Mlinin rantabulevardilla
Mlinin kylä ja rantakaistale ovat Kroatiaa kauneimmillaan. Kilometrin mittaisella rantabulevardilla on rantaa, puistoa, vesileikkejä, ravintoloita, kojuja - jokaiselle jotakin. Lähellä on Dubrovnikin alueen suurin ostoskeskus, Sub City. Auto varjoon parkkihalliin ja kotiin lähtiessä ruokaostokset alakerran Konzumista.
Sana mlini tarkoittaa myllyä ja vanha myllyhän promenadilta löytyi. Viljamyllyt ovat aikanaan saaneet virtaa kylän läpi virtaavasta joesta ja puroista. Mlinin lähteistä on kuljetettu juomavettä veneillä Dubrovnikiin, jonka omat kaivot tyhjenivät kuivina kesinä.
Tänäkin kesä on ollut kuiva. Naapurissa, Bosnia ja Hertsegovinan puolella, on kaksi laajaa maastopaloaluetta. Aamuisin tuulen suunta on ollut Kroatiaan päin ja savusumu on verhonnut maiseman. Savu tuntuu kurkussa ja vatsassa saakka. Onneksi tuulen suunta yleensä muuttuu päivän aikana ja ilmakin raikastuu.
Tänään sain upean lentonäytöksen kun kaksi amfibiosammutuskonetta teki taikojaan. Vuorotellen koneet tulivat täyttämään vesisäiliönsä lennosta Adrianmerestä - kahdessatoista sekunnissa. Sitten nokka ylös ja kohti paloaluetta. Sama toistui useita kertoja, näky oli kuin tarkkaan koordinoitua tanssia. Pikkuhiljaa palo saatiin sammumaan ja savutkin katosivat vuoren taakse.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti