Retkiaamu alkoi kävelyllä bussipysäkille puoli seitsemän aikoihin. Fuengirolan San Rafaelin aukion läpi kävellessäni näin bussin perävalot ja aavistelin pahinta, vaikka etuajassa olinkin. Kymmenen minuuttia odoteltuani retkibussia aloitin puhelinrumban. Yksitoista puhelua retkimyyjälle, retkenjärjestäjälle ja kuljetusyhtiölle. Ja sain oppaankin kiinni, joka väitti minun olleen 20 minuuttia myöhässä, vaikka olin 10 minuuttia etuajassa. No siinä aamuvarhaisella ei paljoakaan auttanut väitellä kuka on oikeassa ja kuka väärässä, Alhambraan piti päästä. Otin taksin ja ajoin Malagaan - 41 euroa, kiitos - ja sain retkibussin kiinni. Opas edelleen sätti minua espanjalaisen äänekkäästi, vaikka näytin hänelle retkilippuni ja siinä olleen lähtöajan. Edelleenkin hän oli sitä mieltä että olin väärässä.
Bussissa oli aikaa rauhoittua hässäkän jälkeen ja ihailla maalaismaisemia ja oliiviviljelmiä moottoritien varrella. Ensin piipahdus Granadassa, kävelyä vanhassa kaupungissa ja lounas. Sitten lähtö Alhambran palatsialueelle. Liput olimme maksaneet etukäteen ja oppaan oli tarkoitus ne meille bussissa antaa. Kuitenkin vain pieni osa mukana olijoista sai lippunsa ja suurin osa, minä muitten joukossa, jäi ilman. Kun saavuimme Alhambraan, hävisi opas hakemaan lippujamme, puoleksitoista tunniksi. Siinä sitten ihmettelimme ja kun emme muuta voineet, odottelimme. Alueelle ei päässyt ilman ennakkoon ostettuja lippuja. Kun opas vihdoinkin saapui, oli hän tulostanut liput kaksipuoleisesti, joten 60 hengen porukkamme piti etsiä samalla paperilla oleva henkilö ja mennä hänen kanssaan lipuntarkistukseen. Sosiaalinen lotto osui kohdallani saksalaiseen Angieen, josta tuli hetkeksi uusi paras ystäväni. Käsikynkkää menimme sisäänkäynnille ja heti sen jälkeen erosimme. Ihmiset olivat vihaisia ja nekin, jotka olivat lippunsa bussissa saaneet, pääsivät vasta nyt sisään. Lipuissa on sisäänpääsyaika, eikä ennen sitä ole sisälle menemistä. Sana jonka kuulin useaan kertaan tuon päivän aikana oli `catastrophe`. Aikamme palatsialueella kutistui 1,5 tuntiin ja se myös harmitti ihmisiä - kiirettä täytyi pitää että kaiken olisi ehtinyt näkemään.
Pois lähtiessämme huomasimme bussissa, että yksi pariskunta puuttui. Opas oli jo tuossa vaiheessa hermorauniona. Tarjosin hänelle apuani ja lähdimme kävellen etsimään pariskuntaa palatsialueelta. Kävellessämme opas kertoi että tämä päivä on ollut ihan hirveä ja tämä oli hänen elämänsä kauhein retki. Ja sitten hän purskahti itkuun. Lohdutin häntä parhaani mukaan ja kerroin omat pahimmat mokani matkaoppaana. Totesin, että jos tämä on hänen uransa pahin päivä, on hän selvinnyt vähällä. Molemmat nauroimme ja ehkä hänen askeleensa oli nyt vähän kevyempi. Samalla kun me talsimme mäkeä ylös ja alas, oli pariskunta hurauttanut ohitsemme taksilla.
Kun palasimme bussille, kömpi sieltä aikuinen mies ulos ja sanoi että hänen pitää päästä pissalle. Koska vessat olivat kaukana parkkipaikalta, osoitti opas lähellä olevaa puskaa ja sanoi että tuolla voit käydä. Mies teki työtä käskettyä ja hetikohta pääsimme kotimatkalle.
Loppujen lopuksi opas myönsi minun olleen lähtöajan suhteen oikeassa ja maksoi taksimatkani.
Ja faktatietoa Alhambrasta löytyy vaikka Wikipediasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti