Khartum-Karima-Wadi Halfa, Sudan

Teehetki puistossa muovikalusteilla, mutta kattauksesta ei tingitä.

Rajan ylitys Etiopiasta Sudaniin oli kuin siirtyminen Suomesta Venäjälle pari vuosikymmentä sitten. Tuntui kuin olisi menty vuosikymmeniä ajassa taaksepäin. Vuoristo jäi taakse ja maasto muuttui tasaisen tylsäksi. Värimaailmakin muuttui ruskean-punaisesta vaalean hailakan keltavihreäksi. Sudan on muslimimaa ja vastaantulevat miehet ovat pukeutuneet pääosin vaaleisiin kokopitkiin kaapuihin ja turbaaneihin. Naisia ei kaduilla paljoa näe, vain miehiä ja lapsia, poikalapsia siis.

Khartum poikkesi selkeästi muista käymistämme Afrikan maista, autokanta on uutta ja kallista ja rakennukset ovat moderneja ja isoja. Ollaan selkeästi jo pohjois-Afrikassa, täällä näkyy voimakkaasti arabivaikutus mm. ihmisten ulkonäössä, pukeutumisessa ja rakennuksissa. Useat naiset on hunnutettuja päästä jalkoihin mustiin kaapuihin ja monella on vielä tummat hanskatkin kädessään.

Khartumista pohjoiseen mentäessä kohtasimme kuuman ja polttavan Saharan. Hiekka on melkein oranssia ja kuuma tuuli puhaltaa puuskittaisesti bussin kylkeen. Tie on suora ja hyväkuntoinen, tosin montaa vastaantulijaa tiellä ei näy. Yllättäen tällä tiellä olemme joutuneet ensimmäistä kertaa aikoihin poliisien pysäyttämiksi ja tietulliakin jouduimme maksamaan 170 puntaa eli noin 25 euroa. Khartumista pois pääsemiseen meni toista tuntia. Juutuimme liikenneruuhkaan bussiaseman tienoilla. Sekä ihmisiä että pikkubusseja tuntui olevan loputtoman paljon. Siinä ruuhkassa seisoessamme ehdin opettelemaan sudanilaiset numerot autojen rekisterikilvistä ja muutamat kirjaimetkin tai oikeammin äänneasut. Mielenkiintoista, kun kastematojen näköiset koukerot saavat merkityksen.

Sudan mainosti itseään rajalla "maailman ystävällisimmät ihmiset" -lauseella. Ehkä vain Myanmarissa olen kohdannut vieläkin ystävällisempiä ihmisiä. Aluksi meitä varoitettiin valokuvaamasta julkisia paikkoja ja ihmisiä - puhuttiinpa jopa kuvausluvan hankkimisen välttämättömyydestä, mutta ihmiset ovat suhtautuneet valokuvaamiseen positiivisesti. Ja silloin kun he eivät halua itseään kuvattavan, ilmaisevat he sen hillityn ystävällisesti. Täällä kukaan ei ole pyytänyt rahaa kuvaamisesta, kuten muissa maissa, enkä kohdannut yhtään aggressiivista ihmistä. Muslimimaana Sudanissa on täysi alkoholikielto, eikä viinaa saanut hotelleistakaan. Tosin pimeitä pulloja on saatavilla, huikeaan hintaan. Muslimimaissa tuntuu turvalliselta liikkua pimeälläkin, koskaan ei tullut uhkaavia tilanteita. Tosin miesten katseet ovat välillä aivan liian tunkeilevia.

Khartum, Sudan

Ajokin musta päivä. Eilen aikainen startti Gonderista, Etiopiasta kohti Sudanin rajaa viivästyi parilla tunnilla - Ajokki ei käynnistynyt. Ei kun luukku auki ja Jani remppahommiin. Laturissa oli ongelma, joka oli onneksi korjattavissa pikaliimalla. Joten Teemu aamukävelylle etsimään pikaliimaa lähikaupoista ja - rakennuksilta. Ei ollut niin helppo homma kun kuviteltiin, kesti tovin, ennenkuin pikaliimaa löytyi ja Ajokki saatiin taas ajokuntoon.

Pari tuntia matkattuamme Etiopian vuoristoisilla teillä, kaasu hirtti kiinni ylämäessä. Siispä kiviä renkaitten alle ja jälleen kerran luukku auki ja hommiin. Ajokki pysähtyi kauniille paikalle ja meillä oli reilusti aikaa ulkoiluun ja valokuvaamiseen. Bussi saatiin sen verran kuntoon, että pääsimme jatkamaan matkaa seuraavaan kylään. Pidimme ensin lounastauon, jonka jälkeen Janin piti vaihtaa varaosa Ajokkiin. Kylän lapset olivat varsin levottomia ja tunkivat itsensä väkisin bussiin; tätä ei ole muualla tapahtunut. Siksipä päätimme jatkaa matkaa kylän ulkopuolelle, rauhallisempaan paikkaan. Taisi olla ensimmäinen kerta, kun pikavuoro jatkoi matkaa edellä aikataulusta.

Istuimme paikallisella huoltoasemalla auton korjaamisen ajan. Kylän miesten suurin ajanviete taitaa olla khat-lehtien pureskelu. Huoltoasema toimi khatin myyntipisteenä ja pienen pussin khatia sai yhdellä birrillä eli viidellä sentillä. Kävimme tuhlaamassa viimeiset Etiopian rahat kylän ravintolassa, ostimme seitsemän pulloa kylmää vettä mukaan. Ravintolaa oli hieman vaikea löytää, sillä "terassi" muistutti enemmänkin karjapihaa, kuin ravintolaa. Kanat juoksivat ympäriinsä ja toistakymmentä vuohea seisoi tai makasi pihalla. Pihalla oli myös sänkyjä, joissa miehet makoilivat khatpöhnässään - aika villiä menoa.

Pääsimme rajalle monta tuntia myöhässä, viime tipassa, juuri ennen rajan sulkeutumista. Passi- yms. muodollisuudet sujuivat kohtalaisen nopeasti, vaikka monella luukulla jouduimmekin käymään. Ensivaikutelma sudanilaisista oli positiivinen; ihmiset olivat todella ystävällisiä ja rentoja, ja kuitenkin tehokkaita, että hommat hoituivat jouhevasti.

Jälleen muutaman tunnin ajon jälkeen ilmeni ongelma. Renkaista kuului ylimääräinen ääni, kuin betonimyllyn jauhantaa. Ei kun porukkaa ulos autosta juoksemaan bussin viereen ja paikallistamaan ääntä. Joutuipa yksi pikavuorolainen menemään hetkeksi bussin tavaratilaan ajon ajaksi ja tutkimaan mistä ääni tulee. Ääni aiheutti päänvaivaa, sillä mitään vikaa ei löytynyt. Lopulta ääni loppui yhtä yllättäen kuin oli alkanutkin. Se siitä.

Illan jo pimettyä torkahdin penkille tyynyjen päälle. Heräsin huutoon "LIEKKEJÄ! KAIKKI ULOS BUSSISTA". Kolmas kerta toden sanoo. Meidät on kaksi kertaa aiemmin komennettu bussista ulos, mutta onneksi molemmilla kerroilla kyseessä oli väärä hälyytys. Nyt kuitenkin liekit olivat nähtävissä ja savua tuprusi kojelaudan takaa. Ulos siis. Liekit saatiin sammutettua, vika tutkittua ja osittain myös korjattua. Yksi piuhoista oli irronnut,  iskenyt kipinää ja sytyttänyt alla olevat piuhat tuleen. Ei suurempaa vahinkoa, tuulettimat vaan eivät enää toimi. Eilen mitattiin bussissa 42 astetta, tänään lämpötila noussee siitäkin.

Bussissamme on pieni salamatkustaja, ensimmäiset havainnot teimme siitä jo Nairobissa. Yöllä bussissa oli näkynyt liikettä ja aamulla löytyi papanoita todistusaineistoksi. Hetken jo luulimme hiirulaisen kadonneen, kunnes bussista löytyi rikkinakerreltuja keksipaketteja ja mehupurkkeja. Edelleenkin papanoita ja pissaa bussissa on ja haju alkaa käydä sietämättömäksi. On ollut puhetta hiirenloukun ostamisesta, mutta hiiren onneksi olemme siinä asiassa olleet toistaiseksi saamattomia.

Aikamoinen päivä. Pysähdys Al Qadarifin pikkukylään ja hotellia etsimään.  Ei löytynyt. Bussiyö siis. Seitsemän ihmistä kuumassa bussissa, huh huh. Aamulla kömmin ulos bussista likaisena ja rähjäisenä ja menin aamiaiselle viereiseen kahvilaan. Kävin ostamassa tuoreen leivän leipomosta ja söin sen kahvilassa vahvan kahvin kera. Ostin vielä vesipullon ja kun kiitin lähtiessäni, vastasi vieressäni seisonut herrasmies "Thank you for your beauty" eli kiitos sinulle kauneudestasi. :)

P.S. Netti toimii niin ja näin, sen verran hitaasti, etten saanut kuvia ladattua tähän postaukseen.

Gondar, Etiopia

Nyt on kahden yön pysähdys Gondarissa. Ihanaa nukkua taas hyvässä hotellissa, kunnon sängyssä. Edellinen yö nukuttiin bussissa, vain yksi meistä otti huoneen Gashenan kylästä. Meitä bussissanukkkujia oli siis kuusi. Gashenan pienessä kylässä on muutama hotelli, mutta taso oli surkeinta, mitä olen tähän mennessä nähnyt; ankeat, nuhruiset huoneet, ei vessaa, ei suihkua (siis koko hotellissa) ja petivaatteet niin ja näin. Tosin hintatasokaan ei päätä huimannut, sillä huone maksoi halvimmillaan 30 birriä eli 1,30 euroa. Bussissa on kaksi petiä ja neljä petiä rakennettiin penkeille. Penkillä pystyi hyvin nukkumaan yhdessä asennossa, mutta asennon vaihto oli melkeinpä mahdotonta. Myös kylmyys iski aamuyöstä. Ulkona on ollut yöllä lämmintä alimmillaan seitsemän astetta - ei siis kovin paljoa. Mutta nyt nautimme pari päivää Gondarissa hotelli Floridan antimista ja huollamme itsemme ja pyykkimme kuntoon.

Aamulla otimme Annen kanssa tuk-tukin päiväksi käyttöömme ja lähdimme tutustumaan Gondarin kaupunkiin. Hintaa päivälle tuli 250 birriä eli reilu kymmenen euroa. Kuskimme Fiseha oli aluksi hyvin pidättyväinen ja puhui taukoamatta kännykkäänsä. Pikkuhiljaa hän kuitenkin lämpeni ja saimme hänestä oivan oppaan matkallemme. Kutsuipa hän meidät kotiinsa illalliselle, mutta tällä kertaa ei aika eikä energia riittänyt kyläilyyn, vaikka se olisi varmasti ollut mielenkiintoista.

Gondarissa, joka on Etiopian entinen pääkaupunki, päänähtävyyksiä olivat vanha linnoitus, kirkko ja uima-allas. Keisari Fasilidaksen 1600-luvulla rakennuttama linnoitus on UNESCO:n maailmanperintökohde. Uima-allas oli varsin mielenkiintoinen. Sen rakennutti samainen keisari ja nykyään se täytetään vedellä vain kerran vuodessa Timkat -festivaalien aikaan. Timkat -festivaali on uskonnollinen juhla, jolloin juhlitaan Jeesuksen kastetta Jordan joessa. Altaan reunalla on papistolle varattu erityinen paikka ja paikalliset saavat mennä altaaseen uimaan ja juhlimaan. Turisteille on rakennettu alueelle oma katsomo, altaaseen heillä ei ole asiaa. 

Lalibela, Etiopia

(Kuva: Anne Linderoos)

Aamulla otimme paikallisoppaan ja lähdimme kiertelemään ja katselemaan Lalibelan kuuluisia monoliittisia kirkkoja. Kirkot on siis rakennettu kallion sisään, yhdestä kivenjärkäleestä. Kallio on kovaa basalttikiveä ja ne on tarinan mukaan rakennettu yhdessä vuodessa. Todellisuudessa rakentamiseen lienee kulunut reilut sata vuotta. Kirkkoja on yksitoista ja ne ovat UNESCO:n maailmanperintökohteita. Niiden rakentaminen aloitettiin 1100-luvulla kuningas Lalibelan ansiosta. Lalibela -nimi tarkoittaa "hän joka syö hunajaa". Legendan mukaan hänen nukkuessaan lapsena luolassa, mehiläiset eivät pistäneet häntä, siitä siis nimi. Useimmat kirkot on rakennettu kallion sisään, joihin on aiemmin ollut sisäänpääsy vain tunneleiden kautta. Neljä kirkoista on hakattu irti kallioista ja tunnetuin niistä on ristin muotoinen Bete Giyorgis.

Kirkot ovat ahkerassa käytössä tänäkin päivänä ja siitä kertoo mm. sisällä olevat karut loisteputkivalot ja useat hiljaa hymisevät rukoilijat. Alueella suoritetaan edelleenkin erilaisia seremonioita mm. kasteita, joita varten oli useampia kiveen hakattuja altaita. Naisten kastetta varten rakennetulla altaalla on syvyyttä yksitoista metriä, tiedä sitten moisen syvyyden syytä. Alueella annetaan myös pappiskoulutusta ja siellä on oma alue erakoille, jotka haluavat vetäytyä luoliinsa mietiskelemään tai rukoilemaan.

Kirkkoja on yritetty restauroitu vuosien varrella. Paahtava aurinko ja sateet ovat vahingoittaneet kirkkoja vuosisatojen varrella ja joitakin osia on jouduttu rakentamaan kokonaan uudelleen. Kuusi vuotta sitten kirkot katettiin EU:n tuella suurilla purjemaisilla katoksilla. Monen mielestä moiset katokset pilaavat maiseman, mutta mielestäni ne antavat sopivaa kontrastia kirkoille ja ovat funktionaalisuudessan upean näköisiä.

(Kuva: Anne Linderoos)

Lalibela, Etiopia

 Matka jatkui aamulla Dessiestä kohti Lalibelaa. Maisema muuttui karun kauniiksi vuoristoksi. Jätimme bussi pieneen Gashenan kylään, 64 kilometrin päähän Lalibelasta, sillä tie olisi ollut Ajokille aivan liian huonokuntoinen. Matka paikallis-bussilla Lalibelaan kesti 2,5 tuntia

Etiopiassa on maailman suurimmat korkeuserot. Alin kohta on 125 metriä merenpinnan alapuolelle ja korkein kohta on noin 4 500 metriä merenpinnasta. Ajaessamme kohti pohjoista korkeuserot ovat vaihdelleet 1 400 metristä 3 200 metriin. Vuorostossa tiet ovat varsinaista serpentiiniä, hyväkuntoisia tosin. Kylät matkan varrella tuovat vaihtelua maisemaan, mutta myös hidastavat kulkua. Varsinkin alkuillasta kylänraitit ovat vilkkaita, täynnä ihmisiä ja eläimiä. Vuohi- ja lehmä-/sonnilaumoja täytyy varoa, sen verran arvaamattomia eläimet ovat. Myös aaseja ja kameleitä käytetään täällä kuljetusjuhtina ja hevoskärryjä ja tuktukeja henkilökuljetuksiin. Polku- ja moottoripyöriä täällä näkee harvoin, liikenne on muutenkin kovin rauhallista. Maanteillä vastaan tulee paikallisia pikkubusseja ja isompia pitkänmatkan linja-autoja. Rekkaliikennettä on vähän, ihmekös tiet pysyvät hyvässä kunnossa. Tietöihin olemme törmänneet ehkäpä kerran päivässä, ei siis kovin usein.

Edelleenkin bussimme herättää huomiota ja lapset huutelevat ja vilkuttavat meille. Usein kuulemme huutoja "money, money" tai sitten yo-yo (tai jou-jou), joka kuulemma tarkoittaa kirjaimelllisesti nahatonta. Mutta siis eräänlainen hyvätahtoinen tervehdys se on. Lapsia näkee laumoittain ja eri kylissä on erilaiset ja eriväriset koulupuvut. Lapset  paimentavat eläimiä ja kantavat vettä keltaisissa kanistereissa.  Maaseudulla näkee sekä naisilla että miehillä pitkiä perinnekankaasta kietaistuja hameita, Addis Abebassa niitä ei enää näkynyt, vaan farkut ja t-paita olivat ainakin nuorten miesten vakiovaatetus.

Etiopiassa odotellaan sadekautta alkavaksi maaliskuun alussa. Joenuomat huutavat kuivuutta ja vuorten rinteet näyttävät ruskeankirjavilta. Maisema muuttuu varmasti jo ensimmäisten sateitten tultua vehreäksi ja hedelmälliseksi. Sadekausi olisi kiva kokea täällä, olisi mielenkiintoista nähdä maiseman muutos. Epäilen tosin, että Ajokin matka tyssäisi mutasille ja tulviville teille.

Dessie, Etiopia

Eilen saatiin bussin varaosa tullista ja päästiin jatkamaan matkaa kohti pohjois-Etiopiaa. Yksi yö vietettiin Debre Birhanissa ja nyt ollaan Dessiessä. Matkan varrella on tullut nukuttua monenmoisissa hotelleissa, hostelleissa ja lodgeissa. Halvin huone on tainnut maksaa noin 3,50 euroa yöltä ja kallein 150 euroa/yö. Usein yövyn kahden hengen huoneessa, joskus jaamme huoneen kolmestaan. Kun huoneen saa alle kympillä, otan yleensä oman huoneen. Pienissä kylissä ja kaupungeissa ei ole varaa olla turhan tarkka. Usein saavumme perille illan jo hämärtyessä ja hotellin etsimiseen ei jaksa uhrata paljoa aikaa - eikä niitä hotelleja kovin montaa pikkukylissä olekaan.

Olen jo oppinut huoneeseen tullessani tarkastamaan, että sähkö toimii ja suihkusta tulee lämmintä vettä. Tosin se, että vettä tulee illalla, ei takaa, että sitä tulee myös aamulla. Eli suihkuun on mentävä silloin, kun vettä tulee, ei tunnin päästä. Samoin kännykkä, kamera ja läppäri on ladattava heti, kun sähköä on. Siisteyden kanssa on välillä niin ja näin; joskus täytyy vaan ummistaa silmänsä muutamalta ötökältä ja roskalta. Hyttysverkko on täällä tarpeen, yleensä se kuuluu huoneitten vakiovarustukseen. Valitettavasti ötököitä karkoitetaan myös myrkyillä, jolloin huone haisee kamalalle ja aamulla on taattu päänsärky.

Perusaamiainen kaikkialla on kuivaksi paistettu kananmuna ja vaaleaa leipää. Mehut ovat yleensä vedellä laimennettuja ja sokeroituja; sääli, sillä hedelmät täällä ovat ihanan kypsiä ja mehukkaita. Lisäksi tarjolla on teetä tai laihaa murukahvia. Etiopiassa kahvi on loistavaa, onhan Etiopia tunnettu kahvintuottajamaa. Muutenkin ruoka Etiopiassa on maukkaampaa ja monipuolisempaa kuin muualla itäisessä Afrikassa.

Isoissa kaupungeissa ja turistikohteissa on hotellien suhteen paljon valinnanvaraa, mutta hinnat ovat varsin korkeat. Joskus on kiva mennä vähän parempaan hotelliin ja ottaa ikään kuin lomaa lomasta. Hieno hotelli täällä on kuin hienot ostoskeskukset: pääse hetkeksi pois Afrikasta ja voi rentoutua kaikessa rauhassa.

Addis Abeba, Etiopia

Ensimmäinen yö bussissa. Lämpötila Addis Abebassa - joka muuten tarkoittaa uutta kukkaa - laskee yöllä kymmeneen asteeseen. Kevyt makuupussini ei riitä, vaan pitkähihaisella kerrastolla oli ensimmäistä kertaa käyttöä. Bussi on parkkerattu Ras - hotellin pihaan. Muu porukka yöpyy hotellissa, joten aamulla pääsemme suihkuun jonkun huoneeseen. Pummimistahan se on, mutta syömme ja juomme kuitenkin hotellissa, joten tuomme sinne kuitenkin vähän rahaa. Piha on vartioitu ja tänään tein tuttavuutta keksipaketin kera vartioiden kanssa. Meidän oli tarkoitus jatkaa matka jo eilen kohti pohjoista. Kuitenkin Suomesta tilaamamme, ja sunnuntaiksi luvattu varaosa oli juuttunut tulliin ja ilman kyseistä liitintä, emme matkaa uskaltaneet jatkaa. No, tänään kipparimme Jani ja viihdepäällikkömme Pöke ovat juosseet osan perässä DHL:n toimistossa, tullissa ja lentokentällä - turhaan. Eli yksi yö lisää Addiksessa.


Kaupungissa on noin viisi miljoonaa asukasta ja kaupunki näyttää kasvaneen varsin hallitsemattomasti. Välillä on uusia, moderneja rakennuksia ja seassa slummia tai ainakin slummin tapaisia. Paikalliset pitävä Piassaa keskustana ja sitä se on varmaan joskus ollutkin. Meidän silmissämme se on enemmänkin vanha kaupunki, johon ajan hammas on purrut. Rakennukset ovat vanhoja ja matalia, hotelleja ei alueelta juuri löydy. Kaupungin toiselta laidalta löytyy Merkato, joka on Etiopian ja koko Afrikan suurin torialue. Oikestaan kyseessä on kaupunginosa, niin valtavan laaja alue on. Myös moderneja ostoskeskuksia Addiksesta löytyy ja niissä hintataso lähentelee Euroopan hintatsoa. Myös hotellit ovat kalliita. Kelvollisesta kahden hengen huoneesta olemme joutuneet maksamaan noin sata dollaria yöltä. Halvimmat huoneet ovat olleet noin kymmenen euron hintaisia, mutta länsimaalaisen ihmisen on melkein mahdotonta niissä yöpyä, sen verran likaisia ja turvattomia ne ovat. Valitettavasti kaikki keskihintaiset (50 €) hotellit ovat olleet täynnä, sillä nyt on sesonki ja pääkaupungissa on paljon konferensseja.


Kaupunki on suuruudessa ja monimuotoisuudessaan uuvuttava. Olisi jo kiva päästä jatkamaan matka Etiopian kauniille ja rauhalliselle maaseudulle. Näyttää kuitenkin siltä, että emme tänäänkään pääse jatkamaan matkaa ja toinen bussiyö on siis tiedossa. Toivottavasti bussin varaosa saadaan huomenna, kuten meille on luvattu. Mutta tämä on Afrikka, mistään ei ole takeita.

Addis Abeba, Etiopia

Pikavuoron isä ja kippari on salolainen Jani Laine. Afrikan pikavuorolla Jani täytti 32 vuotta ja viimeiset kymmenen vuotta hän on viettänyt synttäreitään aina eri maassa. Ensimmäinen pikavuoro lähti liikkeelle 9.1.2011 Salon torilta ja suuntasi Bangkokiin Venäjän, Kazakstanin, Kiinan ja Laosin kautta. Tosin idea maailman kiertämisestä bussilla oli muhinut Janin mielessä jo muutaman vuoden. Kyyditessään asiakkaitaan bussilla Kuusamoon, ohitti Jani matkalla Kaivuri-Jukan, joka sai mainetta ajaessaan minikaivurilla Hangosta Kuusamoon. Tavatessaan Jukan Kuusamon torilla, Jani päätti pistää paremmaksi ja näin pikavuoro sai alkunsa.  Nyt Afrikassa ollaan jo kuudennella pikavuorolla Euroopan, Aasian, Australian, Etelä-Korean ja Pohjois-Amerikan jälkeen. Viimeisenä tänä keväänä on vielä Itä-Euroopan etappi, joka päättyy vappupäivänä Salon torille - näin ympyrä sulkeutuu ja Ajokki palaa kotiin. Kilometrejä on siihen mennessä ehtinyt kertyä noin 70 000.

Bussin eli Ajokki Royalin Jani lunasti liikennöitsijäisältään Henri Laineelta. Vuoden 1988 Mercedez-Benz tosin oli sen verran huonossa kunnossa, ettei isä suostunut ajamaan sillä edes Salosta Helsinkiin. Bussi olikin jo matkalla romuttamolle. No, Jani tarttui toimeen, teki bussiin täysremontin. Ajokki on mm. matkannut Afrikkaan saakka samoilla renkailla kuin Suomesta lähtiessään. Ensimmäinen rengasrikko koettiin Etelä-Afrikassa ja matkan varrella remonttia on jouduttu tekemään useampaankin otteeseen. Ajokissa on tällä hetkellä 30 istumapaikkaa, neljä pöytää ja kaksi täysmittaista sänkyä. Myös sähköjärjestelmä mahdollistaa kännyköitten ja läppärien lataamisen bussissa. Henri-isä oli aluksi hyvin skeptinen Janin suunnitelmien suhteen, mutta vuosien varrella hän on joutunut muuttamaan mielensä ja seuraa poikansa edesottamuksia nyt ylpeänä. Onpa hän jopa ollut mukana pikavuorolla Thaimaasta Kambodzaan.

Tiukkojen karanteenimääräysten vuoksi Australian pikavuoro ajettiin vuokra-autolla. Vanha rouva kuulemma saastutti liikaa, eikä siten ollut kelvollinen Australian teille. Pohjois-Amerikan pikavuoro ajettiin kahdella vuokra-autolla, sillä Ajokin merimatka Jenkkeihin olisi tullut liian kalliiksi. Afrikassa suurimmaksi haasteeksi ovat muodostuneet huonokuntoiset ja kuoppaiset tiet, ei byrokratia ja virkavalta, kuten Jani ennakkoon pelkäsi. Kaikkiaan Ajokki on käynyt yli 30:ssä maassa ja mittarissa on lukemia vajaat kaksi miljoonaa. Haastavimpia tilanteita Ajokille on ollut Kazakstanin 40 asteen pakkaset, jolloin bussiparka hyytyi keskelle erämaata. Tilanteen pelasti paikallinen jarruneste ja matkaa päästiin jatkamaan seuraavaan kaupunkiin.

Entä tulevaisuus; jäävätkö Jani ja Ajokki Suomeen vai vieläkö on maailmaa näkemättä? Ehkä kuitenkin vielä se Etelä-Amerikka tai Alaska-Kanada? Vai riittääkö sittenkin kotimaan matkailu?

Addis Abeba, Etiopia

Minulla on yhdeksän pientä lettiä,
Pistän ne kolme isolle letille,
Ja pistän vielä ne kolme lettiä yhdelle isolle letille.

Kuinka monta lettiä? (Vastaus kuvien alla.)

Vastaus: 13 lettiä.

Aweesa, Etiopia



Alhaalta ylöspäin: 1, 5, 50 ja 100 birr`n seteleitä. Vasemmalla vanha ja oikealla uusi seteli.

Raha. Euro, dollari, randi, shillinki, kwatcha, birr.... Maat ja valuutat vaihtuvat, pää ei aina pysy kurssien mukana. Etiopiassa on kuulemma pula valuutasta ja sen näköisiä setelit ovatkin; kuvassa vanhoja ja uusia rahoja, birr' n setelejä. Rahaa ei aina pysty vaihtamaan etukäteen ja rajan tuntumassa kurssi on aina huono. Välillä olemme pulassa, kun kellään ei ole paikallista rahaa ja esim. dieseliä pitäisi saada tankkiin. Onneksi useimmissa paikoissa dollarit ovat käypää valuuttaa ja virallisissa rahanvaihtopisteissä saa myös euroja vaihdettua hyvään kurssiin. Kaikkialta löytyy kansainvälisiä vaihtopisteitä, kuten Western union. Usein vaihdossa saa suuria seteleitä, eikä monessakaan paikassa ole vaihtorahaa. Eikä niitä pieniä seteleitä muista koskaan pyytää.

Myös automaatteja löytyy pienistäkin kaupungeista. Valitettavasti Etiopiassa käy vain visa, ei siis mastercard, joka minulla on. Uudenvuodenaattona sain pankiltani ilmoituksen, että luottokorttini on kopioitu ja korttini on siis suljettu. Reilun kuukauden sinnittelin ilman korttia, käteisvarojani käyttäen ja muilta rahaa lainaten. Vihdoinkin aikamoisen säädön ja monen kalliin puhelun jälkeen sain uuden kortin TNT välityksellä Nairobiin, Keniaan. Kiitosta en voi pankille enkä luottokunnalle antaa, sillä niin väärää tietoa ja välinpitämätöntä palvelua heiltä sain.

Nettipankin välityksellä saa normaalit maksut ja pankkiasiat hoidettu, kunhan muistaa pitää tunnusluvut mukanaan. Malesiassa yritin ostaa lentoa netin kautta, mutta loppuun asti en päässyt sillä viimeisessä vaiheessa, kun piti laittaa pankin tunnusluku, kone ilmoitti, että olin käyttänyt taulukosta kaikki luvut ja uusi tunnuslukutaulukko on lähetetty minulle kotiin. Just, kotiin, 8 000 kilometrin päähän! Onneksi sain tunnusluvut kotoa sähköpostin välityksellä pienellä viiveellä. Vaikka kaikkeen yrittääkin varautua, ei kaikkea osaa aina huomioida.

Huijaaminen onkin sitten oma lajinsa. Suomalaisena ei ole tottunut hirveästi tinkimään ja usein varmasti maksamme tuotteista ylihintaa. Malawissa ostimme torilta ananaksen ja maksoimme siitä 150 kwatchaa. Jälkeemme tullut paikallinen maksoi omastaan vain 100 kwatchaa. Huijausta vai ei? Tottahan se on, että meillä on varaa maksaa enemmän kuin paikallisilla, mutta minkä on reilua, mikä on kohtuullista? Ja kuinka paljon tingitään, 20, 30 vai 60 prosenttia? Yksi pikavuorolainen oli tinkinyt masaimarkkinoilla lähtöhinnasta 90 prosenttia. Älytöntä. Tähän mennessä Etelä-Afrikka on ollut vaarallisin paikka; siellä kaksi pikavuorolaista ryöstettiin, heiltä meni sekä rahat että kännykät. Muuten mitään pelottavaa tai vaarallista ei ole tapahtunut, mitä nyt reppua on yritetty muutaman kerran avata.

Myös tippien jättäminen ravintolassa aiheuttaa päänvaivaa. Uusi maa, uudet tavat. Joissakin maissa tippaaminen on suorastaan loukkaus, joissakin taas se kuuluu hyviin tapoihin. Kuinka osata toimia oikein, loukkaamatta ketään ja nolaamatta itseään?

 

Dilla, Etiopia

Bussimme, jota Ajokiksi kutsutaan, on 27-vuotias vanha rouva. Se on joutunut koville Etiopian niiiiin huonoilla teillä. Teitä on täällä kunnostettu ja rahoitettu niin kiinalaisten, turkkilaisten kuin EU:nkin tuella. Kenen kontolle lienee valvonta jäänyt, sillä asfaltti on vain muutaman sentin paksuista ja täynnä reikiä. Keskinopeus noilla teillä on vain parikymmentä kilometriä tunnissa. Uutta tietä rakennetaan vanhan viereen, toivottavasti lopputulos on tällä kertaa kelvollinen.

Eilen, sunnuntaina oli tarkoituksenamme ajaa Yirga Chetestä Dillaan mutta matkamme keskeytyi Megaan. Kipparimme huomasi ajokissa jotain outoa ja jalkapallon kokoinen kivihän sieltä löytyi tuplarenkaitten välistä. Onneksi kivi saatiin pois, eikä se ehtinyt aiheuttaa peruuttamatonta vahinkoa. Tosin kivi ehti kuluttaa renkaita niin, että niiden paikkaa täytyy vaihtaa, kun seuraavan kerran pysähdymme pitemmäksi aikaa. Matkamme keskeytyksen aiheutti kuitenkin dieselin loppuminen keskelle-ei-mitään. Alkoi olla jo pimeää ja uteliaita paikallisia alkoi parveilla paikalle. Onneksi he olivat ystävällisiä ja avuliaita, ja heidän mopokyydillään yksi pikavuorolainen pääsi hakemaan lähikylästä lisää dieseliä. Bensa-asemalta dieseliä ei löytynyt, mutta sitä saatiin pimeiltä markkinoilta. Hinta oli suolainen, jouduimme maksamaan dieselistä melkeinpä tuplahinnan. Lopulta puolenyön aikoihin pääsimme jatkamaan matkaa lähikylään, josta löytyi helposti siisti ja moderni hotelli, jossa yö maksoi 10 euroa/henki kahden hengen huoneessa.

Tänään oli tarkoitus ajaa Megasta Awesaan, mutta matkamme loppui kolmen tunnin jälkeen Dillaan. Onneksi bussi jäi keskelle kaupunkia, ravintolan eteen. Lähdimme syömään ja pojat jäivät korjaamaan autoa ja hakemaan varaosia. Bussista pihahti paineet pihalle ja se vaikuttaa moneen asiaan mm. jarruihin. Siispä korjaushommiin. Ravintolan terassilla oli paikallinen mekaanikko syömässä lounasta ja hän kiinnostui bussistamme ja touhuistamme. Hänen - ja liiman, tupakantumpin ja hiekan - avulla saimme annettua ajokille ensiapua ja matkamme jatkuu taas huomenna kohti Awesaa. Ja uudet varaosat on jo tilattu Suomesta Addis Abebaan.



Jossain Etiopiassa

Neljä ajopäivää takana, kaksi tai kolme vielä edessä. Matka kulkee Nairobista Addis Abebaan. Kenian puolella yövyimme yhden yön ja Etiopiassa yöpymisiä ennen pääkaupunkia tulee kolme tai neljä. Tässä kuvakooste ensimmäisestä päivästä eli torstaista 5.2.2015.




 6.30 Herätys, rauhallinen, pitkä aamu, muut koisivat kasiin.

9.30 Tuulilasi puhtaaksi ja laukut kyytiin.



9.55 Ajokki taas tienpäällä kymmenen päivän tauon jälkeen - vain 55 minuuttia myöhässä. 

10.50 Dieseliä tankkiin.

11.45 Välipalaa ja lounasta.





13.05 Perusmaisemaa.



14.10 Läpiajo Karatinan kaupungista.

16.08 Päiväntasaaja ylitettiin Nanyukissa.



18.10 Maisemat muuttuivat epäafrikkalaisen säntillisiksi ja vehreiksi. Myös tie on ollut koko matkan yllättävän hyvä.

19.20 Saapuminen Isioloon Grande hotellin pihaan. Pari aiempaa hyvältä vaikuttanutta hotellia jouduimme hylkäämään, kun bussille ei löytynyt sopivaa parkkipaikkaa.

19.30 Huoneet oli sijoitettu kellarikerrokseen autotallin yhteyteen. Sinkkuhuoneen hinta oli 10 euroa.

00.00 Nukkumaan pääsin puolenyön jälkeen, kun olimme palanneet iltakävelyltä Isiolon keskustasta.







Kajiado, Kenia

Nairobissa kiinnekohtamme on Jungle junction, noin kymmenen kilometrin päässä keskustasta sijaitseva hostelli ja leirintä-alue. Paikka on autoilijoiden ja motoristien suosiossa, täällä on tilaa parkkeerata, säilyttää ajoneuvoja ja myös korjata menopelejä ammattitaitoisen henkilökunnan avustuksella. Hotelleja etsiessämme joudumme huomioimaan, että bussi mahtuu hotellin lähelle, mieluiten vartioidulle alueelle. Bussi on täällä parkissa kymmenisen päivää ja porukka majailee täällä tai lähtee omille teilleen. Tässä lähellä sijaitsee mm. Karen Blixenin museo, virtahepo- ja krokotiilikeskukset sekä Giraffe Center. Kirahvi-keskuksella on hyvä periaate; pelastaa kirahveja, jotka eivät luonnossa pärjää sekä toimia lapsille ja nuorille opetuskeskuksena luontoon ja kierrätykseen liittyvissä asioissa. Siellä tapasimme Melvinin, nuoren masaimiehen, joka lähti kanssamme kiertä-
mään luontopolkua. Juttu luisti sen verran hyvin, että Melvin kutsui meidät kotikyläänsä vierailulle.

Sunnuntai oli hyvä päivä lähteä savannille tapaamaan Melvinin äitiä, Emilyä. Emily on masai, seitsemän lapsen yksinhuoltaja ja bisnesnainen. Hänellä on karjaa, lehmiä ja vuohia, ja paikallisittain hän on kohtalaisen menestynyt nainen. Hänellä oli yllään masaivaatteet ja omatekemiä helmikoruja, joita Annen kanssa himoitsimme. Valitettavasti hänellä ei ollut kuin kaulakoruja myytävänä, mutta nekin kelpasivat meille.

Keniassa on 42 eri heimoa ja masait ovat yksi suurimpia. Perinteisesti masait ovat olleet sotureita ja paimentolaisia, mutta nykyään he ovat joutuneet sopeutumaan osaksi muuta yhteiskuntaa. Myös kaupungissa masaimiehet tunnistaa punaisesta viitastaan ja joskus heillä on jopa paimentolaiskeppi mukanaan. Masainaiset viihtyvät perinteisesti kotona, kun taas miehet ovat viettäneet varsin liikkuvaa elämää.

Kävimme savannilla kävelemässä ja moikkaamassa Emilyn naapureita. Mieleeni jäi vanha rouva Koko, noin 90-vuotias isoisoäiti. Koko asuu itsetehdyssä olkimajassa, joka on vuorattu ulkoa lehmän lannalla. Maja on matala, en pystynyt seisomaan sisällä suorassa. Keskellä huonetta on avotuli, jossa ruoka valmistuu ja tuli lämmittää viileinä iltoina. Savu menee ylös ja ulos olkikaton läpi ja katto on hienosti mustunut ja nokeentunut. Kokon naapurissa asuu hänen tyttärensä perheineen. Tytär on kuuromykkä ja kommunikoi viittomilla. Myös hän tekee koruja ja saimme aiemmin päivällä Melviniltä lahjaksi hänen tekemänsä helmirannekorut, joissa on suomenlippuja. Olin otettu lahjasta, sillä ajatus on hieno ja Melvin oli nähnyt vaivaa ja selvittänyt googlettamalla, millainen suomenlippu on.

Savannilla on todella kuumaa ja kuivaa. Seeprojen ja gasellien lisäksi näimme kuivuuteen kuolleitten eläinten luurankoja ja pääkalloja. Surullinen näky, mutta osa luonnon kiertokulkua. Alueelle on rakennettu vesialtaita, muuten siellä ei vettä ole. Ruoho oli ruskeaa, vain piikikkäät akaipensaat vihersivät.