Kreeta, Kreikka

Verekinthos Arts and Crafts Village

Olen jo pitkään halunnut vierailla Verekinthosin taiteilijayhteisössä, aikataulut vaan eivät ole menneet yksiin. Tänään matkasin bussilla 21 Hanian keskustaan, siellä vaihdoin 1866 puiston toiselle laidalle ja bussiin numero 13. Lähimmältä pysäkiltä oli reilu kilometri matkaa taiteilijakylään, isoa moottoritielle johtavaa tietä pitkin. Hankala oli reitti ja sitä myös taiteilijat harmittelivat; vierailijan ei ole helppoa sinne tulla julkisilla. Yhteisö perustettiin teollisuusalueelle 25 vuotta sitten. Siihen kuuluu kolmisenkymmentä työpajaa, joissa 15:ssä voit vierailla, kuusi niistä oli tänään auki.

Verekinthos-nimi juontuu tarinaan Kreetalla sijainneesta Verekinthos-vuoresta, jossa kreikkalaisen mytologian mukaan Idaioi Daktyloit (Zeuksen pojat) opettivat muinaisia käsitöitä kuten metallurgiaa, keramiikkaa, lasityötä.

Keramiikko Keramonin koristeveistoksia Verenkinthosin puutarhassa. Hän tekee samalla tekniikalla myös valaisimia ja kulhoja.

Nikos Vergadis tekee lasiesineitä ja koruja. Matkaani lähti hänen tekemänsä korvakorut, joissa hopeaa ja hennon lilaa lasia (kuva alimpana).

Kuva tekstiilitaiteilija Sofia Vasilliadoun työhuone/myymälästä.

George Archontakiksen korvakorut lähtivät myös matkaani (ei kuvassa).

G. Tolias tekee veistoksia ollakseen elossa ja koruja elääkseen.

Kuvassa uudet korvakorut, jotka sävyltään sopivat hienosti uusiin silmalaseihini. Silmälasit (kaksitehot) maksoivat Kreetalla kaikkine herkkuineen  550 euroa. Suomesta en tuolla hinnalla olisi saanut edes kehyksiä. Tyytyväinen olen molempiin ostoksiini.

Täältä lisää kuvia ja tietoa Verekinthos Art and Craft Village'sta.

Kreeta, Kreikka

Cafe Koukouvaya

Viime vuonna en ehtinyt katselemaan auringonlaskua kuuluisaan pöllökahvilaan cafe Koukouvaya'an. Tänä syksynä asia tuli korjattua. Yliarvostettua? Ehkä. Kollegan kanssa mentiin paikalle hyvissä ajoin, kello viisi. Auringonlaskua odotellessa join iltakahvit ja söin (taas) jättimäisen suolakinuskijuustokakun. Kahvila oli melkein täynnä, ja yllättävää että suurin osa asiakkaista oli paikallisia. Viereemme istahti yllättäen tuttavaperhe; meidän yhteistyökumppanimme tohtori Vittorakis perheineen. Pieni on maailma. Juuri edellisenä iltana olimme olleet heidän vierainaan illallisella. Eli hyvin on taas tullut syötyä! 

Aurinko laskee seitsemän aikoihin. Paikallisia moinen ei kiinnostanut ja he poistuivatkin paikalta antaen tilaa auringonlaskua ihailemaan tulleille turisteille ja nuorisolle. Seitsemältä alkoi kuhina. Ihmiset nousivat seisomaan, nostivat kännykkänsa ja räpsivät kuvia. Show kesti kymmenisen minuuttia ja sitten poistuimme paikalta. No, olihan se kaunista, täytyy myöntää. Nyt sekin on koettu, eikä tänne tarvitse toista kertaa tulla.

Koukouvaya tarkoittaa siis pöllöä kreikaksi. Pöllöteema näkyi kahvilassa; logossa, henkilökunnan t-paidassa, tauluissa, myytävissä mukeissa, koriste-esineissä, veistoksissa jne jne. 

Kreeta, Kreikka

Työpäivinä, 5-6 kertaa viikossa, istun bussissa nelisen tuntia. Yleensä matkat suuntaavat lentokentälle ja hotelleille, joskus retkille. Jos hotelleja on kymmenen mennen tullen, nousen ja laskeudun bussin rappuset 40+ kertaa työvuoron aikana. Joskus illalla olen hieman merisairas bussin keinumisesta, joskus taas jalkoja jomottaa. Vapaalla ei tee mieli enää hypätä bussiin, eikä juuri autoonkaan. Pyöräily on parasta.

Eilen kuitenkin otin auton alleni ja hurautin vuoristoon. Kävin Kasvitieteellisessä puutarhassa (Botanical Park & Gardens of Crete), jossa tuli päivän ulkoilut hoidettua. Reitti puiston mutaisia polkuja pitkin on 2,5 kilometriä pitkä, jyrkkää mäkeä ylös ja alas. Ei ehkä lokakuu ole parasta aikaa siellä vierailuun; infotaulujen kuvat olivat kauniimpia kuin itse kasvit. Jonkun verran oli vielä kukkia ja hedelmiä, mutta enimmäkseen kasvit alkoivat valmistautua talvilevolle. Tämän reissun uusi (mieleen jäänyt) tuttavuus oli Ice cream bean eli jäätelöpapu. On ihan peruspapu, jota käytetään mm. jälkiruokiin - maistuu vaniljajäätelölle.

Seuraavaksi hurautin tekojärvelle pienelle reippailulle. Alkujaan alue on ollut suota, sitten rakennettiin järvi vesivoimalaa varten ja nykyään se on luonnonsuojelualuetta. Järveä reunustaa laiturimainen kävelyreitti, kaunista on.

Hippokrates kuulemma sanoi, että jos olet huonolla tuulella, mene kävelylle. Jos olet senkin jälkeen vielä huonolla tuulella, mene uudelleen kävelylle. Olin, mutta en mennyt. Noudatin omaa, varmaa keinoa: menin kahville ja juustokakulle.

Kreeta, Kreikka

Nea Hora eli uusi aika

Aamulla heräsin sateen ropinaan. Kone, eläin, liikenne... sateeksi en ääntä uskonut. Piti avata verho, ennenkuin uskoin. Terassi oli märkä, kuten myös Ivana Helsingin Maatuska-pöytäliinani. Eipä siinä mitään, sade on tervetullutta. Hämmästystä herätti myös aamun viileys; lämpötilan täytyi olla  alle +20°C. Ei muuta kun terassin ovi kiinni ja aamiaista valmistamaan. Tänään on vapaapäivä, jotain kivaa pitäisi keksiä. 

Hyppään pyörän selkään ja fillaroin Nea Horaan, suosikkialueelleni Haniassa ja Kreetalla. Eilen kävin täällä myös, torilla. Torstai on Nea Horan toripäivä ja se on minulle sopivan pyöräilymatkan päässä, ~2 km kotoa Agia Apostolista. Tänään suhasin pitkin ja poikin Nea Horan kapeita katuja. Olen rähjäromantiikan ystävä. Pysähdyn kuvaamaan kuluneita rappauksia ja kolhiutuneita ovia. Rakastan tätä värimaailmaa. 

Ranta ja satama ovat lähellä - samoin vanha kaupunki. Tosin nuo kaikki ovat jo turistien valtaamia. Yritän pyöräillä rantakadulla. Siinä on pyörätie, joka on maalattu punaiseksi. Autoilijat ovat vallanneet pyörätien parkkipaikaksi, suututtaa. Toisaalta ymmärrän heitä, eihän täällä parkkipaikkoja ole. Ei näitä katuja ole alkujaan näille automäärille suunniteltu. Liikenne - ja parkkeeraaminen - Kreetalla on vähintäänkin luovaa. Pyöräillen reitti pitää miettiä tarkkaan, pääteille en halua mennä, liikenne on liian vilkasta. Pyöräilijöitä täällä on vähän,  autoilijat eivät ole tottuneet meihin. Varovainen pitää olla.

Alkaa taas satamaan. Menen kahvilaan, jonka eilen bongasin Polichronidin puiston laidalta. Cafe Kross. Puiston laidalla on myös kaksi muuta kahvilaa: La Pfekakia, perinteinen kreetalainen kuppila, sekä cafe Stou Kyeiou Kosta, minimarketin yhteydessä oleva kahvila. Kaikki olen testannut ja hyviksi havainnut. Cafe Kross on moderni ja nuorten aikuisten suosiossa. Tänne tulevat expatit ja etätyöläiset. Otan caffe latten ja istahdan juomaan sen kahvilan parvelle. Kohta matka taas jatkuu.

Kreeta, Kreikka

Sairastaminen ei ole kivaa missään. Vaikka olisi vain pieni flunssa, aiheuttaa se päänvaivaa; voinko mennä töihin, tartutanko muita, menenkö lääkäriin....? Pari päivää taisin olla töissä puolikuntoisena, sitten piti luovuttaa ja jäädä saikulle. Nyt olen "melkein terve", mutta en sitten kuitenkaan. Huominen retki piti perua osaltani, teen etätoimistopäivän kotoa käsin. 

Aamut ovat viilenneet Kreetalla, enää en tarkene syödä aamiaista terassilla. Myös illalla töistä tullessa pitää olla jo pitkähihaista päällä. Vuoristossahan on aina muutama aste viileämpää kuin rannikolla, mutta vain +2°C! Näin kuulemma Omaloksen kylässä, 1041 mpy, aamulla kahdeksan aikoihin - hurjaa. Tuulet ovat myös lisääntyneet, syksy on tullut tännekin. Useina päivinä rannoilla on punainen lippu, silloin ei parane mennä uimaan. Aaltojen pauhu on käsittämättömän voimakas ja veden virtaus pinnan alla on uskomattoman suuri. Varovainen pitää olla. Huomenna, lokakuussa, uimavalvojat eivät päivystä enää torneissansa, kausi on heidän osaltaan ohi. Pari päivää sitten tuli ensimmäiset vesipisarat sitten kevään, kenties huhtikuun. Sade on tervetullutta, maasto on kuivaa täällä pohjoissaarellakin, joka on etelää vehreämpi. Onneksi isoimmista maastopaloilta on vältytty, viime vuonnahan maastopalo ylsi Plataniaksen lomakylään saakka. 

Kuukauden ensimmäisenä päivänä Kreikassa toivotetaan "kalo mina" eli hyvää alkavaa kuukautta. Tämä ilahduttaa minua kovasti, tapa on sympaattinen. Harvoin sitä saa toivottaa, mutta huomenna viljelen sitä oikein urakalla. Kalo mina!

P.S. Siis lämpöähän täällä on vielä liki +30°C, aamullakin +20°C. Kaikki, lämpötilakin, on suhteellista.

Kreeta, Kreikka

Aamulla lähdin pyöräilemään Nea Horaan torille. Kun pääsin lähirannalle, Chrissille, auringon säteet nousivat loistavasti lahden takaa, vastapäiseltä kukkulalta. Siinä vaiheessa huomasin, ettei kännykkä = kamera, tullut mukaan. Harmi. Viime viikolla missasin torin, sillä sen paikka oli vaihtunut viime kesästä. Nyt olin tarkistanut sijainnin etukäteen, Selinou-kadulla olisi. No ei ollut. Jatkoin pyöräilyä rannan suuntaan, ajatuksena, että kyllä torikatu löytyy - ja löytyihän se. Se oli kapealla kadulla puiston laidalla. Jätin pyörän puiston laidalle ja suuntasin ensiksi aamukahville. Paikallinen kahvila oli auki, tilasin pienen kreikkalaisen kahvin, 1,50 euroa. Kahvi on kuin pannukahvia, tässä vaan porot on kupissa. Annoin porojen laskeutua ja kahvin hieman jäähtyä. Oli ihana aamu istua terassilla ja katsella torielämää. 

Paikalliset vetävät ostoksiaan vetokärryissä. Mietin, miten isot perheet heillä oikein on, ostokset ovat suuria. Omat ostokseni ovat vaatimattomampia, mutta sitäkin mieluisampia. Maistelen makeaa hunajamelonia ja heti olen koukussa - se lähtee mukaani. Työvuoroon banaaneja evääksi, 10 senttiä kappale. Samoin vihreä paprika, 10 senttiä/kpl. Torilla tuotteet ovat halpoja mutta myös laadukkaita ja paikallisia. Kaikkiaan ostokseni, ks. kuva yllä, maksoivat noin 8 euroa.

Pääsin ruuan makuun myös meidän retkellä nimeltä Kreetalaisten makujen maailma. Viime vuonna  leipimovierailulla jäin ilman piiraita, sillä jättäydyin viimeiseksi jonossa. Tänä vuonna pidin huolen, että ilman en jää! Ostin kalitsounian eli suolaisen piiraan kesäkurpitsalla täytetttnä, ja jälkeenpäin sain vielä lahjaksi juustopiiraan. Nyt tuli tilit tasattua viime vuoden kanssa. Jälkruuaksi vielä makea juustopiiras eli lihnarakia. Siinä on ihana keksimäinen pohja ja pehmeä tuorejuustotäyte mizithrajuustosta.  Sitten vierailulle naapuriin, juustolaan, josta ostin vuohenmaidosta valmistettua gravieraa. Yleensä graviera valmistetaan lampaanjuustosta, mutta tässä oli myös vuohenmaitoa seassa.

Retkellä pääsimme maistelemaan myös paikallista hunajaa ja oliiviöljyä. Timjamihunaja lienee täällä yleisin hunaja, kasvaahan timjamia kaikkialla. Minulle uusi tuttavuus oli arbutus- eli mansikkapuuhunaja. Hyvää oli. Viimeinen rasti oli viinitila, jossa maistelussa oli yli kymmenen viiniä. Koska olin puoliksi töissä, tyydyin maistamaan vain hunajalla maustettua rakia. Maistui ihan Fazerin liköörikonvehteilta.

Kreeta, Kreikka

Aikainen herätys, vaikka onkin vapaapäivä. Tänään on myös toripäivä. Lähden liikkeelle ennen auringonnousua kello 6.45. Pyöräilen ja horjun pehmeässä hiekassa. Koiraa ulkoiluttavat mies huutaa minulle "Be careful!" (ole varovainen) ja tunnen läikähdyksen rinnassani; ihanaa, että ohikulkijat huomioivat ja huolehtivat toisistaan! Tarkoitus oli suunnata Nea Horaan aamukahville. Harmillisesti yksikään kuppila ei ollut vielä auki, eivätkä olleet vanhassa kaupungissakaan. Fillaroin torikadulle ja laitan pyörän parkkiin. Kysyn torikauppiaalta, mistä saisin aamukahvia. Hän tietää ja neuvoo minut kulman taakse, josta sain kahvin ja pinaattipiiraan. Niillä lähti päivä hyvin käyntiin. 

Torilta ostin kassikaupalla vihanneksia, vähän hedelmiä, tuorejuustoa, mausteita, yrittejä ja linssejä. Kananmuniakin olisi tehnyt mieli, mutta vielä on muistissa viime  - fillarilla tehty - kauppareissu; 4/7 kananmunista oli kotiin tultuani rikki.

Tänään sitten kotiin tultuani sain sotkua aikaan. Kengänpohjaan oli tarttunut pyörän ketjuista öljyä. Ja kivasti öljy tarttui lattiaan, kun huoneen poikki hipsin kengät jalassa vessaan. 

Vähän lepoa ja töitä, sitten suuntaan autolla vuoristoon lounaalle Ntounias-tavernaan. Paikka vaikuttaa mielenkiintoiselta, se toimii myös koulutus- ja kurssitilana Drakonan kylässä. Kartta ohjasi minut Kansallistielle (=moottoritie), sille en halunnut. Lähdin pikkutielle, omaa logiikkaani seuraten - pieleen taisi mennä alusta asti. Ajauduin kyllä lähemmäksi Drakonan kylää, mutta neljä kilometriä ennen päämäärää tie muuttui niin kapeaksi ja kivikkoiseksi, etten sinne uskaltanut mennä. Pienen rotkon ohi olisin joutunut ajamaan, liian vaaralliselta näytti. Ja jos rotkon olisin kiertänyt, matkaa olisi tullut 17 kilometriä lisää. Se siitä. Huteja tulee eikä aina pääse perille päämääräänsä. Kävin kääntymässä kirkon pihalla. Kirkko on kirjaimellisesti keskellä ei-mitään ja pitihän siellä sisällä käydä. Onneksi ovi oli auki. Sytytin tuohuksen ja jätin pari euroa pöydälle. Sitten käänsin auton keulan ja palasin takasin isommille asfalttiteille.

Nälkä kurni jo vatsassa. Pysähdys Gerolakkosin kylässä. Lounasta ei sieltä löytynyt, mutta sain kupin kahvia ja kämäsestä minimarketista pussillisen hunajamanteleita. Niillä pärjään taas hetken.

Matka jatkui Mourniesin kylän läpi Haniaa kohti. Muistin, että Mourniesissa on Kreikan itsenäistymisen ajan pääministerin ja kansallissankarin Eleftherios Venizeloksen synnyinkoti. Sinne siis. No, taas tuli huti. Paikka oli sulkenut ovensa vain muutamaa minuuttia ennen saapumistani.

Eipä muuta kun takaisin  kotiin. Aina ei voi voittaa. Tänään oli tällainen päivä. 

Loutro, Kreikka

LOUTRO

Tänään leikin turistia - täydellä palkalla. Retkibussi nouti minut 15 minuuttia myöhässä. Tiesin, että myöhässä tulevat, ollaanhan Kreikassa, mutta silti hermostutti. Nyt taas symppaan asiakkaita, jotka hermoilevat lomalla ties mitä. Paikallisopas Sonja hoitaa hommansa hyvin, GDPRää lukuunottamatta. Eihän sitä täällä Välimeren maissa kukaan kunnioita. Eli EU säännöksen mukaan asiakkaan nimiä tms tunnisteita ei saa huudella muitten kuulleen. Tällä reissulla kaikkien nimet tulevat selviksi ja minä olen tänään opas-Jaana. Mieluummin olisin ollut vain tavallinen Jaana.

Pohjoisrannikolta ajamme 1,5 h vuorten yli kohti karua ja kuivaa etelää. M/S Daskalogiannis vie meidät Sfakionin satamasta Loutroon, jonne autoilla ei pääse. Tosin lautta on autolautta ja isokokoinen, ei pienet aallot menoa hetkauta. Loutro sijaitsee lahden poukamassa, siellä on virallisesti 54 asukasta. Onneksi kyseessä on pieni ja eristyksissä oleva kylä, tänne ei isoja hotellikomplekseja pysty rakentamaan. Päiväturisteista kylä elää, hyvä näin. Kerrankin turisteista on  enemmän hyötyä kuin haittaa.

Rantautuessamme satamaan alkoi rumba: ekaks ihmiset ulos, sitten matkalaukut, saarelle menevät ruuat ja muut tykötarpeet. Sitten uudet asiakkaat sisälle, saaren roskat paattiin ja menoksi. Siinä ei mennyt puoltakaan tuntia, kreikkalaisittain supertehokasta.

Laivalta katsottuna Loutro näytti jopa tylsältä; valkoisia laatikkotaloja sinisine ikkunanpuitteineen ja ovineen. Toki uskomattoman kirkas turkoosin/vihreän/sinisen eri sävyissä hohtava uskomattoman kaunis meri teki vaikutuksen. Nyt ollaan siis Kreetan etelärannikolla ja Libyanmeren äärellä.

Lähdin kävelemään kirkolle, joka kohoaa kylän länsipuolella. Matkan varrella poikkesin polulta historiallisille raunioille, taisivat olla minoalaiselta ajalta. Kirkko oli myös sini-valkoinen, kuten ne usein ovat. Harmi, että nykyään kaikkialla kirkkojen ovet ovat kiinni, sisälle en päässyt. Pihalla on pieni, noin 20 haudan hautausmaa. Istahdan penkille varjoon ja syön evääksi mukaani ottamani - eilen Masklan tavernanpitäjältä saamani - appelsiinin. Virkistävää. Jatkan matkaa polkua pitkin vielä tovin, sitten käännyn takaisin ja suuntaan Loutron kylään.

Se hyvä puoli opas-Jaanana olemisessa oli, että sain ilmaisen lounaan. Tavis-Jaana ei sitä olisi saanut. Kuulin sanat "cheese sakanagi" (leivitettyä ja öljyssä paistettua juustoa), heti herahti vesi kielelle. Sitä on saatava alkuruuaksi. Vitriinistä valitsin pääruuaksi half-half eli kaksi puolikasta annosta; täytettyä paprikaa ja burekia. Ravintolan nimi on Kyma = Aalto.

Kotimatkalla meillä sitten olikin pieni keinuva paatti. Saganaki vaan hölskyi vatsassa, onneksi matka ei ollut pitkä. Bussissa torkut ja kotona kuuden jälkeen.

Tällä reissulla opin, että timjami kasvaa kaikkialla vaikkei mitään muuta kasvaisikaan.

Ja sen, että Euroopan eteläisin kohta on Loutron edustalla oleva saari, Gavdos.

Kreeta, Kreikka

Meskla-Zourva-Askordalos-Lakki-Karanos

Sain tänään auton puolen päivän jälkeen ja suuntasin kulkuni vuoristoon. Ensimmäinen rasti oli Meskla; näytti kartalla ihan kunnon kylältä. Ennen kuin sinne pääsin, kävin tekemässä kunniakierroksen Alikianoksen kylässä - käännyin liikenneympyrästä väärälle tielle. Ei kun takaisin ja uusi yritys. Yksin ajaessa kartan seuraaminen on välillä haastavaa, enkä aina ehdi reagoida ajoissa mapsin ohjeisiin.

Tiedän, että täällä kylät ovat pieniä. Jos et heti pysähdy kun huomaat kylän alkavan, olet jo ajanut ohi. Kun näin tavarnan Mesklan kylässä, parkkeerasin saman tien auton tien laidalle. Lähdin kävelemään kylänraittia ja piipahdin leipomoon. Kovin oli vaatimattoman näköinen, mutta hyvä tuoksu sieltä tuli. Ostin juustopiirakan ja sain vielä maistiaisiksi vaniljatangon. Jatkoin kadun toiselle puolelle tavernaan. Pyysin appelsiinimehua, ei ollut. Otin jääteetä tölkissä ja sain kaksi appelsiinia kylkiäisiksi. Istahdin terassille pappaporukan seuraksi. Heti alkoi juttu luistamaan ja sain tuoksuvan yrtin oksan yhdeltä papparaiselta korvani taakse. Aito kreetalainen kohtaaminen ja kohtaamispaikka.

Nousin serpentiinitietä hiljakseen korkeammalle, 572 metriin, Zourvasin kylään. Asukkaita 49. Kävin patikoimassa pienen lenkin Sarakinan rotkolle. Lasku rotkolle oli jyrkkää, polulla oli irtokiviä, joten pyllymäkeä menin osan matkaa! Metsän siimeksessä näin viikuna-, granaattiomena- ja persikkapuita sekä opuntiakaktuksia. Ja upeita maisemia Aegeanmerelle saakka. Reippailun jälkeen lounaalle Emilyn tavernaan. Söin huonoimman kreikkalaisen salaatin ikinä. Tomaatit olivat karvaita ja feta oli vaihtunut tuorejuustoon. Tai ehkä se oli fetaa, mutta näytti ja maistui tuorejuustolta. 

Viereisessä pöydässä lounasti kanadalainen pariskunta, Tracy ja miehensä. Vaihdoimme jo aiemmin rotkolla muutaman sanan. Olivat kulkeneet kolmen kilometrin nousun Mesklasta Zourvasiin, tunti oli mennyt. Tracy on hullu kissanainen, hänellä on käsilaukussaan kissanherkkuja joita hän syöttää kylän kateille. Annoin heille kyydin takaisin Mesklaan, jonne he jäivät etsimään vuokra-autoansa. Tällaiset kohtaamiset ovat mieleeni; spontaaneja ja hyväntuulisia.

Ravintolaan lounaalle tuli myös suomalainen perhe. Olisivat halunneet terassille, mutta kaikki pöydät olivat varattuja. Koska istuin yksin neljän hengen pöydässä, pyysin heitä liittymään seuraani, eivät tulleet. Menivät istumaan sisälle. Niin suomalaista.

Tämän päivän toinen eksyminen; Askordanos. Asukkaita 18. Olin menossa Lakkiin, mutta yhtäkkiä tie loppui ja edessä nousi iso kirkko. Pysähdyin ja kävin kiertämässä kirkon. Pari valokuvaa ja takaisin tielle.

Alkoi olla päiväkahvin aika. Pysähdys Lakkiin. Kylän keskustassa on iso kirkko ja kolme tavernaan. Täällä oli useita pronssipatsaita, erikoista. Kuvassa Kolmen miehen patsas, joka on omistettu kylän kaatuneille taistelijoille. Patsas symboloi yhteisiä ponnistuksia ja taisteluita. Päiväkahvit jäivät täällä juomatta, ei löytynyt tavernoista kahvileipää.

Kotimatkalla vielä yksi pysähdys, kahvipaussi Karanovin kylässä. Täältä löytyi balkavaa kahvin seuraksi, ne hieman kompensoivat surkeaa lounasta. Maisemat olivat jälleen kerran hengästyttävän kauniit. Miten hienosti meri sulautuukaan siniseen taivaaseen! 

Thames, Uusi-Seelanti

Thames Market eli toripäivä Thamesin pikkukaupungissa on lauantai. Luulin meneväni ruokatorille, mutta täällä oli enemmänkin hippitunnelma kotikutoisine käsitöineen ja katumuusikoineen. Hyvä tunnelma. Tori levittäytyi kaupungin pääkadun, Pollen streetin, molemmin puolin.  Kadun varrella oli useita kahviloita ja pikkuputiikkeja, tarjolla oli sekä uutta että vanhaa. Mielenkiinoisin tuote oli pikkupojan myymä poron ruoka. Sitä ripotellaan illalla pihalle, kuutamossa ruoka välkehtii ja Petteri osaa suunnistaa luoksesi. Loistava tuote. Ihmiset olivat superystävällisiä vaikka paikka paikoin oli tungosta ja törmäilyä. Hinnat tuntuvat halvoilta. Ostan korvikset 10$ eli noin kuusi euroa, taideteos maksaa myös 10$ ja luomumunat 5$/kuusi kpl.

Täällä on myös antiikkikauppoja, antikvariaatteja, hyväntekeväisyyskirppareita, vaihtoehtohoitoja ja kaiken maailman oljyjä ja kiviä kaupan. Astiakirppiksellä on uusi-seelantilaisen Kelston-tehtaan tuotteita -50-luvulta lähtien. Se on kuin Suomen Arabia. Tehdas toimi Aucklandin kupeessa -80-luvun lopulle saakka. Kiinalaiset tulivat ja valtasivat markkinat. Ei pystynyt kiivi kilpailemaan heidän kanssaan hinnoilla. 

Hania, Kreeta

Opaselämää

Asun opaskämpässä numero 12. Aiemmin olen asunut numeroissa 11 ja 13. Mukana kulkee aina oma tyyny, ja pussilakana - sitä ei missään kohteessa ole. Talon väsähtäneet tyynyt ovat yleensä aika vastenmielisiä, mutta nyt täällä on uutuuttaan hohtavat tyynyt! Samoin kattila ja paistinpannu ovat uusia, mutta teflonkattilan on aiemmin täällä asunut opas jo raaputtanut pilalle. Onneksi on oma kattila mukana. Omaan vakiovarustukseen  kuuluvat myös sakset ja terävä veitsi, sekä mutteripannu. Keittiön tapaisessa ei ole uunia, mutta kaksi keittolevyä on. Tai oikeastaan 1½ - toinen levy on pienen mutteripannun kokoinen. Levy kuumenee hitaasti, kahvinkeitto kestää tuskastuttavat 10+ minuuttia.

Kävin pyörävuokraamosta fillarin, lupasivat tuoda sen minulle kämpille seuraavana päivänä kello 11.00. Sanoin olevani kotona sitä vastaanottamassa. Ei tullut pyörävuokraamon Nikos, eikä soittanut minulle. Ai kun tympi. Tänään sitten soitin vuokraamoon ja kertoivat jättäneensä fillarin sisääntulon kohdalle kaiteeseen lukittuna. No, olinhan huomannut pyörän, mutta en tiennyt sitä omakseni. Pyörä oli kielletyllä paikalla ja isäntämme Yannis oli kiinnittänyt siihen ison lapun, jossa kehoitti siirtämään pyörän pois. Tein työtä käskettyä. Viime kesänä Yannis hermostui kaiteeseen lukittuihin pyöriimme, katkaisi lukot ja heitti fillarimme pihan perälle jorpakkoon. Niitä sitten etsittiin ja ihmeteltiin. Ei vaivautunut Yannis meille kertomaan, niin olisimme suosiolla voineet siirtää pyörämme pois. Nyt fillarini on pikkuterassini edessä. Terassilla syön aamiaista ja istun iltaa. Päivällä siinä on liian kuuma, lämmintä on 30+°C.

Fillaroin kauppaan, Lidl ja Synka ovat noin kilsan päässä. Lähikauppa on törkyhintainen minimarket. Siellä tosin on ihanan ystävällinen palvelu. Viime kesänä hankkivat mulle uudet ketjulukot fillareihin, Yanniksen katkaisemien tilalle. Fillaroin myös Hanian keskustaan, osan matkaa maisemista nauttien, rantoja pitkin. Käyn torstaisin Nea Horassa toripäivänä ja lauantaitorilla käyn vanhassa kaupungissa. Tällä viikolla työvuorot eivät antaneet myöten, joten ensi viikolla uusi yritys toreille. 

Pihassa on pieni uima-allas aurinkotuoleineen. Viehättävä alue, nuoret siellä viettävät aikaa ja ottavat aurinkoa. Minä menen mieluummin iltaisin uimaan Chrissi Aktille eli Kultaiselle rannalle. Pyyhe vaan ympärille, sandaalit jalkaan ja menoksi. Rannalle on matkaa parisataa metriä.

Hania, Kreeta

Lähdön tunnelmia yms.

Lähtö on nykyään rutiinia. Pakkaan puolihuolimattomasti ja laitan passin laukkuun. Joskus tulee mieleen, että pitäisi edes tarkistaa että passi on vielä voimassa. Passin lisäksi tsekkaan, että luottokortti on mukana - niillä pärjää jo pitkälle. Terminaalissa lähtöselvitys automaatilla ja laukut hihnalle. Nyt pärjään kuusi viikkoa 1,5 laukulla, matkassa saisi olla kolme ruumalaukkua. Viime reissulla yhdestä matkalaukustani hajosi rengas ja koko kulma notkahti, siksi nyt vain yksi iso laukku.  

Lentokentällä ostan usein kahvin R-kioskilta, niin teen myös nyt. 3,40 euroa. Kaivan olkalaukustani karjalanpiirakan ja hörppään päiväkahvit R-kioskin kulmalla. Koneeseennousua en kiirehdi, olen aina viimeisten joukossa. Tänään olin viimeinen. Kone oli viimeistä paikkaa myöten täysi. Kapteeni Bang kuulutti mahdollisesta turbulenssista Puolan yllä ja sitähän saatiin! Puolivälissä matkaa stuertit kertoivat haluaville Suomi-Georgia-koripallo-ottelun väliaikatietoja, kaikki sitä eivät vielä halunneet tietää. Suomi oli kahden erän jälkeen  johdossa luvuin 57-40.

Turvaohje ja mustikkamehua: siitä on Finnairin lento tehty. Kerran vieressäni noin 4-6 vuotiaat sisarukset katselivat istuintaskussa olevaa turvatiedotetta. Kuvassa matkustaja laskeutui koneen hätäuloskäynnistä liukumäkeä pitkin. Se oli tytöistä hauskaa. Pienempi kysyi isommalta: kuinka ne pääsevät takaisin koneeseen? Hauskaa ja raadollista.

Hanian kentällä oli iloiset kollegat vastassa. Halaukset, ja Fazerin suklaata tuliaisiksi. Kuljettajana oli Kostas, vanha tuttu. Hän sai myös halauksen ja suklaata. Muistin hänen olevan suklaa-addikti, joten osui ja upposi. Vastalahjaksi sain häneltä karkkihelmet - ihanaa! Muistelimme viime kesän seikkailujamme, mm. sitä, kun eksyimme yhdellä retkellä vuoristossa, bussillinen asiakkaita kyydissä. Yhteistyöllä siitäkin selvittiin ja silloin ystävyytemme sai sinetin. 

Puerto de la Cruz, Espanja

Lähtökahvit 

Puertossa on ollut vilkas viikko. Semana Santa eli pääsiäisviikko on tuonut kaupunkiin ja kaduille populaa. Jokailtaiset pääsiäiskulkueet (ja tänään myös aamulla klo 05.00) tuovat suuret joukot keskustan kapeille kaduille. Teitä suljetaan ja siinä sitten törötät autojonossa ja odotat teitten avautumista. Kapeilla kujilla et pääse kääntymään, eikä poikkikaduille mahdu. Myös mannerespanjalaiset ovat lähteneet perheineen pääsiäislomalle, ja usein he suuntaavat juuri tänne Kanariansaarille. 

Pääsiäiseen loppuu kuulemma koulujen talvilukukausi. Tästä johtuen myös edellinen viikko Puertossa oli ruuhkaisa. Peruskoulun päättävillä on tapana lähteä luokkaretkelle ennen kuin kanssakoululaiset suuntaavat jatko-opintoihinsa, kukin omille tahoillensa. Nuoret liikkuvat suurissa porukoissa (äänekkäästi), ja hotellit ja kaupunki saavat ihan uutta energiaa.

Pääsiäisen ja koululomien lisäksi hotellityöntekijät järjestivät lisäsäpinää ryhtymällä lakkoon. Lakko kestää kaksi päivää ja hotelleilla on minimimiehitys sinä aikana. Kaduilla autoletkat kiertelevät kaupunkia ja töötit huutavat. Iskulauseita huudellaan kovaäänisiin ja ammattiyhdistysliikkeen liput liehuvat ilmassa. Plaza Charcon aukiolla on non-stop -mielenosoitus. Hirveä meteli.

Viimeksi olin Puertossa vuonna 2019. Ennen coronaa kaupunki oli kaunis ja eloisa. Nyt talot ovat päässeet rapistumaan, tyhjää liiketilaa on todella paljon ja moni hyvä ravintola on sulkenut ovensa. Tuntuu, että paikallisten mieliala on matalalla ja tyytymättömyys elämään on kasvanut. Liikaa turisteja, kaikki kulut nousevat, palkat pysyvät ennallaan. Taitaa olla sama suuntaus ihan kaikkialla. Minun on aika vaihtaa maisemaa ja palata Suomeen.

Niistä lähtökahveista. Menin kakkukahvilaan ja valitsin kermaisimman kakkupalan vitriinistä. Ennen kun ehdin tilata, huomasin että kukkaro on jäänyt kotiin. Se niistä kakkukahveista. Ehkä juon sitten tervetulosumpit Suomessa.