Tigaki, Kreikka 

Taas piti kengät pestä. Mutta oli sen arvoista. Vihdoinkin pääsin kävelemään suolajärvelle, Alykille. Kaksi kertaa aiemmin olen ollut niin harmittavan lähellä suolajärveä mutta kuitenkin niin kaukana; Utahissa ja Larnakassa. Nyt pääsin järvelle kävelemään ja pitihän sitä suolaa maistaa - suolalle maistui. Nyt ymmärrän ulkomaalaisten innon päästä Suomessa kävelemään järven/meren jäälle. Vaikka kuinka heille sanot että älä mene, jää on liian ohutta, silti he menevät ja uppoavat jään läpi nilkkojaan myöten kylmään veteen.  Vähän samalla tavalla kävi minulle: upposin noin kolmen sentin paksuisen suolakerroksen läpi liejuun. Aivan rannassa oli kuivaa mutta eihän siellä suolaa ollut. Hevosen ja mönkijöitten jälkiä oli hiekassa ja joitakin jalanjälkiä suolassa. En tiedä olisiko järven keskellä ollut vettä, varmaankin.

Vuoteen 1989 saakka järvestä on kerätty suolaa mutta nykyään alue on Natura 2000 -aluetta ja tärkeä lintujen suojelualue. Täällä viihtyvät lintubongarit ja asiaan perehtymätönkin tunnistaa varmasti alueella talvisin asustavan flamingon. Kun Kosin kaupungista ajaa vain pari kilometriä pois, törmää yllättäen lehmiin ja kanoihin. Täälläkin laiduntaa lehmiä ja vuohia. Kotiinpäin ajaessani huristin maatilamyymälän ohi. Hitsi, kun eivät laita mainoksia tien varteen että ehtisi pysähtyä! Hetken kuluttua tulee toinen myyntikoju näkyviin ja nyt ehdin jarruttaa ja kurvata vihannesostoksille. Kuvan ostokset maksoivat yhteensä viisi euroa.