Valencia, Espanja

 Valencia, Espanja

Matkailu avartaa - ja rasittaa. Jo pelkkä päätöksen tekeminen on raskasta, lähdenkö vai enkö lähde. Ja viimeinkin kun saat päätöksen tehtyä, kadut sitä heti. Kun päätät lähteä, iskee laiskuus eikä yhtään huvita. Ja kun päätät olla lähtemättä, iskee morkkis, olenpa saamaton. Matkan varaaminen Eurooppaan on yksinkertaista, mutta jos matkustat Euroopan ulkopuolelle, täytyy selvittää viisumit sun muut matkustusluvat ja mahdolliset  rajoitukset. Tarvitsenko rokotuksia, pitääkö vaihtaa rahaa, millainen vakuutus tulee olla. Ja aina unohtuu jotain. Vaikka olisi kuinka rutinoitunut matkaaja, joutuu aina menemään oman mukavuusalueensa ulkopuolelle.

Ehkä eniten inhoan lentokenttärutiineja. Koskaan ei tiedä, millaiset ruuhkat kentällä on ja onko lento aikataulussa. Aikaa täytyy varata ja valmistautua jonottamaan. Täytyy tarkistaa kulloisenkin lentoyhtiön käytännöt matkatavaroiden suhteen. Suomalaisena noudatan mm. käsimatkatavaroiden painorajoituksia grammalleen, eikä niitä kukaan koskaan tarkista. Lisäksi pitää jännnittää että saa varaamansa paikan koneesta ja kuka sattuu viereen istahtamaan. Vierustoverin suhteen minulla on ollut hyvä tuuri, aina on sattunut mukava lentoseuraa. 

Sää on oleellinen asia lentämisessä ja matkustamisessa. Nyt tullessani Valenciaan, minulla oli välilasku Pariisissa. Ja kaksi tuntia aikaa koneen vaihtoon. Pariisista Helsinkiin lähtenyt kone oli kuitenkin puolitoista tuntia myöhässä, sillä Pariisin CDG-lentokentällä oli ollut sankka sumu, joka oli jäätynyt koneen runkoon. Juoksujalkaa ehdin jatkolennolleni. Valenciaan päästyäni sää oli kylmempi kuin kuvittelin, täytyy varmaan käydä ostamassa lämmin kaulahuivi. Onneksi kerrospukeutuminen lämmittää, täytyy laittaa vaan useampi vaatekerta päälle.

Täällä minua odottivat Lola ja Marlyn, thaimaalaiset rescue-koirat. Seuraavat kolme viikkoa vietän heidän kanssaan Valenciaan tutustuen.