tiistai 16. syyskuuta 2025

Thames, Uusi-Seelanti


Thames Market eli toripäivä Thamesin pikkukaupungissa on lauantai. Luulin meneväni ruokatorille, mutta täällä oli enemmänkin hippitunnelma kotikutoisine käsitöineen ja katumuusikoineen. Hyvä tunnelma. Tori levittäytyi kaupungin pääkadun, Pollen streetin, molemmin puolin.  Kadun varrella oli useita kahviloita ja pikkuputiikkeja, tarjolla oli sekä uutta että vanhaa. Mielenkiinoisin tuote oli pikkupojan myymä poron ruoka. Sitä ripotellaan illalla pihalle, kuutamossa ruoka välkehtii ja Petteri osaa suunnistaa luoksesi. Loistava tuote. Ihmiset olivat superystävällisiä vaikka paikka paikoin oli tungosta ja törmäilyä. Hinnat tuntuvat halvoilta. Ostan korvikset 10$ eli noin kuusi euroa, taideteos maksaa myös 10$ ja luomumunat 5$/kuusi kpl.

Täällä on myös antiikkikauppoja, antikvariaatteja, hyväntekeväisyyskirppareita, vaihtoehtohoitoja ja kaiken maailman oljyjä ja kiviä kaupan. Astiakirppiksellä on uusi-seelantilaisen Kelston-tehtaan tuotteita -50-luvulta lähtien. Se on kuin Suomen Arabia. Tehdas toimi Aucklandin kupeessa -80-luvun lopulle saakka. Kiinalaiset tulivat ja valtasivat markkinat. Ei pystynyt kiivi kilpailemaan heidän kanssaan hinnoilla. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti