Bangkok, Thaimaa

Thaimaalaisesta byrokratiasta

Herätys 5.45, pikainen aamiainen ja taksiin. Kello 6.30 olimme jo Bangkokin maahanmuuttovirastossa. Olimme Bangkokiin edellisenä iltana viisumin pidennystä varten. Onneksi olimme saaneet ohjeistusta kollegaltamme, joten tiesimme kuinka toimia. Eli emme siis jääneet viraston aulaan odottelemaan viraston avautumista, vaan kävelimme nurkan taakse, jonne oli jo muodostunut jonoa. Jonossa oli kymmeniä ihmisiä ennen meitä;  osa nukkui, osa söi aamiaiseväitään. Myös taaksemme kertyi nopeasti jonoa ja kaikkiaan meitä oli jonossa useita satoja ihmisiä. Kello 7.00 uniformuasuiset virkailijat saapuivat paikalle ja jonotusnumerolappujen jakaminen alkoi. Sain vuoronumeron 87. Ihan yhtä hyvä tuuri ei ollut kollegallani viime viikolla: hänelle lankesi vuoronumero 300++ ja hänen virastossa olo aikansa venähti vajaaseen yhdeksään tuntiin. Sitten taas odoteltiin aulassa, vuoronumero kädessä. Kello 8.00 viraston ovet avautuivat ja meidät laitettiin oven ulkopuolelle jonoon järjestysnumeroidemme mukaan. Sitten marssimme jonossa luukulle, josta meidät ohjattiin oikeaan saliin, taas jonottamaan. Vihdoinkin pääsimme istumaan ja tuijottamaan numerotaulua, jossa numerot vaihtuivat tuskastuttavan hitaasti.

Meillä oli paikallinen agentti mukana, joka täytti paperit puolestamme, meidän tarvitsi vain allekirjoittaa ne. Paperipino oli kuin romaani, arkkeja oli arviolta parisataa kappaletta. Aivan järjetöntä, thaimaalaiset todella rakastavat byrokratiaa. Ihmettelen vaan, minne he saavat arkistoitua kaikki kertyneet paperit; jo yhden päivän aikaan papereita täytyy kertyä kymmeniä tuhansia arkkeja. Tunnin odottamisen jälkeen agentti viittoi minut mukaansa tiskille, jossa minut tunnistettiin samaksi henkilöksi kuin passissa. Virkailijan pöydällä oli parikymmentä erilaista leimasinta, joista hän valitsi yhden ja alkoi iskeä leimoja papereihini. Yksi minuutti ja sitten taas odottamaan. Tiesimme, että virastossa on ruokatauko kello 12-13.00, jolloin toiminta pysähtyy ja ovet laitetaan kiinni. Jännitimme, ehdimmekö saada leimat passiimme ja pääsisimmekö lähtemään virastokompleksista ennen taukoa. Taululla juoksi numeroita – niitä myös kuulutettiin ihan koko ajan thaikielellä – mutta valitettavasti numerot eivät menneet järjestyksessä, joten oli mahdotonta tietää koska olisi vuoromme. Tästä syystä emme uskaltaneet poistua pitkäksi aikaa salista ja silloinkin vuorottelimme, ettei vaan vuoromme menisi vahingossa ohi.

Saimme passit käteemme tasan kello 12.00. Hymy oli herkässä sekä meillä että agentilla. Helpottunut olo. Olin varautunut jonottamaan virastossa koko päivän, mutta selvisimme 5,5 tunnin odotuksella. Voittajafiilis. Nyt pääsisimme nauttimaan Bangkokista – tosin vasta päiväunien jälkeen.

Phuket Town, Thaimaa

i46 old town eli kiinalainen kahvila Phuketissa

"Taking an old thing and presenting it in a new way."

Nong esittelee kiinalaisia traditioita ja vanhoja tapoja uudella tavalla. Roengkiat Hongyok eli Nong edustaa neljättä sukupolvea Phuketissa. Hänen isoisoisä, kiinalainen munkki, muutti Thaimaahan, Phang-Ngaahan, tinakaivosten myötä. Hänen poikansa muutti Phuketiin ja alkoi rakentaa tinakaivosimperiumiaan. Parhaimmillaan perheellä oli yli 80 rakennusta omistuksessaan Phuket townissa. Suku oli aikanaan saaren rikkain ja on edelleenkin yksi saaren varakkaimmista suvuista. Varakkailla perheillä oli tapana lähettää lapset opiskelemaan muualle, ja sinne he yleensä jäivätkin. Nong kuitenkin jäi opiskelujensa jälkeen Phuketiin, jossa hän toimi ensin turistioppana, kunnes otti suvun talon ja bisnekset haltuunsa. Hän halusi tuoda perinteet nykypäivään ja kahvila, jonka hän on perustanut vanhaan kotitaloonsa, onkin saanut nimensä, i46, hänen suuresti ihailemansa Applen perustajan Steven Jobbsin mukaan. Myös tyttärelleen, joka siis edustaa viidettä sukupolvea,  hän on antanut lempinimen i. 

Nong haluaa esitellä turisteille ja paikallisille phuketinkiinalaisten elämää talossa, jonka hänen isoisänsä on rakentanut. Hänen isänsä on aina asunut talossa ja on edelleenkin mukana yritystoiminnassa. Vaikka meillä ei yhteistä kieltä olekaan, esittelee hän ylpeänä taloa ja seinällä roikkuvia valokuvia. Talo on tyypillinen paikallinen rakennus; julkisivu on kapea, viisi metriä leveä, mutta pituutta on sitäkin komeammin 70 metriä. Rakennus noudattelee kiinalaista arkkitehtuuria ja feng shuita. Siellä on sisällä mm. kaksi suihkulähdettä ja niitten yläpuolella taivas on kattona. Sadevesi valuu lattialle ja ilma virtaa vapaana, myös auringon valo pääsee sisätiloihin. Rakennuksen etuosassa on pieni myymälä, keskellä kahvila ja perällä on perheen koti. Yläkerrasta löytyy makuuhuoneet ja yksityistilat. 

Kahvilassa on tarjolla perinteisiä kiinalaisia leivonnaisia, lähinnä pikkuleipiä. Juomaksi on teetä, kahvin ja teen sekoitusta sekä lämmintä soijajuomaa. Seinät ovat täynnä historiaa ja tunnelmaa musta-valkokuvien muodossa. Suvun historian myötä minulle piirtyy kuva myös Phuketin ja sen maahanmuuttajien historiasta. Kiinalaisten myötä Phuketiin tulivat myös eurooppalaiset, lähinnä portugalilaiset. Molempien vaikutus näkyy kaupungin arkkitehtuurissa, jota kutsutaan sino-portugalilaiseksi arkkitehtuuriksi. Sen lisäksi että rakennukset ovat kapeita ja pitkiä, ovat ne yleensä kaksikerroksisia ja erittäin värikkäitä ja koristeltuja. Usein ulkonäkö pettää ja vaatimattomankin näköinen julkisivu kätkee sisäänsä suuria tiloja ja tarinoita.

Angkor Wat, Kambodža

Harvoin teen tällaista täsmämatkailua kuin nyt. Halusin nähdä Angkor Watin ja muut alueen temppelit enemmänkin kuin itse Kambodžaa. Koska nyt olin lähellä, reilun tunnin lentomatkan päässä, päätin lähteä matkaan. Lyhyistä lentomatkoista tunnen huonoa omaatuntoa, mutta on tämä kuitenkin ekologisempaa kuin tehdä tänne uusi reissu Suomesta käsin. Muutenkin maailmantuska valtaa välillä mielen; mikä oikeus minulla, länsimaisella hyvinvointiyhteiskunnan asukkaalla, on tulla köyhiin maihin levittelemään rahojani ja viihdyttämään itseäni. Olen onnekas, sen olen monta kertaa reissuillani todennut. 

Siem Reapin lähellä on noin sata temppeliä, vanhimmat niistä yli tuhat vuotta vanhoja. Osa on buddhalaisia ja osa on hindutemppeleitä - jokainen ainutlaatuinen, erilainen. Päivälippu alueelle maksaa 37 dollaria, saman verran kun kului vuosia Angkor Watin rakentamiseen. Seurakseni temppelikierrokselle sain ranskalaisen Nadjan ja adoptoimme mukaamme kiinalaisen nuorukaisen, joka oli yksin kovin eksyksissä. Hän puhui ainoastaan kiinaa ja konekääntäjän avulla kommunikoimme keskenämme. En tiedä kuinka paljon väärinymmärryksiä tuli, mutta sopuisasti vietimme päivän yhdessä. Angkor tarkoittaa kaupunkia ja Wat temppeliä. Angkor Watin temppeli on kuvattuna myös Kambodžan lippuun ja se yksi maailman vierailluimmista monumenteista. Tänään myös Kambodžsan pääministeri kunnioitti aluetta vierailullaan ja se aiheutti tietenkin erityisjärjestelyjä mm. liikenteen suhteen. Aikanaan nämä temppelikaupungit ovat olleet maailmaan kehityksen kärkeä ja miljoonakaupunkeja. Valitettavasti uskonnollisten ja poliittisten taistelujen vuoksi paljon on tuhottu, eikä mikään voi korvata noita menetyksiä. Viimeiset 25 vuotta aluetta on restauroitu järjestelmällisesti kansainvälisin voimin.

Angkor Wat on suurin ja mahtavin khmerien 1100- luvulla rakentama temppelikaupunki. Alkujaan se oli buddhalainen temppeli mutta muuttui myöhemmin hindutemppeliksi. Pol Potin ja  punakhmerien valtakaudella, 1970-luvulla, uskonnot kiellettiin ja niinpä khmerit tekivät tuhojaan temppeleissä mm. katkomalla patsailta päitä. Myös paikalliset ryöstivät temppeleitä, myivät saaliin pimeillä markkinoilla ja siten edesauttoivat yhden aikakauden tuhoa. Onneksi osa paikallisista sai myös pelastettua patsaita ja Angkor National museumissa on tallessa noin tuhat ehjää patsasta. Onneksi päitä ja patsaita on viime vuosina myös palautettu maailmalta takaisin kotiin. 

Angkor Thom on muurien ympäröimä temppelikaupunki aivan Angkor Watin kupeessa. Siellä sijaitseva Ta Prohm -temppeli on pieni ja sympaattinen, jokseenkin satumainen, jossa luonto on vallannut alaa ja viikuna- ja kapokkipuitten juuret ja rungot kiemurtelevat rakennusten ympärillä. Täälläkin on tuhottu buddhan kuvia hakkaamalla kuvat irti hiekkakiviseinistä – vain buddhan istuva muoto on jäänyt jäljelle. Seiniin on kaiverrettu muinaiskhmerin ja sanskriitin kielisinä tekstejä ja onpa siellä yllättäen kuvattuna muitten eläinten joukossa myös dinosaurus. Angelina Jolien tähdittämän Hollywood-elokuvan Lara Croft: Tomb Rider´n myötä paikka tuli suuren yleisön tietoon. 

Khmerien valtakauden viimeiseksi jääneellä Bayon -temppelillä tuli hieman surrealistinen olo, tuntui kun joku tuijottaisi. Alueen viidellä sisäänkäynnillä on kullakin väylän molemmin puolin 54 patsasta; vasemmalla puolella hymyilevät, hyvää edustavat patsaat ja oikealla puolella yrmeät, pahaa edustavat patsaat. Eli 2 x 54 x 5. Kaikki patsaat ovat olleet päättömiä, mutta muutamia vuosia sitten niitä on alettu rekonstruoimaan ja osa niistä on saanut uuden pään. Temppelin jokaisessa 54:ssä tornissa on neljät kasvot, yhdet jokaiseen ilmansuuntaan katsovat. Kasvoissa on kuvattuna buddha ja kuningas, tosin kasvoissa on kuningasta vain 3%.

Auringonlaskua nousimme katsomaan Bakheng Hill -temppelin huipulle. Tähän temppeliin pääsee kerrallaan vain 300 henkilöä. Monet olivatkin tulleet paikalle hyvissä ajoin, että varmasti pääsevät paraatipaikoille. No, ei se auringonlasku kovin kummoinen ollut, mielenkiintoisempaa oli seurata ihmisiä ja heidän paniikinomaista valokuvaamistaan ennen kuin aurinko katoaa kokonaan horisontin taakse.

Siem Reap, Kambodža

Saan varmaan matkailusta ja uudessa kaupungissa ensi kertaa kävelystä samanlaiset kiksit kun alkoholisti saa ekasta ryypystä. Tunne on vaan niin mahtava; askel on kevyt, olo on vapaa ja tuntuu että pystyn hengittämään kunnolla. Mutta ennen kun lähdemme kulkemaan Siem Reapin katuja, täytyy palata alkuun. Viisumin hakeminen. Ja sehän ei välttämättä ole Thaimaassa ihan yksinkertaista. Mutta tunnollisesti ohjeita seuraten, kopiopino laukussa ja lomakkeet täytettynä suuntasin Phuket townin maahanmuuttovirastoon. Tarvitsin uuden viisumin ettei työlupani katkea kun poistun maasta. Virasto oli neljään auki ja olin paikalla hyvissä ajoin, viittä vaille kolme. Menin ensimmäiselle tiskille ja samalla virkailija vastasi puhelimeen. Odottelin pöydän ääressä ja huomasin naisen pyörittelevät lappua kädessään: closed eli suljettu. Hän lätkäisi tasan kolmelta lapun eteeni ja jatkoi puheluansa. Loistavaa. Seuraavalle tiskille siis. Esitin asiani ja nyt miesvirkailija sanoi kyynisesti ettei sinulla kuitenkaan ole tarvittavia liitteitä. Onnellisena sanoin että kyllä on ja ojensin paperipinon hänelle. Hän ei edes vilkaissut papereitani vaan antoi minulle nipun uusia lomakkeita ja tiedot uusista liitteistä. Sitten hän laittoi luukun kiinni ja toivotti minut tervetulleeksi sitten kun kaikki paperit ovat kunnossa. 

En voinut kuin ihmetellä mitä juuri oli tapahtunut. Eihän sen näin pitänyt mennä. Kollegani vieraili Phan Ngan maahanmuuttovirastossa ja sai leiman passiinsa viidessä minuutissa vaikkei hänellä ollut edes allekirjoitusta hakemuksessaan. Epäreilua. Seuraavana päivänä ollessani töissä lentokentällä, kysyin neljältä eri virkailijalta kuinka minun tulee toimia ja sain neljä eri vastausta. Epätoivoista. Eihän tästä viisumin hakemisesta mitään tule. Lopulta päädyin ottamaan pienoisen riskin ja hakea viisumia vasta lentokentällä, reissuun lähtiessäni. Ja sehän onnistui nopeasti, mitään liitteitä ei kysytty, ainoastaan valokuvan halusivat. Ja hintakin on sama 1000 bahtia kuin virastossa. Huojentuneena nousin koneeseen.

Kambodžaan sain viisumin lentokentältä, 35 dollaria. Hassua, että täällä on valuuttana sekä Amerikan dollari että Kambodžan riel ja niitä käytetään rinnakkain. Hassua on myös oikean puoleinen liikenne, Thaimaassa kun ajetaan vasemmalla. Lentokentältä kaupunkiin johti mahtipontisen oloinen valtaväylä, jonka varrella oli poliiseja seisomassa muutaman sadan metrin välein. Täällä näkee myös pyöräilijöitä, joita ei Phuketissa näe ollenkaan. Skoottereita  tietenkin ja moporiksoja. Savusumu täyttää ilman ja se tekee auringonnoususta jotenkin pehmeän. Ilma on kuitenkin raskasta hengittää, saastetta täynnä. Autot ovat pieniä ja vanhoja, tunnelma on kuin vanhassa sosialistisessa valtiossa. Ruoka täällä on todella halpaa, keskihinta tuntuu olevan 2 dollaria. Mutta mikäli pizzaa mielit, siitä joudut pulittamaan kymmenisen dollaria.

Tässä kuvasatoa ensivaikutelmista.

Phuket, Thaimaa

Pyöräilyä ja gibboneita

Aloitimme seitsemäntoista kilometrin pyöräretken Phuketin koillisrannikolta. Vesi oli vetäytynyt kymmenisen metrin päähän rannasta ja paikalliset keräisivät laskuvedestä katkarapuja ja muita mereneläviä. Etenimme kumipuuviljelmän ja sitruunatarhan välistä kohti kookosviljelmiä. Lehmiä makoili laitumilla ja koirat haukkuivat satunnaisia kulkijoita. Poljimme maastossa kapeaa ja mutkaista polkua pitkin. Välillä kasvusto oli tiheää kuin viidakossa ja puitten lehdet hipovat kasvoja. Onneksi oli kypärä päässä, sillä mutkan takana olevassa puussa, alaoksilla, roikkui painava, rosoinen ja kovakuorinen durianhedelmä. Näimme myös jakkihedelmä- ja mangopuita sekä ananasviljelmiä. Mangopuu puutarhassa tuottaa hyvää onnea thaimaalaisen uskomuksen mukaan, ilmankos niitä tuntuu olevan kaikkialla.

Matkan kohokohta oli vierailu gibboneitten kuntoituskeskukseen. The Gibbon Rehabilitation Project pelastaa gibboneita eli pieniä ihmisapinoita takaisin luontoon. Thaimaassa on laitonta pitää gibboneita lemmikkeinä, mutta valitettavasti niitä näkee vielä jonkin verran turisteja viihdyttämässä. Gibbonit ovat erittäin reviiritietoisiksi ja perhekeskeisiä. Parinvalinnassaan ne ovat erittäin kranttuja, mutta kun ne löytävät kumppanin, viettävät ne tämän kanssa loppuelämänsä. Gibbonit voivat elää yli 30 vuotiaiksi. Gibboneitten suurin uhka on ihminen: sademetsien kaataminen tuhoaa niitten kodin, gibboneita salametsästetään lääketieteellisiin tarkoituksiin sekä pyydystetään lemmikeiksi. 

Kun gibbon tuodaan kuntoutuskeskukseen, joutuu se puolen vuoden karenssiin. Tämän jälkeen alkaa aktiivinen kuntouttaminen, joka voi kestää useita vuosia. Gibbonit totutetaan niiden luontaiseen ruokavalioon sekä etsimään ruokansa itse. Monet ovat vankeudessa kadottaneet kyvyn liikkua luontaisesti ja kuntoutuskeskuksessa ne pääsevät turvallisessa ympäristössä opettelemaan uusia taitoja. Niitä vieroitetaan myös ihmisistä, eikä vierailijoita siksi päästetä katse-etäisyydelle gibboneista. Aina luontoon palauttaminen ei onnistu ja muutama gibbon on saanut keskuksesta pysyvän kodin.

Kuvassa näkyvä Gibby oli pyydystetty ja salakuljetettu ulkomailta Bangkokiin, jossa se päätyi lemmikiksi. Omistaja kuitenkin luopui Gibbysta tämän aikuistuttua ja tultua äänekkäämmäksi. Usein gibboneista tulee aikuisiässä myös aggressiivisia. Gibby on lajinsa, kultaposkigibbon, ainoa edustaja eikä se ole sopeutunut Phuketissa asuvien valkokäsigibboneitten joukkoon. Gibbonit ovat hämmästyttävän paljon ihmisten kaltaisia. Ne voivat sairastua masennukseen, syömishäiriöihin ja saattavatpa ne jopa viillellä itseään voidessaan huonosti. Allaolevassa kuvassa Gibby imee peukaloaan kuin ihmislapsi, lohtua hakien.

The Gibbon Rehabilitation Project on yksityinen järjestö, joka toimii lahjoitusvaroin. Voit adoptoida tietyn gibbonin tietyksi ajaksi tietyllä summalla ja näin auttaa keskuksen toimintaa gibbonien ja niitten elinympäristön pelastamisessa. 

Kävimme vielä kävelemässä Bang Paen vesiputouksilla jonka jälkeen lähdimme polkemaan kohti päämääräämme, Ao Pon satamaa. Satamassa nautimme tuoreita hedelmiä ja lepäsimme tuulen vireessä ennen kotiinkuljetusta.

Phuket city, Thaimaa

Walking street market

Phuketissa ja kaikkialla Aasiassa riittää markkinoita aikaisesta aamusta myöhään iltaan. Yleensä kaikkialla on sama tarjonta: ruokaa ja krääsää. Phuket townin markkinat ovat sunnuntai-iltana alkaen siinä neljän jälkeen iltapäivällä. Siellä on myös tarjolla ruokaa ja rihkamaa, mutta myös viihdettä ja toimintaa. Thalang road muuttuu kävelykaduksi ja mikäpä olisikaan sopivampi paikka sunnuntai-illan viettoon kuin katu, jota reunustavat värikkäät sino-portugalilaiset rakennukset. Välillä tuntuu kuin kävelisi lavasteissa tai olisi pudotettu elokuvaan, näkymä on todella kuvauksellinen. 

Ruoka- ja myyntikojujen lisäksi kävelykadulla oli soittajia ja esiintyjiä. Erityisesti vaikutuksen teki lasten rumpuryhmä, joka soitti antaumuksella energiaa uhkuen niin, että rummutus kumisi kaukaisuuteen saakka. Kiinalainen karaoke herätti minussa lähinnä hilpeyttä, mutta kunnia kaikille jotka rohkenivat esiintyä. Kadun toisessa päässä lapset pääsivät kokeilemaan silkkimaalausta ja uskomattoman upeita töitä he saivat aikaiseksi. 

Kadun varrella olevat kaupat ja kahvilat levittäytyivät myös jalkakäytäville ja heräsivät aivan uudella tavalla eloon. Phuket town on varsin hiljainen pikkukaupunki ja tuntui että sunnuntaina kaikki olivat tulleet kadulle, niin paikalliset kun turistitkin. Tunnelma oli leppoisa illan hämärtyessä ja kun kahvilat sulkeutuivat, alkoivat baarit täyttyä ja elävä musiikki siirtyi sisätiloihin.