oli suomalaisittain  keväinen, +17°. Espanjalaisittain on vielä talvi. Tällä tunnetaan tasan kaksi vuodenaikaa: kesä ja talvi.

Palmut vaihtuivat havupuihin. Alkoi näkyä vetisiä riisipeltoja ja Albufera-järvi pilkisti ison kaislikon takaa. Ollaan Albuferan luonnonsuojelualueella. Matkan varrelle jää hiljaisia pikkukyliä ja leirintäalueita. Vastaan tulee pyöräilijöitä, täällä on hyvät pyöräilyreitit. El Palmarissa on yhdet liikennevalot kapean, yksikaistaisen sillan molemmissa päissä. Kylässä on 800 asukasta. 

El Palmar on entinen - ja vähän nykyinenkin - kalastajakylä. Vaikka turismi taitaa olla kesäisin se pääelinkeino, haisee täällä vielä kala. Täällä kalastetaan mm. ankeriaita ja meribassia. Albufera-järvessä elää uhanalainen samaruco-kalalaji, jota esiintyy vain tässä järvessä. Kylää reunustaa molemmin puolin kapea kanaali. Täällä on hiljaista, kuin elämä olisi pysähtynyt. Kuuluu vain linnunlaulua. Kanaalissa on pieniä puuveneitä ja kanaalin reunoilla on ravintoloita.

Ravintoloja kylänraitilla on todella paljon, yllättävän moni niistä on auki. Voin vaan kuvitella miten kylä herää kesän tullen henkiin. Kalaravintoloita on muutamia, eniten täällä taitaa olla arrosserioita, nimi viittaa riisiin = arro. El Palmar on riisinviljelyaluetta ja riisi on tärkeä raaka-aine paikallisessa keittiössä. Tällä alueella on kuulemma syntynyt paella. Sitä pääsee harvoin näin soolimatkailijana ravintoloissa maistamaan, annokset ovat vähintään kahdelle. Kävin hakemassa annoksen 'kotini' lähellä olevasta lounasnoutopaikasta, ei uponnut. Paellan annetaan kypsyä pannulla noin tunnin ajan, eikä sitä hämmennetä lainkaan. Näin pohja karamellisoituu ja siitä tulee mukavan rapea. Koskaan en tällaista paellaa Espanjassa ole saanut. No, kovin usein en sitä kyllä syökään.

Kävelen vielä hautausmaalle ennen bussin lähtöä. Vähän kuin lähiöön tai betonikylään olisin saapunut. Hautakivet olivat kyllä hienoja, mutta tekokukat niissä tuntuivat epäpyhiltä. Kaikkiaan tänään oli hieno retkipäivä. Ei liian kuuma eikä liian kylmä - lagom, sanoisi ruotsalainen.

































tiistai 28. tammikuuta 2025

Valencia, Espanja

Musiikkipalatsin edustalla ja koirapuiston vieressä oleva allas.

Normikuviot ja Taide- ja tiedekompleksi

Aamulla normirutiinit; kahvit ja aamulenkki koirapuistoon. Koirapuiston kuningatar on Lola, jättimäinen harmaa tanskandogi. Kun mainitsin koiraihmisille että luulen, että Lola luule olevansa paikan kuningatar, sain vastausryöpyn: ei, Lola ei luule, se tietää olevansa puiston kuningatar. Se hyväksyy (tai ei) uudet tulijat, siinä ei mielistelyt auta. Lola makoilee itsekseen, eikä vaivaudu liikkumaan, ellei tilanne sitä vaadi = uusi koira puistossa. Kaikki puistoon tulevat koirat käyvät ensiksi tervehtimässä Lolaa ja vasta sitten alkavat touhuta muitten koirien kanssa. Onneksi hoitokoirani Lola ja Marly saivat kuningattaren hyväksynnän ja olemme tervetulleita puistoon.

Tänään on pyykkipäivä. Kun matkustaa käsimatkatavaroilla, täytyy pyykätä usein ja vähän kerrallaan. Pesukone on välimerellisesti parvekkeella ja samoin pyykkinarut. Parvekkeen lattia on pulun kakan peitossa, mitenköhän puhtaitten pyykkien käy....

Aurinko paistaa, vaikka ilma on viilentynyt. Lämmintä on noin 15°C. Parhaimmillaan viikonloppuna oli 23 °C, olipa ihanaa! Asuntoni sijaitsee korttelin päässä Turinin puistosta, Palau de la Musican kohdalla. Täältä näen Valencian korkeimman kohdan, Calatravan sillan, joka sijaitsee taide- ja tiedekompleksissa, Ciutat de les Arts i les Ciències. Nimensä silta on saanut alueen sunnitelleen arkkitehdin, Santoago Calatravan, mukaan. 

Taide- ja tiedekompleksi on kuin ulkoavaruudesta tänne pudonnut. Se on outolintu Valencian historiallisten keskustan sekä yksityiskohtaisesti koristeltujen barokki- ja art nouveau-rakennusten joukossa. Innoituksensa futuristiset rakennukset ovat saaneet luonnosta: valaan luurangosta, puitten juurakoista, ihmisen silmästä...

Alueella sijaitsee tiedemuseo, taidemuseo, oopperasali, elokuvateatteri, meriakvaario, monitoimitila tapahtumille, riippusilta sekä puutarha ja näköalatasanne.

Calatravan silta ja L`Agora, monitoiitila tapahtumille. Sillan takana Prinssi Filipen Tiedepuisto.

L`Hemisferic - planetario ja elokuvateatteri, takana Reina Sofian taidemuseo. Vasemmalla L`Umbracle puutarha.

L`Umbracle, puutarha ja näköalatasanne.

sunnuntai 26. tammikuuta 2025

Valencia, Espanja


Eläintensiunaustilaisuus

Sunnuntaina Espanjassa on kaikki paikat kiinni. Paitsi kirkot. Melkein ärsyynnyin kirkonkelloihin, niitä tuntui kilkkuvan joka korttelissa pitkin aamua. Lähdin ulos ennen puoltapäivää, arvelin kuppiloiden avautuvan noihin aikoihin. Kirkon ovet oli auki, piipahdin sisälle. Kaunista oli ja kirkko oli ääriään myöten täynnä. Poistuin toisesta ovesta, ja olin täysin mykistynyt - melkein kompastuin koirajonoon! Jono jatkui seuraavalle kadulle saakka ja koiria oli lähemmäs sata. Kohta alkaa koirien siunaamistilaisuus. Koirien suloisuus hymyilytti ja samaan aikaan ihmisten hulluus nauratti. Ihan älytöntä touhua, mutta mikä ettei. Pitihän sitä jäädä ihmettelemään. Isä meidän -rukouksella aloitettiin, sitten pappi siunasi koiranruuat ja sitten alkoi jono liikkua ja jokainen koira - ja yksi kultakala - omistajineen, saivat siunauksensa.

Kaikkea sitä kokee kun ulos lähtee.

Suuntasin kivenheiton päähän, Ruzafan kaupunginosaan lounaalle. Mikään ravintola ei oikein kiinnostanut, kunnes löysin kapealta ja aurinkoiselta kujalta La Finestran. Palvelu oli espanjalaisittain poikkeavan ystävällistä ja avuliasta. Tänne jään lounaalle. Paikan erikoisuus on pieni yllätyspizza - sekös mielenkiintoista! Voit valita vege-, kasvis-, tai lihaversion. 2,50 euroa. Täytteenä yllätyspizzassani oli herkkusieniä ja oliiveja, ja supermaukasta tomaattikastiketta. Pohja oli huikean hyvä, vähän hapanleivän oloinen. Tätä paikkaa suosittelen!

lauantai 25. tammikuuta 2025

Valencia, Espanja

 Valencia, Espanja


Rannalla

Aamut alkavat kahvilla. Tässä taloudessa ei ole minkäänlaista kahvintekolaitetta, joten tyydyn murukahviin. Iltapäivällä sitten panostan, ja käyn kahvilassa juomassa kunnon sumpit. Seuraavaksi on aika lähteä koirien kanssa aamupissalle. "Hello beautiful ladies" (Hei kauniit leidit), kuuluu takaamme - mies tarkoittaa koiria ja hymyilee minulle. Amerikkalainen mies liittyy seuraamme koiransa kanssa. Kävelemme Turian puistoon ja siellä tiemme eroavat. Minä jatkan koirien kanssa koirapuistoon ja mies liittyy ystävänsä seuraan. Turian puisto on todella vilkas paikka, siellä on lenkkeilijöitä, pyöräilijöitä ja tietenkin koirien ulkoiluttajia. Ja koiria täällä on paljon! Myös koirapuistossa on joskus ruuhkaa. Kun koiria alkaa olla 15-20 suljetussa tilassa, on meidän aika lähteä kotiin. Lola ja Marlyn eivät ole kovin kiinnostuneita muista koirista, eivätkä kyllä juoksentelemisestakaan. Mieluiten kyhnöttävät jalkojeni juuressa. Yritän päästä juttuun ihmisten kanssa, mutta työlästä on. Ei oikein löydy yhteistä kieltä, eikä ehkä riittävästi haluakaan.

Tänään on lämmin päivä, noin 20 astetta ja sininen taivas. Lähden kävelemään rannalle. Valencia on kartalla rantakaupunki, mutta sielultaan se ei sitä ole. Ranta on kaukana kaikesta, sinne täytyy mennä bussilla. Matka kestää keskustan tuntumasta puolisen tuntia ja maksaa 40 senttiä. Valkoinen hiekkaranta on iso ja sitä myötäilee viehättävä rantabulevardi, jonka varrella on kahviloita ja ravintoloita. Vieressä on satama-alue, josta lähtee lauttoja mm. Ibizalla ja Mallorcalle. Terminaalit ovat vanhoja, kauniisti koristeltuja, entisiä varastoja. Hyppään taas bussiin ja matkaan Nazaretin kaupunginosaan lounaalle. Syön tuoretta, valkosipulivoissa paistettua artisokkaa ja seepiaa. Lisäksi leipää ja kahvia. Nyt jaksaa taas jatkaa matkaa.

Illalla alkaa kiinalaisen uuden vuoden juhlinta. Ilotulitteet saavat Lolan pelosta sekaisin. Pelkään, että se saa sydänkohtauksen. Talossa ei ole minkään laista äänieristystä ja tuntuu kuin ilotulitteet räjähtäisivät aivan vieressä. Valvon puolille öin, sillä silloin pitäisi olla iso ilotulitusshow Turian puistossa. Mitään ei tapahdu, joten menen nukkumaan. 00.55 herään hirveään räiskeeseen! Lola alkaa itkeä ja täristä, ja kaivautuu kainalooni. Minuakin pelotta tuo älytön räiske. Viiden minuutin kuluttua show on ohi ja pääsemme jatkamaan unia. Lola näkee painajaisia ja heräilen sen ininään.


torstai 23. tammikuuta 2025

Valencia, Espanja




Tribunal de las Aguas

Tänään, kuten kaikkina muinakin torstaina reilun tuhannen vuoden ajan, tasan kello 12.00, kokoontuu Vesituomioistuin, Tribunal de las Aguas, Valencian katedraalin kupeessa. Kun saavuin Plaza de la Virgen-aukiolle varttia ennen lautakunnan kokoontumista, oli paikalla arviolta sata ihmistä. Turistiryhmät olivat saapuneet ihmettelemään vuosituhannen ikäistä traditiota, mutta paikalle saapui myös paikallisia koululaisryhmiä. Ja lisää porukkaa virtasi aukioille koko ajan kännykät valmiina.

Puolen päivän aikaan kirkonkellot soivat kokouksen alkamisen merkiksi ja paikalle saapui lautakunnan jäsenet mustissa kaavuissaan, eräänlaisen seremoniamestarin kera. Jäseniä on kahdeksan ja he edustavat eri vesiosuuskuntia. He isuutuvat Valencian katedraalin Apostolin ovien eteen puolikaareen ratkaisemaan maanviljelijöiden riitoja. Seremoniamestari, tai mikä hänen tittelinsä lieneekään, sanoo aluksi "Vesilautakunta on koolla" ja sitten kysyy useaan kertaan "Onko mitään valituksia?". No, tänään ei tainnut olla. Mutta jos olisi ollut, ratkaisu olisi annettu samantien suullisesti, ilman valitusoikeutta. Lopuksi hän toteaa "Osapuolet on kuultu ja päätös annettu".

Yleisiä riita-asioita ovat olleet vedenjakelu, kastelukanavien kunnossapito ja veden varastointi. Tuomiot on julistettu julkisesti yleisellä paikalla ja näin on taattu reilu ja nopea tuomio. Väärinkäytöksistä on annettu sakkorangaistuksia ja rahat on käytetty yhteiseksi hyväksi kastelujärjästelmän kunnossapitokuluihin.

En tiedä milloin viimeksi Vesilautakunta on ratkaissut riitatilanteita, tänään ainakin homma oli ohi viidessä minuutissa. Miten tällainen traditio onkin voinut jatkua 900-luvulta katkeamattomana tähän päivään saakka? Se on todellakin ansainnut paikkansa UNESCOn kulttuuriperintöluettelossa aineettomana kulttuuriperintönä.

keskiviikko 22. tammikuuta 2025

Valencia, Espanja

 Valencia, Espanja

Pyhä Graalin malja

Hyvää San Vicente Martirin, Valencian suojeluspyhimyksen, päivää! Tuntuu, että Espanjassa mahtuu joka viikkoon ainakin yksi ylimääräinen pyhäpäivä. Tänään kaupat menivät kiinni puolilta päivin, on paikallinen vapaapäivä. San Vicente Martiri koki marttyyrikuoleman vuonna 304 Valenciassa, puolustaessaan uskoaan. Katolisissa maissa on kymmeniä tuhansia pyhimyksiä ja lisää kanonisoidaan jatkuvasti. Pyhimysten omistamista esineistä tulee reliikkejä, uskonnollisia pyhäinjäännöksiä. Yksi näistä on Valencian katedraalissa oleva Pyhä Graalin malja.

Viimeisellä ehtoollisella Jeesus nautti viininsä Graalin maljasta. Malja on 17 cm korkea, kuppiosa on akaattia ja jalusta kultaa. Jalusta on koristeltu helmin ja jalokivin. Se sijaitsee katedraalin Pyhän Graalin kappelissa, lasivitriinissä. Kovin lähelle sitä ei pääse ja ylläoleva kuvakin jäi onnettoman huonoksi. Maljan uskotaan omaavan suojaavia ja parantavia voimia. Se otetaan esille vitriinistä vuosittain Pyhän Graalin juhlan aikaan, 9. lokakuuta. Malja saapui Valenciaan vuonna 1437 ja sen jälkeen kaupungista tuli suosittu pyhiinvaelluskohde.

Tosin Graalin maljaan liittyy useita tarinoita. Yhden tarinan mukaan malja olisi pohjois-Espanjassa sijaitsevassa Montserratin luostarissa. Toinen tarina kertoo maljan olevan New Yorkissa Metropolitanin museossa ja kolmannen mukaan se on Englannissa tai Skotlannissa. Tutkijoiden mukaan Valencian malja on mitä todennäköisimmin se ainoa oikea ja valencialaiset itse ovat varmoja asiasta.

Esineitten lisäksi myös pyhimysten ruumiinosat ovat reliikkejä. Tai eiväthän he vielä kuollessaan olleet pyhimyksiä, vaan vasta kuolemansa jälkeen. Heidän ruumiinsa pilkottiin osiin ja osat jaettiin eri kirkkoihin ihmisten palvottaviksi. Rondassa näin  eräässä kirkossa Pyhän Kosmasin timantein koristellun käden. Koska Kosmasi toimi lääkärinä, uskotaan kädellä olevan parantavia voima. Aika karua.



tiistai 21. tammikuuta 2025

Valencia, Espanja

 Valencia, Espanja

Gran Via - lähiympäristössä dallailua

Ensimmäisenä aamuna olin lähdössä koirien kanssa ulos, mutta ne olivat eri mieltä. Toinen koirista, Marlyn, perääntyi pöydän alle ja näytti hampaitaan kun yritin sitä lähestyä. Lola pyöri ympärilläni, mutta murisi, kun yritin laittaa sille valjaita. Varmaan ajattelivat että tuon tuntemattoman matkaan ei kyllä lähdetä! Selvä, lähden sitten yksin. Kävelin Jardi de Turia-puistoon, joka avautuu korttelin päässä. Puisto on vanhaa, kuivatettua joen uomaa. Leveyttä sillä on vain muutama sata metriä, mutta pituutta on peräti yhdeksän kilometriä. Upea paikka. 

Palaan kotiin ja siellä odottaa yllätys - iso haiseva läjä. Ja hetken kuluttua koiran oksennus. Jos ei ole aina helppoa koiranhoitajalla, niin ei ole koirillakaan. Meille kaikille tilanne on uusi ja kestää hetken ennen kuin totumme toisiimme. Iltapäivällä koirilla alkaa olla jo iso hätä ja ne pörräävät ulko-ovella. Uusi yritys. Koiria pelottaa, ne murisevat hieman, mutta antavat laittaa valjaat - tällä kertaa uloslähtö voittaa pelon. Teemme lyhyen lenkin puistossa ja sitten kotiin lepäilemään.

Käyn kävelyllä naapurustossa, Gran Vian kaupunginosassa. Keskustaan on vain kilometrin matka, täällä on kaunista ja rauhallista. Talot ovat art deco-tyylisiä, kauniisti koristeltuja ja ylellisiä. Ravintoloita ja kivijalkamyymälöitä riittää. Leipomoon on jono kadulle asti. Vieressä on lihakauppa ja vihannesmyymälä. Kiroan itseäni, sillä kävin illalla supermarketissa, Mercadonassa, ostamassa kovia ja mauttomia tomaatteja. Kalliitakin olivat pikkukauppojen hintoihin verrattuna. Käyn kahvilla, ja otan lounaaksi tortilla de patatas`in eli perunamunakkaan, lisukkeena isoja vihreitä papuja. Tällä pärjään iltaan asti.

Kotiin tullessani koirat olivat arkoja, mutta hellyydenkipeys voitti ja pian ne jo tulivat sohvalle viereeni kerjäämään kuopsutuksia. Ehkä tästä alkaa yhteinen ystävyytemme.




maanantai 20. tammikuuta 2025

Valencia, Espanja

 Valencia, Espanja


Matkailu avartaa - ja rasittaa. Jo pelkkä päätöksen tekeminen on raskasta, lähdenkö vai enkö lähde. Ja viimeinkin kun saat päätöksen tehtyä, kadut sitä heti. Kun päätät lähteä, iskee laiskuus eikä yhtään huvita. Ja kun päätät olla lähtemättä, iskee morkkis, olenpa saamaton. Matkan varaaminen Eurooppaan on yksinkertaista, mutta jos matkustat Euroopan ulkopuolelle, täytyy selvittää viisumit sun muut matkustusluvat ja mahdolliset  rajoitukset. Tarvitsenko rokotuksia, pitääkö vaihtaa rahaa, millainen vakuutus tulee olla. Ja aina unohtuu jotain. Vaikka olisi kuinka rutinoitunut matkaaja, joutuu aina menemään oman mukavuusalueensa ulkopuolelle.

Ehkä eniten inhoan lentokenttärutiineja. Koskaan ei tiedä, millaiset ruuhkat kentällä on ja onko lento aikataulussa. Aikaa täytyy varata ja valmistautua jonottamaan. Täytyy tarkistaa kulloisenkin lentoyhtiön käytännöt matkatavaroiden suhteen. Suomalaisena noudatan mm. käsimatkatavaroiden painorajoituksia grammalleen, eikä niitä kukaan koskaan tarkista. Lisäksi pitää jännnittää että saa varaamansa paikan koneesta ja kuka sattuu viereen istahtamaan. Vierustoverin suhteen minulla on ollut hyvä tuuri, aina on sattunut mukava lentoseuraa. 

Sää on oleellinen asia lentämisessä ja matkustamisessa. Nyt tullessani Valenciaan, minulla oli välilasku Pariisissa. Ja kaksi tuntia aikaa koneen vaihtoon. Pariisista Helsinkiin lähtenyt kone oli kuitenkin puolitoista tuntia myöhässä, sillä Pariisin CDG-lentokentällä oli ollut sankka sumu, joka oli jäätynyt koneen runkoon. Juoksujalkaa ehdin jatkolennolleni. Valenciaan päästyäni sää oli kylmempi kuin kuvittelin, täytyy varmaan käydä ostamassa lämmin kaulahuivi. Onneksi kerrospukeutuminen lämmittää, täytyy laittaa vaan useampi vaatekerta päälle.

Täällä minua odottivat Lola ja Marlyn, thaimaalaiset rescue-koirat. Seuraavat kolme viikkoa vietän heidän kanssaan Valenciaan tutustuen.