Valencia, Espanja

Adios Valencia

"....kuin varkain sydämeni veit, eviva Espanja...." Näin lauloi Marion Rung aikoinaan ja näin lauloi tänään 'härkätaistelija' viihdyttäen asiakkaita Plaza de la Virgen-aukiolla. Aurinko paistoi ja söin jäätelöä rappusilla istuen ja innostuin hoilaamaan laulua suomenkielellä, muiden yhtyessä lauluun espanjaksi. Yllättäen tuli tunne, että näin on tainnut käydä; ensimmäistä kertaa pidin todella Espanjasta - kiitos Valencian. Ja syynsä lienee silläkin, ettei ole turistikausi. Kesällä täälläkin on liikaa porukkaa ja paikalliset hermostuvat. Öykkäröivät turistit ja yöllinen meteli tuntuu olevan se suurin ongelma. 

Valencia on Espanjan kolmanneksi suurin kaupunki Madridin ja Barcelonan jälkeen. Silti se tuntuu juuri sopivan kokoiselta ja kävellen hallittavalta. Asun Gran Vian alueella, joka on arkkitehtoonisesti kaunis alue keskustan ja suuren puiston kupeessa. Elämän täällä tekee helpoksi hyvä ja halpa julkinen liikenne, yksi bussimatka kaupungissa ja lähikunnissa maksaa vain 0,40 euroa. Myös pyöräilijöille Valencia on helppo ja turvallinen kaupunki. Pyöräteitä on paljon ja liikennekulttuuri on maltillinen.

Kaupunki on myös koiraystävällinen ja koiria on paljon! Paljon on rescue-koiria ja muotirotu taitaa olla aprikoosin värinen minipuudeli, niitä olen nähnyt useita. Koirapuistot ovat olleet tällä reissulla mulle sosiaalisen kohtaamisen paikkoja. Useimmiten olen tullut juttuun expatien kanssa: saksalaisen, amerikkalaisen, uruqualaisen ja sveitsiläisen kanssa. Vaikka espanjalaiset ovat kovaäänisiä ja itsevarman oloisia, hiljenevät he usein, jos pitää puhua englantia. Huonosti he sitä osaavat, ja jos osaavat arastelevat sitä puhua. Eikä multakaan montaa sanaa espanjaa irtoa, harmi. 

Sää on ollut loistava. Aamulämpötila on ollut alhaisimmillaan +3°C ja päivälämpötila on keskimäärin 16°- 20°C, vain yhtenä iltana on satanut vettä. Ja aurinko on paistanut joka päivä kolmen viikon aikana! Huomenna kotiin Helsinkiin ja seuraava Espanjan matka on varattuna vajaan kuukauden päähän. Hasta la vista!

Alboraya, Espanja

Lladro - taidetta vai kallista kitschiä

Lladro oli minulle aiemmin tuntematon tuotemerkki. Bongasin sen kartalta, kun mietin mitä tänään tekisin. Tehtaan ja museon sijainti on loistava, aivan Valencian kupeessa, Alborayan kunnassa. Lladroon ei kuitenkaan kävellä sisään noin vaan, vaan sinne täytyy varata aika opastetulle kierrokselle. No, se onnistui; kello 13.00 on seuraava englanninkielinen kierros. Kierrokselle osallistui kanssani amerikkalainen pariskunta ja nuori espanjalainen nainen. Oppaamme aksentti oli voimakkaan espanjalainen ja ajoittain oli vaikeaa saada hänen puheestaan selvää. Mutta ei se mitään, katsottavaa riitti ähkyyn asti tehdas- ja museokierroksellamme.

Lladron perusti kolme veljestä vuonna 1953. Siitä saakka siellä on tehty käsityönä posliiniesineitä, jotka ovat täynnä tarkkoja ja taidokkaita yksityiskohtia. Kokoelmassa on enimmäkseen koriste-esineitä, mutta myös valaisimia, koruja, vaaseja, kippoja ja kuppeja. Koriste-esineistä klassisimpia lienevät balleriinat sekä lapsi- ja eläinaiheet. Löytyypä sieltä myös Mikki ja Minni, sekä Star Trekin hahmoja. Yllättäen, pääkallojen rinnalla, oli esillä joulupukki. 

Suurin ja kallein teos Venetsia karnevaalit (alin kuva). Se on noin kaksi metriä pitkä ja vajaan metrin leveä. Siinä on kuvattu karnevaalitunnelmaa Rialtonin sillalla. Teoksessa on kaikkiaan 450 osaa, erityisesti vaatteiden pitsit on tehty taidokkaasti. Teos on osa 100 kappaleen sarjaa, ja niitä on tähän mennessä myyty 3-4 kappaletta. Hinta on noin 300 000 euroa.

Hinnat eivät aivan mahdottomia olleet. Esim. sormus maksoi 120 euroa ja yksinkertaisen patsaan sai 500 eurolla. Mukaani ei lähtenyt mitään, amerikkalaisen pariskunnan kukkaro keveni 1 300 eurolla. Tässä linkki Lladron katalogiin.

Valencia, Espanja

Valencian pohjoinen rautatieasema

Rautatieasema, Estacio de Nord, näkyi kaupungintalon aukiolle saakka. Vaikka matkaa oli on liki 400 metriä, rautatieaseman komeus teki vaikutuksen jo kaukaa. Ensiksi huomion kiinnitti kellotorni ja sen huipulla keikkuva kotka. Yleensä kotka symboloi valtiovaltaa, mutta täällä se symboloi voimaa ja nopeutta. Sivutorneissa viisisakaraiset tähdet osoittavat maakunnan kaikkiin osiin - ja ehkä kauemmaksikin maailmalle. Seinissä oli art nouveau-henkisiä mosaiikkikoristeita ja ikkunoissa upeita lyijylasiteoksia - onhan asema rakennettu vuonna 1917 art nouveaun kulta-aikaan.

Sisätila, lipunmyyntihalli, on koristeltu lattiasta kattoon. Mosaiikit, puu- ja metalliosat sopivat täydellisesti yhteen ja yksityiskohtia on läkähdyttävän paljon. Hyvää matkaa toivottavia kylttejä on asemahallissa 17:llä eri kielellä! Suomea ei ollut, mutta esperanto kylläkin.

Asemapihalta lähtee junia lähelle ja kauas. Laitureita on kymmenen, asema on aika pieni. Siellä on menossa remontti, joten kunnon käsitystä tilasta ei saa. Alkuperäinen asemapiha on pimeä ja nyt se halutaan valoisammaksi. Ylös tehdään kattoikkuna ja materiaaleja vaihdetaan kevyemmiksi.

Rautatieaseman vieressä kohoaa toinen periespanjalainen monumentti: härkätaisteluareena. Pyöreä tietenkin. Koirapuiston parlamentti on tyrmännyt härkätaistelut melkein täysin. Kuulemma kukaan ei niistä pidä, ainoastaan vanhat ukot ja politiikot. Ja politiikotkin vain siksi, kun saavat niiden tukemisesta rahaa. Yksi mies tosin puolusti härkätaisteluja, mutta hän olikin lähtöisin Uruguaista. Hänellä oli kyllä hyvä pointti: ilman härkätaisteluja taisteluhäriksi jalostetut Lidia- eli Bravo-härät olisivat kuolleet sukupuuttoon. Ja sitä paitsi taisteluhärät syödään taistelun jälkeen, mitään ei mene hukkaan. No joo. On käsittämätöntä, että härkätaistelut saavat jatkua, vaikka vain pieni osa espanjalaisista niitä kannattaa. Kataloniassa härkätaistelut on onneksi kielletty.

Valencia, Eapanja

Viikonlopputoreilla

Lauantaina suuntasin Ruzafaan viikonlopputorille. Tori levittäytyy kahdelle kadulle Pyhän Valerin kirkon sivustoille. Tori on avoinna myös sunnuntaisin. Siellä on paikallisia ruuantuottajia ja käsityöläisiä myymässä tuotteitansa. Makkaraa, juustoja, oluita, oliiveja, saippuaa, kankaita, koruja... Olipa siellä vartaassa kokonainen possukin paistumassa. Torilla liikkui paljon perheitä lapsien ja isovanhempien kera. Terassit olivat täynnä kahvittelijoista ja aurinko lämmitti ihanasti. Torilla oli tarjolla hattaroita ja vohveleja, päädyin ostamaan ison keksitäytteisen churron (kuvassa pistaasi ja suklaachurro). Oli tosi äklö sekä rasvan että sokerin puolesta, mutta kaiken söin. Tämän päälle oli saatava juomista ja niinpä istahdin terassille päiväkahville. Pois lähtiessäni kävin Ruzafan kauppahallista ostamassa hedelmiä iltapalaksi. 

Sunnuntaisin Beteron kaupunginosassa on kirpputori. Sekin oli täynnä porukkaa, kun saavuin sinne aamulla kymmenen jälkeen. Astioita, tauluja, leluja, huonekaluja - kaikkea maan ja taivaan väliltä! Vaatteita ei myynnissä ollut. Yhden antiikkikauppiaan pöydällä oli airo Miron teos, aika huikeaa! Olisipa hienoa kehuskella kotona, että ostin Miron taideteoksen Valencian kirpparilta! No, siihen eivät rahani riitä, eikä myöskään käsimatkatavaroissani ole tilaa. Se on aika hyvä rajoitin sille, mitä voi ostaa. Onneksi en tarvitse mitään, eikä ole mitään kummoisia mielitekojakaan. Helpolla pääsen, tyhjin käsin lähdin täältäkin, kokemusta rikkaampana.

Pääsen kotiin bussilla numero 93. Huomaan, että kotini lähellä, Aragon kadulla, on pysäkki nimeltä Finlandia. Hyppään siinä pois, vankilan ja FC Valencia -jalkapallojoukkueen kotistadionin puolivälissä. Poikkikatu on Calle de Finlandia. Haaveilin päiväkahvista, mutta tällä kohtaa ei ollut kahviloita, joten kävelin kotinurkille kahville. Aurinko paistoi ja terassilla tarkeni (kevyttoppatakki päällä).