Malaga-Paris-Helsinki

Benalmadena

Herätys kello 03.11. Ensimmäinen ajatus oli jippii!! Vihdoinkin pääsen kotiin. Aamutoimet, uloskirjautuminen hotellista ja taksiin. Hyvästelen Benalmadenan ja toivon, että viimeistä kertaa. Vastaan tulee kaksi poliisiautoa valot vilkkuen. Muuten ei tapahdu juuri mitään.

Malaga

Lentokentällä on rauhallista, vain kahden tiskin eteen alkaa kerääntyä jonoa. Juttelen niitä näitä edessäni jonottavan miehen kanssa. Hän on tullut häihin Andalusiaan ja nyt hän on kotimatkalla Floridaan. Häneen perheensä imigroitui Venezuelaan, jonne hän jäi muun perheen myöhemmin muuttaessa takaisin Espanjaan. Viimeiset kaksi vuotta hän on asunut Jenkeissä. Hän kovasti haaveili matkasta Skandinaviaan, ehkä ensi vuonna. Takanani on perhe neljän pienen lapsen kanssa. Aika reipasta touhua vanhemmilta.  Hetki vielä, passi tiskiin ja laukku hihnalle. 23,5 kg. Turvatarkastukseen pääsen suoraan ja se menee läpikulkien. Kahville ja leivälle, lisäksi tuorepuristettua appelsiinimehua - 16.90 euroa. Vessaan ja portille. Olen varannut itselleni - tai siis ostanut - käytäväpaikan, 25D. Nousen koneeseen viimeisten joukossa, jälleen kerran. Ei tarvitse seisoa jonossa vaan voin istua rauhassa ja odottaa jonon katoamista. Jossain aina odotat, joko koneessa tai portilla. Yhtä jonottamista tämä matkustaminen. 

Pariisi

"...Pariisissa pieni tauko, napataan Dom Perignon...' laulaa Atomirotta matkalla Malagaan. Oma matkani suuntaa auringosta pimeyteen: Suomeen ja talveen. Olen onnellinen. Pariisissa taivas on harmaa ja vettä sataa taivaan täydeltä. Charles de Gaulle-lentokentällä on aikaa lounaalle, syön japanilaisessa ravintolassa mereneläväkeiton - japanilaisella twistillä tietenkin. Pari tuntia ajan tappamista ja koneeseen. Helsinki-Vantaalla noin kello 16.30.

Helsinki

Heti astuttuamme koneesta ulos Helsingissä, meiltä tarkastetaan passit. Kun pääsen laukkuhihnalle, (ilmeisesti) huumekoira on jo valmiina hommiin. Onkohan tulli saanut vinkin jostain rikollisesta toiminnasta? Kohta perässä tulee nuori mies neljän tullihenkilön saattelemana hakemaan laukkuaan. Tullikoira työskentelee sermin takana ja päästää laukkuni jatkamaan matkaa hihnalla.

Kylmä. Sama vanha kaava toistuu: siskoni tulee lähtevien oville autolla vastaan ja mennään äidin luokse kahville. Toinen siskoni on jo siellä. Olen ostanut Malagasta käsintehtyjä keksejä ja Rondasta, luostarista, nunnien tekemiä joulukeksejä. Kahvittelemme ja vaihdamme kuulumisia.

Lunta alkaa sataa isoin hiutalein. Maa muuttuu hetkeksi valkoiseksi, Ihana tervetulotoivotus!

Puerto Banus-Marbella, Espanja

Puerto Banus

Aurinkorannikko tuntuu aika väsähtäneeltä - samoin kirjoittaja. Vai tuntuuko Aurikorannikko väsähtäneet, koska olen itse väsynyt? Vai olenko väsynyt, koska Aurinkorannikko on uivahtanut? Niin tai näin; olisin jo valmis lähtemään täältä. Vielä yksi työpäivä ja adios! Tänään kävin Puerto Banuksessa, sekin on nykyään aika laimea. Kaduilla on hiljaista, liiketiloja on tyhjillään ja hulppeat jahdit ovat tainneet vaihtaa satamaa. Olihan siellä vielä loistoa jäljellä, kuten kuvassa näkyvä auto. Koska en tunne autoja, kysyin tekoälyltä. Tässä vastaus:

---

"Kuvassa esiintyvä auto on klassinen MG B, tarkemmin MGB Roadster kovakattoisella hardtop-katteella. MGB on yksi kaikkien aikojen tunnetuimmista brittiläisistä urheiluautoista, jota valmistettiin vuosina 1962–1980. Sen tunnistaa helposti pyöreistä etuvaloista, perinteisestä kromimaskista sekä matalasta ja virtaviivaisesta roadster-korista, joka edustaa aikansa urheiluautoestetiikkaa parhaimmillaan. MGB:n suunnittelussa yhdistyivät melko yksinkertainen tekniikka ja ajamisen ilo, mikä teki siitä suositun harrasteauton jo valmistusvuosiensa aikana ja vielä enemmän niiden jälkeen.

Autossa näkyvät lukuisat tarrat ja lisävalojen kiinnikkeet viittaavat siihen, että tämä yksilö on rakennettu tai ainakin varusteltu klassikkorallien ja autotapahtumien henkeä mukaillen. MGB on ollut vuosikymmenten ajan suosittu valinta tällaisiin ajotapahtumiin, sillä se on kevyt, ketterä ja helppo huoltaa, ja sen varaosia on edelleen hyvin saatavilla. Malli oli aikanaan edistyksellinen myös siksi, että se oli yksi ensimmäisistä massatuotetuista autoista, joissa käytettiin korirakenteen kantavana osana itsekantavaa monokokkirakennetta perinteisen tikapuurungon sijaan.

Vaikka MGB ei ollut aikansa tehokkain urheiluauto, sen 1,8-litrainen nelisylinterinen moottori tarjosi riittävästi vauhtia mutkateillä nautiskeluun, ja auton tasapainoinen ajettavuus teki siitä pitkäaikaisen menestyksen. Nykyään MGB:tä arvostetaan ennen kaikkea sen ajattoman ulkonäön, mekaanisen yksinkertaisuuden sekä suuren harrastajayhteisön vuoksi. Kuvan yksilö sopii täydellisesti välimerelliseen satamamiljööseen, jossa klassikkoauton rento eleganssi ja veneilyn tunnelma kohtaavat."

Repikää siitä.

Marbella - vanha kaupunki

Marbellan vanha kaupunki on kaunis. Se on täynnä paikallista pöhinää. Lapset palailevat koulusta koulupuvut päällänsä ja iäkkäät, arvonsa tuntevat pariskunnat kävelevät kapeilla kujilla kaikessa rauhassa. Ravintoloissa on kalaruokia riesaksi asti, ei tee mieli. Piipahdan kaupoissa. Ihastuin harmaa-mustaan hameeseen, hinta 1 100 euroa. Sinisenä olisi maksanut "vain" 850 euroa. Kauppaan jäivät molemmat. Myyjältä sain varsin kylmää kohtelua, en tainnut kuulua heidän kohderyhmäänsä. Istahdan nauttimaan auringon lämmöstä ja otan lounaaksi vihersmoothien. Sitten bussilla takaisin kotiin.

P.S. Malagan kaupunki on satsannut luksusveneiden säilytyspalveluun satamassaan. Ehkä paatit ovat seilanneet Puerto Banuksesta Malagaan?

Fuengirola/Mijas, Espanja

Perjantai - Fuengirola

Sataa, sataa ropisee.... Talvi on tullut Espanjaan, taivas on lonkeronharmaa. Nyt ei kyllä huvita mikään. Onneksi on pitkä aamu, eikä kiire minnekään. Puolilta päivin lähden bussilla Fuengirolaan. Valtaosa vastaantulevista tuntuu puhuvan suomea. Ei Fuengirolaa suotta sanotaan Suomen epäviralliseksi pääkaupungiksi Espanjassa. Vähän ahdistaa; en halua kuulla mitä Jaskalle kuuluu tai mitä tänään on illalliseksi. Vähän työasioita, tapaslounas, reippailua rantapromenadilla eli Paseo Maritimolla. Bussilla takaisin Benalmadenaan ja suoraan töihin.

Huomenna Mijas, vielä kerran Malaga, Ronda on jo taputeltu. Oppaan työ on kuin kehää kiertäisi; viikosta toiseen ja vuodesta toiseen samaa. Onneksi välillä kohteet vaihtuvat, mutta nyt olen jämähtänyt Kreikka-Espanja-akselille. Ja välissä Suomi. Blääh! 

Lauantai - Mijas

Sataa, sataa ropisee... taas. Mijaksessa maisema on harmaa sumusta ja tihkusta. 15/30 asiakasta lähti retkelle mukaan, aika hyvin. Päästän asiakkaat vapaalle ja kiiruhdan sateensuojaan vakiokahvilaani, cafe Art'iin. Ruoka on täällä huonoa mutta kahvi hyvää. Se riittää minulle tänään. Odotan sateen taukoamista lattea juoden. Sade lakkaa mutta ehtii alkaa uudelleen, ennen kun ehdin kahvilasta ulos. Ei kun takaisin pöytään ja ihailemaan kaatosadetta sisältä käsin.

Sitten vierailulle Mijaksen Nykytaiteen keskukseen. Johtaja on armoton Suomi-fani ja täällä on joka kesä suomalaisten taiteilijoiden näyttely ja peruskokoelmassa on Arttu Mannisen teos. Mutta tänään tulin katsomaan picassoja. Täällä on enimmäkseen hänen  keramiikkatöitään, upeita ovat. Tiesitkö muuten, että Picasson koko nimi on Pablo Diego José Francisco de Paula Juan Nepomuceno María de los Remedios Cipriano de la Santísima Trinidad Ruiz y Picasso.

Joskus työpäivät tulevat kalliiksi. Mijaksesta tarttui matkaani - tai ne kyllä toimitetaan kotiini - mutta ostin tusinan isoja käsintehtyjä lautasia. Ne ovat cordobalaisen taiteilijan, Miguel Ángel Torres Ferreras'in tekemät ja just minun makuuni. Siinä meni tämän päivän palkka, eikä riittänytkään. Mutta onnellinen olen. Tavara ei tee onnelliseksi, mutta kuten Zsa Zsa Gabor (vai John Wayne?) sanoi: Raha ei tee onnelliseksi, mutta mieluummin itken jaguarissa kuin bussissa.

Benalmadena - koti

Kastumiselta ei voinut välttyä, kun Mijaksessa tuli välillä vettä vaakatasossa. Onneksi oli suht lyhyt päivä, noin viisi tuntia. Kotona suihkuun ja peiton alle lämmittelemään. Sateen sattuessa saamme taittaa työmatkat taksilla. Aamulla en tätä vielä tiennyt ja kastuin eka kertaa kunnolla bussipysäkille kävellessäni. Iltapäivällä tiesin, mutta taksille ei ollut tarvetta; sade lakkasi taas hetkeksi.

Benalmadena, Espanja

Vapaapäivä. Aamiainen kollegan kanssa ja jutustelua asiakkaiden kanssa aamiaissalissa. Sen jälkeen pari tuntia töitä. Väsyneenä viidentoista minuutin työ venyy pariksi tunniksi. Ketuttaa, mutta tehtävä on. Valmista tulee ja vihdoinkin pääsen lähtemään kahville Bonanzan aukiolle. Aamiaisella kahvi on lirua, ihan kuraa, joten päivällä on saatava kunnon sumpit. Otan myös juustoleivän, lounaan korvikkeeksi. Minulle kuuluu firman puolesta hotellilla aamiainen ja illallinen, lisäksi saan kymmenen euroa lounasrahaa. Hotellihuoneessa ei ole kuin jääkaappi, ehkä seuraavalla kerralla pitää hankkia tänne vedenkeitin - helpottaisi hieman elämää.

Ulkona paistaa aurinko, mutta on kylmä. Minulla on liian vähän vaatetta päällä, palelee. Aamuisin lämpötila on 15 asteen kieppeillä ja päivällä se nousee pariinkymmeneen asteeseen. Kuumimmillaan päivälämpötila on ollut 25 astetta. Loppuviikoksi on luvassa vesisadetta, ei haittaa; ainakin luonto kiittää. Merivesi on virkistävää, ja siedettävän lämpöistä. Tuulisella säällä aallot tuovat rantaan kylmää vettä ja silloin kirpaisee mennä uimaan. Mutta aina jälkeenpäin on hyvä olo.

Marketissa oli jo joulua esillä: joulukalenteri, joulutähtiä, joulukeksejä, kinkkuja. Tai kinkuthan täällä on aina esillä ja komeasti. On ilmakuivattua kinkkua jos jonkin moista. Jamon Ibérico, jolloin possu on syönyt pelkästään tammenterhoja. Tai karvalakkiversio Jamon Serrano, joka on täällä se arkikinkku. Ja juhlahetkiin Ibérico Bellota. Siis niille, jotka lihaa syövät. Meille kasvissyöjille täältä ei mitään lihankorvikkeita löydy ja hyvä niin. Joulun valmistelut näkyvät myös kaduilla. Jouluvaloja viritellään ja joulun myyntikojut ovat jo paikallaan. Malagassa joulukadun avaaminen on iso tapahtuma, ehkä pääsiäisen jälkeen suurin tapahtuma kaupungissa. Harmi että pitäisi lähteä täältä kotiin viikkoa ennen joulukadun avaamista. Vai pitäisikö sittenkin jäädä tänne vielä hetkeksi?

Benalmadena Pueblo, Espanja

Benalmadena Pueblo 

Tällä keikalla mulla oli kaksi tavoitetta: käydä Benalmadena Pueblossa ja Malagan katedraalissa. Nyt voi laittaa rastin ruutuun, molemmat tehtävät suoritettu. Eilen olin asiakkaitten kanssa  Malagassa ja heidän vapaa-ajallaan kävin katedraalissa. Sain alennuslipun, seitsemän euroa. Aina kysytään opaskorttia, mutta eihän meillä sellaista ole edes olemassa. Täytyy tuunata itselleen sellainen. Katedraali oli valtava, moskeijan raunioille rakennettu. Näyttää siltä, että kirkon sisällä on kirkko ja niinhän siellä tavallaan onkin. Alkuperäistä moskeijaa ei purettu vaan sen ympärille rakennettiin katedraali. Niinpä vanhan moskeijan jäänteet on edelleen kirkon sisällä ja nykyään osa sitä. Katedraalissa on vain yksi torni, toinen torni jäi rakentamatta, vaikka katedraalia rakennettiin hartaasti 250 vuotta. Tästä syystä Malagan inkarnaation katedraali sai lisänimen La Manquita, Yksikätinen nainen. 

Tänään suuntasin matkani Puebloon. Bussilla ajattelin mennä, mutta toisin kävi. Näin jo kaukaa, että pysäkillä on liikaa ihmisiä. Ensimmäinen bussi oli niin täynnä, ettei se edes pysähtynyt pysäkillemme. Toinen bussi pysähtyi, mutta kyytiin mahtui vain muutama uusi matkustaja. Luovutin ja lähdin kävelemään Arroyo de La Mieliin, 1,5 km päähän keskustaan, josko sieltä saisin bussin helpommin. En saanut. Sama kuvio; täysi bussi ei edes pysähdy pysäkille ja seuraava on niin täynnä, että hyvällä tahdollanikaan en mahdu kyytiin. Kävelen juna-asemalle, josko siellä tärppäisi. Huomasin, että tänään on markkinat ja ainakin osittain siksi bussit ovat täynnä. Juna-aseman kohdalla bussit tyhjenivät ja mahduin kyytiin. Ensiksi menin stupaan, buddhalaiseen pyhään rakennukseen, joka on Euroopan suurin lajissaan, 33 metriä korkea. Stupa hehkui harmoniaa ja tasapainoa; kaunis paikka on. Tämä stupa on harvinainen, sillä tässä on sisätila. Yleensä näin ei ole, vaan stupaa kierretään ulkopuolelta myötäpäivään rukoillen. 

Seuraavaksi Mariposarioon eli perhospuutarhaan. Kun astuin ovesta sisään, tuntui kuin olisin astunut satuun. Lämmin ja trooppisen kostea ilma lehähti kasvoilleni ja perhoset lensivät ympärilläni. Maagista! Osa perhosista oli heleän ja hohtavan turkooseja, aivan yliluonnollisen näköisiä. Morfo peleidrs eli Sininen morfo. Sen siivat ovat yläpuolelta siniset ja alhaalta ruskea. Kunnon kuvaa sinestä en onnistunut saamaan. Täällä kuva morfosta.

Kävelyä Pueblon kapeilla kujilla ja tapaslounas. Sitten Arroyo de la Mielin kautta takaisin costalle eli rannikolle. Kaikki kolme Benalmadenan kaupunginosaa tänään nähty ja koettu. Kotiin viettämään siestaa ennen illan rientoja.

Benalmadena, Espanja

Olen ollut täällä vasta viisi päivää. Olen ehtinyt retkeillä jo Malagassa, Rondassa ja Mijaksessa. Ja sama tahti jatkuu loppuviikostakin. Joku kysyi eilen, kauanko olen ollut täällä ja vastasin hänelle, että kymmenisen päivää. Vähän nauratti, kun tajusin, että neljä päivää tuntui kymmeneltä päivältä! Ekat viikot ovat töissä kiireisiä, parin viikon jälkeen helpottaa - hieman. Työvuorot ovat aika hajanaisia; välillä pitkää, välillä pätkää ja sitten vielä hajavuoro eli sekä aamua että iltaa, ja päälle vielä puhelinpäivystys. Ja kun ollaan samassa hotellissa kuin asiakkaatkin, on myös ruokailut vähän niin kuin työaikaa. 

Eilen vaihdoin huonetta hotellin varjoisalta puolelta auringon puolelle - ihan kun maata olisin vaihtanut! Mukavan viileä muuttui kostean kuumaksi. Ensimmäistä kertaa piti laittaa ilmastointi päälle. Myös maisema muuttui parkkipaikasta keltaiseen kerrostaloon. Ja kun oikein kurkoitan parvekkeen kaiteen yli, on minulla merinäköala. Hotellin altaalle en ole ehtinyt, enkä myöskään puutarhaan. Vapaa-aika on mennyt seuraavan päivän töitä valmistellessa.

Tulin juuri Mijaksesta. Kylällä päästin asiakkaat vapaalle ja kiiruhdin itse kahvilaan lounaalle ja valmistelemaan tulevaa Malagan retkeä. Kylällä en käynyt, enkä yhtään kuvaa ottanut.

Rondassa tuli muutama kuva napattua opastamisen ohessa. Paikallisopas Pepe soi minulle poskisuudelmat ja tarjosi kierroksen päätteeksi tapasta ja oluen. Viime vuonna sain häneltä pelkkää huutoa (aiheestakin), sillä unohdin rahat kotiin enkä pystynyt maksamaan hänelle ennen kuin sain myöhemmin lainattua rahaa kollegaltani. Pepe myös soitti silloin pomolleni, ja haukkui kaikki meidän oppaat surkimuksiksi. Sellaista. Samalla reissulla multa meni myös ääni. Ensimmäisellä pysähdyksellä kävelykierroksella korotin ääntäni niin, että kaikki 50 asiakasta kuulisivat hyvin, ja hups - sinne katosi ääni. Lähti vähän väärällä tekniikalla. Onneksi oli paikallisopas paikkaamassa ja kierros saatiin vedettyä.

Nyt siestaa ja illalla hotellipäivystys eli retkien myyntiä ja asiakkaiden kysymyksiin vastaamista. Illallinen ja nukkumaan, niin jaksaa huomenna taas jatkaa hommia.

Lämpöä +27°C.

Malaga, Espanja

Malaga 💛

Malagasta on vuosien varrella tullut yksi suosikkikaupungeistani. Olin innoissani, kun pääsin heti ensimmäisenä työpäivänäni tutustumaan meidän uutuusretkeen. Ihanaa! Tätä sanaa olen ehtinyt jo viljelemään runsain mitoin moninaisissa yhteyksissä niin, että kollegani ovat ihan kyllästyneitä ihasteluihini. Mutta mikäs teet; ihanaa on.

Asiakkaiden maistellessa malaga-viinejä bodegassa, livahdin kauppahalliin pissalle. Siellä on ilmainen vessa ja väljempää. Samalla ihastelin kauppahallin lasimaalauksia ja tuoretuotetarjontaa. Takaisin tunkkaiseen ja haisevaan bodegaan, ja sieltä pienen porukan kanssa Malagan museoon eli Museo de Malagaan. Siellä kierros toisessa kerroksessa, jossa kaikki upeat teokset ovat malagalaisten taiteilijoiden tekemiä.

Lounaaksi tapaksia ja vettä. Erityismaininnan ansaitsee munakoisosuikakeet hunajan kera. Myös sardiinit olivat maukkaita. Salaatti sen sijaan outo, mutta maistuva. Siihen oli varmaan kerätty kaikki eilisen tähteet: perunaa, sipulia, tomaattia, kananmunaa, tonnikalaa ja appelsiinia.

Malagassa oli yllättävän rauhallista, vaikka satamassa oli kaksi valtavan isoa risteilyalusta. Myös sää suosi eilisen sateen jäljiltä, lämmintä oli noin 25°C. Ihana päivä!

Benalmadena, Espanja

Aamulla neljältä ylös, vaatteet päälle, taksi alle ja lentokentälle. Nykyään osaan jo nukkua, vaikka olisi aikainen lähtö. Lentokentällä normirutiinit ja sitten kahville, oma eväsleipä mukana. Tässä vaiheessa alan yleensä heräilemään. Vielä on pimeää, lentokoneessa - matkalla Pariisiin - katselen sitten auringonnousua pilvien yläpuolella. Pariisissa vaihto, 45 minuuttia aikaa. Kiiruhdan lähtöportille F31, vain saadakseni tietää että lähtöportti on vaihtunut; uusi on F46. Kuulostaa ihan lähellä olevalta, mutta tallailen sinne viitisen minuuttia ruuhkaisella Charles de Gaullen kentällä. Jatkolennolla nokka kohti Malagaa.

Saan matkalaukun ensimmäisenä hihnalta - eräänlainen lottovoitto sekin. Suuntaan ulos terminaalista - ja yllätys yllätys - ulkona on kylmä (20°) ja sataa vettä! Taksi vie minut hotellille Benalmadenaan. Vastaanotossa on tuttuja kasvoja. He myös muistavat minut viime vuodelta, vaikken täällä silloin asunutkaan. Toki työskentelin täällä päivittäin. Kello oli vasta 13.30 eikä huoneeni ollut vielä valmis. Myriam pahoitteli, että joutuu majoittamaan minut neljäksi päiväksi toiseen kerrokseen, huoneeseen, jonne ei iltapäiväaurinko paista. Lupaa, että sitten pääsen viidenteen kerrokseen, iltapäiväaurinkoon. Sopii minulle. Jätän laukun vastaanottoon ja lähden lounaalle. Matka tyssää heti ulko-ovelle; ulkona sataa kaatamalla vettä. Palaan takaisin ja kysyn, voisinko syödä hotellilla lounasta maksua vastaan. Hetkinen, sanoo Myriam ja poistuu paikalta. Hetken päästä hän palaa ja sanoo, että talo tarjoaa tänään lounaan - koska ulkona sataa ja on kiva taas saada sinut Benalmadenaan.

Olisin voinut vaihtaa illallisen lounaaseen, mutta sitä en halunnut tehdä. Illallakin on nälkä ja illallisella tapaan ihanat kollegat, joita en ole vuoteen nähnyt. Olen tosi iloinen ja kiitollinen, että saan taas työskennellä mahtavan, mukavan, ammattitaitoisen ja iloisen poppoon kanssa. Salud!

Kreeta, Kreikka

Viimeistä viedään

Tänään on viimeinen päivä Kreetalla; kokonaan vai ainoastaan tältä vuodelta? Se jää nähtäväksi. Viimeiset päivät menevät aina lähtöä järjestellessä. Työtavarat kuten avaimet, retkimyyntivihko, toimistotarvikkeet yms. Kreetan toimistolle ja Suomeen palautettavat tavarat kuten työvaatteet, puhelin, läppäri, laukut... järkevästi pakattuina, ja palautus lentokentän kautta neljään eri osoitteeseen. Tarkkana pitää olla, että kaiken muistaa. Lisäksi täytyy varmistaa, että kaikki työt tulevat loppuun tehdyiksi, eikä mitään jää kesken. Tietenkin vielä asunnon siivoaminen ja pyykin pesu. Toki tuliaisetkin pitää ostaa, huomenna mukaani lähtee kreetalaisia herkkuja: lihnarakiaa (vähän kuin meidän rahkapiirakka, mutta puoliksi keksimäisellä pohjalla), kalitsouniaa (juustopiirasta), spanakopitaa (feta-pinaattipiiras) sekä tietysti baklavaa. Ja on matkalaukussa pari pulloa paikallista viiniäkin. Raki on vielä ostamatta. 

Mitä jään kaipaamaan? Moniakin asioita, mutta rehellisesti sanottuna en mitään niin paljoa, että tänne olisi vielä pakko palata. Kabbalassa on kaunis ajatus, että matkustaessaan  ihminen palaa paikkoihin, joissa hän on aiemmissa elämissään elänyt. Mikään matka ei ole sattumaa. Sielu palaa aina paikkoihin, joissa sillä on vielä jotain löydettävää tai korjattavaa. Tuntuu, ettei minulla enää löydettävää Kreetalta. Ehkä sitten jotain korjattavaa? Toivottavasti ei. Mielestäni olen nyt sinut Kreetan kanssa, ja toiveissani askeleet suuntaavat tulevaisuudessa muualle, uusia ovia avaamaan.

Viikon päästä uusi maa ja uudet jutut.

Kreeta, Kreikka

Verekinthos Arts and Crafts Village

Olen jo pitkään halunnut vierailla Verekinthosin taiteilijayhteisössä, aikataulut vaan eivät ole menneet yksiin. Tänään matkasin bussilla 21 Hanian keskustaan, siellä vaihdoin 1866 puiston toiselle laidalle ja bussiin numero 13. Lähimmältä pysäkiltä oli reilu kilometri matkaa taiteilijakylään, isoa moottoritielle johtavaa tietä pitkin. Hankala oli reitti ja sitä myös taiteilijat harmittelivat; vierailijan ei ole helppoa sinne tulla julkisilla. Yhteisö perustettiin teollisuusalueelle 25 vuotta sitten. Siihen kuuluu kolmisenkymmentä työpajaa, joissa 15:ssä voit vierailla, kuusi niistä oli tänään auki.

Verekinthos-nimi juontuu tarinaan Kreetalla sijainneesta Verekinthos-vuoresta, jossa kreikkalaisen mytologian mukaan Idaioi Daktyloit (Zeuksen pojat) opettivat muinaisia käsitöitä kuten metallurgiaa, keramiikkaa, lasityötä.

Keramiikko Keramonin koristeveistoksia Verenkinthosin puutarhassa. Hän tekee samalla tekniikalla myös valaisimia ja kulhoja.

Nikos Vergadis tekee lasiesineitä ja koruja. Matkaani lähti hänen tekemänsä korvakorut, joissa hopeaa ja hennon lilaa lasia (kuva alimpana).

Kuva tekstiilitaiteilija Sofia Vasilliadoun työhuone/myymälästä.

George Archontakiksen korvakorut lähtivät myös matkaani (ei kuvassa).

G. Tolias tekee veistoksia ollakseen elossa ja koruja elääkseen.

Kuvassa uudet korvakorut, jotka sävyltään sopivat hienosti uusiin silmalaseihini. Silmälasit (kaksitehot) maksoivat Kreetalla kaikkine herkkuineen  550 euroa. Suomesta en tuolla hinnalla olisi saanut edes kehyksiä. Tyytyväinen olen molempiin ostoksiini.

Täältä lisää kuvia ja tietoa Verekinthos Art and Craft Village'sta.

Kreeta, Kreikka

Cafe Koukouvaya

Viime vuonna en ehtinyt katselemaan auringonlaskua kuuluisaan pöllökahvilaan cafe Koukouvaya'an. Tänä syksynä asia tuli korjattua. Yliarvostettua? Ehkä. Kollegan kanssa mentiin paikalle hyvissä ajoin, kello viisi. Auringonlaskua odotellessa join iltakahvit ja söin (taas) jättimäisen suolakinuskijuustokakun. Kahvila oli melkein täynnä, ja yllättävää että suurin osa asiakkaista oli paikallisia. Viereemme istahti yllättäen tuttavaperhe; meidän yhteistyökumppanimme tohtori Vittorakis perheineen. Pieni on maailma. Juuri edellisenä iltana olimme olleet heidän vierainaan illallisella. Eli hyvin on taas tullut syötyä! 

Aurinko laskee seitsemän aikoihin. Paikallisia moinen ei kiinnostanut ja he poistuivatkin paikalta antaen tilaa auringonlaskua ihailemaan tulleille turisteille ja nuorisolle. Seitsemältä alkoi kuhina. Ihmiset nousivat seisomaan, nostivat kännykkänsa ja räpsivät kuvia. Show kesti kymmenisen minuuttia ja sitten poistuimme paikalta. No, olihan se kaunista, täytyy myöntää. Nyt sekin on koettu, eikä tänne tarvitse toista kertaa tulla.

Koukouvaya tarkoittaa siis pöllöä kreikaksi. Pöllöteema näkyi kahvilassa; logossa, henkilökunnan t-paidassa, tauluissa, myytävissä mukeissa, koriste-esineissä, veistoksissa jne jne. 

Kreeta, Kreikka

Työpäivinä, 5-6 kertaa viikossa, istun bussissa nelisen tuntia. Yleensä matkat suuntaavat lentokentälle ja hotelleille, joskus retkille. Jos hotelleja on kymmenen mennen tullen, nousen ja laskeudun bussin rappuset 40+ kertaa työvuoron aikana. Joskus illalla olen hieman merisairas bussin keinumisesta, joskus taas jalkoja jomottaa. Vapaalla ei tee mieli enää hypätä bussiin, eikä juuri autoonkaan. Pyöräily on parasta.

Eilen kuitenkin otin auton alleni ja hurautin vuoristoon. Kävin Kasvitieteellisessä puutarhassa (Botanical Park & Gardens of Crete), jossa tuli päivän ulkoilut hoidettua. Reitti puiston mutaisia polkuja pitkin on 2,5 kilometriä pitkä, jyrkkää mäkeä ylös ja alas. Ei ehkä lokakuu ole parasta aikaa siellä vierailuun; infotaulujen kuvat olivat kauniimpia kuin itse kasvit. Jonkun verran oli vielä kukkia ja hedelmiä, mutta enimmäkseen kasvit alkoivat valmistautua talvilevolle. Tämän reissun uusi (mieleen jäänyt) tuttavuus oli Ice cream bean eli jäätelöpapu. On ihan peruspapu, jota käytetään mm. jälkiruokiin - maistuu vaniljajäätelölle.

Seuraavaksi hurautin tekojärvelle pienelle reippailulle. Alkujaan alue on ollut suota, sitten rakennettiin järvi vesivoimalaa varten ja nykyään se on luonnonsuojelualuetta. Järveä reunustaa laiturimainen kävelyreitti, kaunista on.

Hippokrates kuulemma sanoi, että jos olet huonolla tuulella, mene kävelylle. Jos olet senkin jälkeen vielä huonolla tuulella, mene uudelleen kävelylle. Olin, mutta en mennyt. Noudatin omaa, varmaa keinoa: menin kahville ja juustokakulle.

Kreeta, Kreikka

Nea Hora eli uusi aika

Aamulla heräsin sateen ropinaan. Kone, eläin, liikenne... sateeksi en ääntä uskonut. Piti avata verho, ennenkuin uskoin. Terassi oli märkä, kuten myös Ivana Helsingin Maatuska-pöytäliinani. Eipä siinä mitään, sade on tervetullutta. Hämmästystä herätti myös aamun viileys; lämpötilan täytyi olla  alle +20°C. Ei muuta kun terassin ovi kiinni ja aamiaista valmistamaan. Tänään on vapaapäivä, jotain kivaa pitäisi keksiä. 

Hyppään pyörän selkään ja fillaroin Nea Horaan, suosikkialueelleni Haniassa ja Kreetalla. Eilen kävin täällä myös, torilla. Torstai on Nea Horan toripäivä ja se on minulle sopivan pyöräilymatkan päässä, ~2 km kotoa Agia Apostolista. Tänään suhasin pitkin ja poikin Nea Horan kapeita katuja. Olen rähjäromantiikan ystävä. Pysähdyn kuvaamaan kuluneita rappauksia ja kolhiutuneita ovia. Rakastan tätä värimaailmaa. 

Ranta ja satama ovat lähellä - samoin vanha kaupunki. Tosin nuo kaikki ovat jo turistien valtaamia. Yritän pyöräillä rantakadulla. Siinä on pyörätie, joka on maalattu punaiseksi. Autoilijat ovat vallanneet pyörätien parkkipaikaksi, suututtaa. Toisaalta ymmärrän heitä, eihän täällä parkkipaikkoja ole. Ei näitä katuja ole alkujaan näille automäärille suunniteltu. Liikenne - ja parkkeeraaminen - Kreetalla on vähintäänkin luovaa. Pyöräillen reitti pitää miettiä tarkkaan, pääteille en halua mennä, liikenne on liian vilkasta. Pyöräilijöitä täällä on vähän,  autoilijat eivät ole tottuneet meihin. Varovainen pitää olla.

Alkaa taas satamaan. Menen kahvilaan, jonka eilen bongasin Polichronidin puiston laidalta. Cafe Kross. Puiston laidalla on myös kaksi muuta kahvilaa: La Pfekakia, perinteinen kreetalainen kuppila, sekä cafe Stou Kyeiou Kosta, minimarketin yhteydessä oleva kahvila. Kaikki olen testannut ja hyviksi havainnut. Cafe Kross on moderni ja nuorten aikuisten suosiossa. Tänne tulevat expatit ja etätyöläiset. Otan caffe latten ja istahdan juomaan sen kahvilan parvelle. Kohta matka taas jatkuu.

Kreeta, Kreikka

Sairastaminen ei ole kivaa missään. Vaikka olisi vain pieni flunssa, aiheuttaa se päänvaivaa; voinko mennä töihin, tartutanko muita, menenkö lääkäriin....? Pari päivää taisin olla töissä puolikuntoisena, sitten piti luovuttaa ja jäädä saikulle. Nyt olen "melkein terve", mutta en sitten kuitenkaan. Huominen retki piti perua osaltani, teen etätoimistopäivän kotoa käsin. 

Aamut ovat viilenneet Kreetalla, enää en tarkene syödä aamiaista terassilla. Myös illalla töistä tullessa pitää olla jo pitkähihaista päällä. Vuoristossahan on aina muutama aste viileämpää kuin rannikolla, mutta vain +2°C! Näin kuulemma Omaloksen kylässä, 1041 mpy, aamulla kahdeksan aikoihin - hurjaa. Tuulet ovat myös lisääntyneet, syksy on tullut tännekin. Useina päivinä rannoilla on punainen lippu, silloin ei parane mennä uimaan. Aaltojen pauhu on käsittämättömän voimakas ja veden virtaus pinnan alla on uskomattoman suuri. Varovainen pitää olla. Huomenna, lokakuussa, uimavalvojat eivät päivystä enää torneissansa, kausi on heidän osaltaan ohi. Pari päivää sitten tuli ensimmäiset vesipisarat sitten kevään, kenties huhtikuun. Sade on tervetullutta, maasto on kuivaa täällä pohjoissaarellakin, joka on etelää vehreämpi. Onneksi isoimmista maastopaloilta on vältytty, viime vuonnahan maastopalo ylsi Plataniaksen lomakylään saakka. 

Kuukauden ensimmäisenä päivänä Kreikassa toivotetaan "kalo mina" eli hyvää alkavaa kuukautta. Tämä ilahduttaa minua kovasti, tapa on sympaattinen. Harvoin sitä saa toivottaa, mutta huomenna viljelen sitä oikein urakalla. Kalo mina!

P.S. Siis lämpöähän täällä on vielä liki +30°C, aamullakin +20°C. Kaikki, lämpötilakin, on suhteellista.

Kreeta, Kreikka

Aamulla lähdin pyöräilemään Nea Horaan torille. Kun pääsin lähirannalle, Chrissille, auringon säteet nousivat loistavasti lahden takaa, vastapäiseltä kukkulalta. Siinä vaiheessa huomasin, ettei kännykkä = kamera, tullut mukaan. Harmi. Viime viikolla missasin torin, sillä sen paikka oli vaihtunut viime kesästä. Nyt olin tarkistanut sijainnin etukäteen, Selinou-kadulla olisi. No ei ollut. Jatkoin pyöräilyä rannan suuntaan, ajatuksena, että kyllä torikatu löytyy - ja löytyihän se. Se oli kapealla kadulla puiston laidalla. Jätin pyörän puiston laidalle ja suuntasin ensiksi aamukahville. Paikallinen kahvila oli auki, tilasin pienen kreikkalaisen kahvin, 1,50 euroa. Kahvi on kuin pannukahvia, tässä vaan porot on kupissa. Annoin porojen laskeutua ja kahvin hieman jäähtyä. Oli ihana aamu istua terassilla ja katsella torielämää. 

Paikalliset vetävät ostoksiaan vetokärryissä. Mietin, miten isot perheet heillä oikein on, ostokset ovat suuria. Omat ostokseni ovat vaatimattomampia, mutta sitäkin mieluisampia. Maistelen makeaa hunajamelonia ja heti olen koukussa - se lähtee mukaani. Työvuoroon banaaneja evääksi, 10 senttiä kappale. Samoin vihreä paprika, 10 senttiä/kpl. Torilla tuotteet ovat halpoja mutta myös laadukkaita ja paikallisia. Kaikkiaan ostokseni, ks. kuva yllä, maksoivat noin 8 euroa.

Pääsin ruuan makuun myös meidän retkellä nimeltä Kreetalaisten makujen maailma. Viime vuonna  leipimovierailulla jäin ilman piiraita, sillä jättäydyin viimeiseksi jonossa. Tänä vuonna pidin huolen, että ilman en jää! Ostin kalitsounian eli suolaisen piiraan kesäkurpitsalla täytetttnä, ja jälkeenpäin sain vielä lahjaksi juustopiiraan. Nyt tuli tilit tasattua viime vuoden kanssa. Jälkruuaksi vielä makea juustopiiras eli lihnarakia. Siinä on ihana keksimäinen pohja ja pehmeä tuorejuustotäyte mizithrajuustosta.  Sitten vierailulle naapuriin, juustolaan, josta ostin vuohenmaidosta valmistettua gravieraa. Yleensä graviera valmistetaan lampaanjuustosta, mutta tässä oli myös vuohenmaitoa seassa.

Retkellä pääsimme maistelemaan myös paikallista hunajaa ja oliiviöljyä. Timjamihunaja lienee täällä yleisin hunaja, kasvaahan timjamia kaikkialla. Minulle uusi tuttavuus oli arbutus- eli mansikkapuuhunaja. Hyvää oli. Viimeinen rasti oli viinitila, jossa maistelussa oli yli kymmenen viiniä. Koska olin puoliksi töissä, tyydyin maistamaan vain hunajalla maustettua rakia. Maistui ihan Fazerin liköörikonvehteilta.

Kreeta, Kreikka

Aikainen herätys, vaikka onkin vapaapäivä. Tänään on myös toripäivä. Lähden liikkeelle ennen auringonnousua kello 6.45. Pyöräilen ja horjun pehmeässä hiekassa. Koiraa ulkoiluttavat mies huutaa minulle "Be careful!" (ole varovainen) ja tunnen läikähdyksen rinnassani; ihanaa, että ohikulkijat huomioivat ja huolehtivat toisistaan! Tarkoitus oli suunnata Nea Horaan aamukahville. Harmillisesti yksikään kuppila ei ollut vielä auki, eivätkä olleet vanhassa kaupungissakaan. Fillaroin torikadulle ja laitan pyörän parkkiin. Kysyn torikauppiaalta, mistä saisin aamukahvia. Hän tietää ja neuvoo minut kulman taakse, josta sain kahvin ja pinaattipiiraan. Niillä lähti päivä hyvin käyntiin. 

Torilta ostin kassikaupalla vihanneksia, vähän hedelmiä, tuorejuustoa, mausteita, yrittejä ja linssejä. Kananmuniakin olisi tehnyt mieli, mutta vielä on muistissa viime  - fillarilla tehty - kauppareissu; 4/7 kananmunista oli kotiin tultuani rikki.

Tänään sitten kotiin tultuani sain sotkua aikaan. Kengänpohjaan oli tarttunut pyörän ketjuista öljyä. Ja kivasti öljy tarttui lattiaan, kun huoneen poikki hipsin kengät jalassa vessaan. 

Vähän lepoa ja töitä, sitten suuntaan autolla vuoristoon lounaalle Ntounias-tavernaan. Paikka vaikuttaa mielenkiintoiselta, se toimii myös koulutus- ja kurssitilana Drakonan kylässä. Kartta ohjasi minut Kansallistielle (=moottoritie), sille en halunnut. Lähdin pikkutielle, omaa logiikkaani seuraten - pieleen taisi mennä alusta asti. Ajauduin kyllä lähemmäksi Drakonan kylää, mutta neljä kilometriä ennen päämäärää tie muuttui niin kapeaksi ja kivikkoiseksi, etten sinne uskaltanut mennä. Pienen rotkon ohi olisin joutunut ajamaan, liian vaaralliselta näytti. Ja jos rotkon olisin kiertänyt, matkaa olisi tullut 17 kilometriä lisää. Se siitä. Huteja tulee eikä aina pääse perille päämääräänsä. Kävin kääntymässä kirkon pihalla. Kirkko on kirjaimellisesti keskellä ei-mitään ja pitihän siellä sisällä käydä. Onneksi ovi oli auki. Sytytin tuohuksen ja jätin pari euroa pöydälle. Sitten käänsin auton keulan ja palasin takasin isommille asfalttiteille.

Nälkä kurni jo vatsassa. Pysähdys Gerolakkosin kylässä. Lounasta ei sieltä löytynyt, mutta sain kupin kahvia ja kämäsestä minimarketista pussillisen hunajamanteleita. Niillä pärjään taas hetken.

Matka jatkui Mourniesin kylän läpi Haniaa kohti. Muistin, että Mourniesissa on Kreikan itsenäistymisen ajan pääministerin ja kansallissankarin Eleftherios Venizeloksen synnyinkoti. Sinne siis. No, taas tuli huti. Paikka oli sulkenut ovensa vain muutamaa minuuttia ennen saapumistani.

Eipä muuta kun takaisin  kotiin. Aina ei voi voittaa. Tänään oli tällainen päivä. 

Loutro, Kreikka

LOUTRO

Tänään leikin turistia - täydellä palkalla. Retkibussi nouti minut 15 minuuttia myöhässä. Tiesin, että myöhässä tulevat, ollaanhan Kreikassa, mutta silti hermostutti. Nyt taas symppaan asiakkaita, jotka hermoilevat lomalla ties mitä. Paikallisopas Sonja hoitaa hommansa hyvin, GDPRää lukuunottamatta. Eihän sitä täällä Välimeren maissa kukaan kunnioita. Eli EU säännöksen mukaan asiakkaan nimiä tms tunnisteita ei saa huudella muitten kuulleen. Tällä reissulla kaikkien nimet tulevat selviksi ja minä olen tänään opas-Jaana. Mieluummin olisin ollut vain tavallinen Jaana.

Pohjoisrannikolta ajamme 1,5 h vuorten yli kohti karua ja kuivaa etelää. M/S Daskalogiannis vie meidät Sfakionin satamasta Loutroon, jonne autoilla ei pääse. Tosin lautta on autolautta ja isokokoinen, ei pienet aallot menoa hetkauta. Loutro sijaitsee lahden poukamassa, siellä on virallisesti 54 asukasta. Onneksi kyseessä on pieni ja eristyksissä oleva kylä, tänne ei isoja hotellikomplekseja pysty rakentamaan. Päiväturisteista kylä elää, hyvä näin. Kerrankin turisteista on  enemmän hyötyä kuin haittaa.

Rantautuessamme satamaan alkoi rumba: ekaks ihmiset ulos, sitten matkalaukut, saarelle menevät ruuat ja muut tykötarpeet. Sitten uudet asiakkaat sisälle, saaren roskat paattiin ja menoksi. Siinä ei mennyt puoltakaan tuntia, kreikkalaisittain supertehokasta.

Laivalta katsottuna Loutro näytti jopa tylsältä; valkoisia laatikkotaloja sinisine ikkunanpuitteineen ja ovineen. Toki uskomattoman kirkas turkoosin/vihreän/sinisen eri sävyissä hohtava uskomattoman kaunis meri teki vaikutuksen. Nyt ollaan siis Kreetan etelärannikolla ja Libyanmeren äärellä.

Lähdin kävelemään kirkolle, joka kohoaa kylän länsipuolella. Matkan varrella poikkesin polulta historiallisille raunioille, taisivat olla minoalaiselta ajalta. Kirkko oli myös sini-valkoinen, kuten ne usein ovat. Harmi, että nykyään kaikkialla kirkkojen ovet ovat kiinni, sisälle en päässyt. Pihalla on pieni, noin 20 haudan hautausmaa. Istahdan penkille varjoon ja syön evääksi mukaani ottamani - eilen Masklan tavernanpitäjältä saamani - appelsiinin. Virkistävää. Jatkan matkaa polkua pitkin vielä tovin, sitten käännyn takaisin ja suuntaan Loutron kylään.

Se hyvä puoli opas-Jaanana olemisessa oli, että sain ilmaisen lounaan. Tavis-Jaana ei sitä olisi saanut. Kuulin sanat "cheese sakanagi" (leivitettyä ja öljyssä paistettua juustoa), heti herahti vesi kielelle. Sitä on saatava alkuruuaksi. Vitriinistä valitsin pääruuaksi half-half eli kaksi puolikasta annosta; täytettyä paprikaa ja burekia. Ravintolan nimi on Kyma = Aalto.

Kotimatkalla meillä sitten olikin pieni keinuva paatti. Saganaki vaan hölskyi vatsassa, onneksi matka ei ollut pitkä. Bussissa torkut ja kotona kuuden jälkeen.

Tällä reissulla opin, että timjami kasvaa kaikkialla vaikkei mitään muuta kasvaisikaan.

Ja sen, että Euroopan eteläisin kohta on Loutron edustalla oleva saari, Gavdos.