Elafitisaaret, Kroatia

Koločep - Sipan - Lopud

Rauhallinen aamu ja kymmeneksi satamaan. Ennen satamaa oli laskeuduttavana x+1 askelmaa rappuja. Ja kotimatkalla sitten sama ylöspäin. Gruzin satamassa M/S Regina Marisin henkilökunta toivotti iloisesti tervetulleeksi laivaan. Lippua pyysivät, ei ollut. Sanoin olevani matkatoimiston edustaja ja heidän ilmeensä kirkastuivat: aaah, sinä olet se kasvissyöjä! Ilmeisesti olen harvinaisuus täällä lihansyöjien mekassa. (Meriretkeen siis kuuluu lounas, joka mulle oli tilattu etukäteen. Ei ollut kummonen.) Tänään seilataan kolmelle saarelle Dubrovnikin edustalla. Saaret kuuluvat Elafitin 13:n saaren ryhmään ja nämä kolme saarta ovat ainoa asutut.

Koločepin saarella ei ole autoteitä. Asukkaita on 230 henkilöä. Tunnin tauon aikana kävin reippailemassa St Nikolan kappelilla ja hautausmaalla. Kappeli on tiettävästi rakennettu 1000-luvulla ja 1200-luvulla se on ollut osa paikallista luostaria. Suloinen on.

Veikkaan, että saarella on enemmän vainajia kuin eläviä. Kysyin asiaa tekoälyltä ja näin se vastasi: Oma paras arvio on, että Koločepin saarelle on historian aikana haudattu yhteensä noin 3 000–5 000 ihmistä.

Sipanin saari oli saarista tylsin. Vaikka tauko oli vain tunnin mittainen, ei sitä meinannut saada kulumaan. Vesi oli kristallin kirkasta ja pohjassa majaili merisiilejä runsain mitoin.

Kolme tuntia Lopudin saarella, tuntui pitkältä ajalta. Täällä voi mennä hiekkarannalle, istua terassilla kahvilla tai drinkillä, vierailla kirkoissa... Onhan siellä myös upea kasvitieteellinen puutarha. Lähdin nousemaan kiviportaita saaren keskiosaan ja siellä St Lukan kirkolle. Luulin pääseväni kirkkoon mutta puolen tunnin kapuamisen jälkeen huipulla odotti pelkät rauniot. Onneksi siellä oli varjoisalla seinustalla penkki, jolle pistin pitkäkseni. Otin tirsat vilvoittavassa tuulessa.

Nämä pienet saaret ovat niin kauniita ja niiiiin tylsiä! Ja täällä Kroatiassa tietenkin myös kalliita. Tuskin tarvitsee toista kertaa tänne tulla. Mutta jos joku meriretkeä miettii, kyllä tänne kerran elämässä voi tulla.

P.S. Retkessä ja saarissa ei ole mitään vikaa. Minä olen huono retkeilijä.

Dubrovnik, Kroatia

Vanha kaupunki l. Stari Grad

Ostin Dubrovnik-passin, 40 euroa. Sillä pääsin bussilla vanhaan kaupunkiin ja takaisin kotiin, vanhan kaupungin museoihin sekä kävelemään muurille. Passin voi hankkia myös kolmeksi tai viideksi päiväksi, minun passini oli voimassa vuorokauden. Pääsylippu pelkästään muurikävelylle maksoi 40 euroa, joten nyt sain bussimatkat ja museokäynnit kaupan päälle. Katsoin kaupungin sivuilta vanhan kaupungin reaaliaikaisen vierailijamäärän: 5 400. Luku vaikuttaa suurelta, mutta kummasti porukka hajaantui muurien ympäröimään vanhaan kaupunkiin. Vierailijamäärä on periaatteessa rajattu kerrallaan 8 000 henkilöön, siis periaatteessa. Vilkkaimpina päivä vierailijoita on ollut 10 000, huh huh! Ja osa on jäänyt porttien ulkopuolelle jonottamaan vuoroaan.

Vanhan kaupungin museot ovat suht pieniä, niissä on helppoa pyörähtää. Aloitin Apteekkimuseosta, sitten Rehtorin eli kaupunginjohtajan palatsiin, sieltä Merimuseoon ja lopuksi Marin Drżić'n kotimuseoon. Marinia on näytelmäkirjailijana verrattu William Shakespeareen. Vaikka hän eli 1600-luvulla, esitetään hänen näytelmiä edelleenkin Kroatiassa.

Merimuseon sisäänkäynnin vierestä pääsin muurille. Kävelin sieltä muuria pitkin takaisin pääportille eli Pile-portille. Näin tuli puolet 1940 metristä käveltyä. Keskiaikaiset kaupunkimuurit kohoavat jopa 25 metriin, näkymät punatiilisten kattojen yli kaupunkiin ja Adrianmerelle olivat upeat! Olisi voinut 40 euroa huonomminkin käyttää.

Apteekkimuseon pylväskäytävä ja keskuspiha.

Rehtorin museon arkku monimutkaisine lukitussysteemeineen.

Merimuseo.

Marin Držić-museo.

Mostar, Bosnia-Hertsegovina

Mostar ja Stari Most

+37 °C oli aika lämmintä, muttei niin lämmintä kun luvattiin - onneksi. Sisämaassa on selkeästi kuumempaa kuin rannikolla, ja täällä lämpötila voi kohota jopa 43 °C:een. Kroatiasta Bosnia-Hertsegovinaan siirtyminen muistutti aikoinaan Suomesta Venäjälle siirtymistä; maisema muuttui ja tuntui kuin vuosikymmenkin olisi muuttunut. Mostarissa näkyy ottomaanien eli turkkilaisten vaikutus, kun Kroatiassa näkyy enemmänkin Venetsian eli Italian vaikutus. Täällä rytmi on verkkaisempaa, ei ole kiire minnekään. Kahvit juodaan kaikessa rauhassa ystävien kanssa kuulumisia vaihtaen, Kroatiassa hörpätään espresso seisten. 

Koska raja on Euroopan ulkoraja, tarkistettiin meidän passit ja niihin iskettiin leimat. Onneksi matkassamme kaikki olivat EU-kansalaisia, ei tarvinnut kasvokuvia ottaa. 

Rajan myötä myös valuutta vaihtui. BAM eli Bosnia ja Hertsegovinan vaihdettava markka on sidottu euroon ja 1 € = 1,96 BAM. Tosin BAMeja ei Mostarissa tarvinnut, eurot ja kortit kävit maksuvälineinä. Hyvän lounaan sai kymmenellä eurolla, ja kahvin eurolla. 

Basaarissa näkyi kerjäläisiä ja pitkäkyntisiäkin sai varoa. Köyhyys näkyy katukuvassa, kuten Bosnian sodan jäljetkin. Vaikka rakennuksia on kunnostettu, näkyy niissä ammusten jälkiä. Jäljet toimivat historiallisena muistina, toivottavasti opimme niistä.

Jätämme bussin katedraalille ja kävelemme moskeijalle. Täällä ovat eri uskonnot ja kansallisuudet eläneet vuosisadat rinnakkain. Välirikkoja ja jännitteitä on ollut, nyt vietetään taas rauhaisaa rinnakkaiseloa. Katedraalista kuului mahtipontista urkumusiikkia mutta ovet eivät auenneet meille. Koski Mehmetin moskeijaan meidät toivotettiin tervetulleiksi.

Moskeijan terassilta oli parhaat näkymät Stari Most-sillalle. Silta rakennettiin 1500-luvulla ja se pysyi pystyssä 427 vuotta. Sitten ihminen tuhosi sillan pommittamalla sen alas. Turha demonisoida mitään sodan osapuolta; kaikki syyllistyivät julmuuksiin ja sotarikoksiin. Uuden sillan rakentaminen maksoi 15,5 miljoonaa euroa ja silloinen prinssi Charles kunnioitti avajaisia 2 000 muun kutsuvieraan kanssa.

Dubrovnik, Kroatia

Asettautumusta

Samalla kun on pehmeä lasku, on hirveä kiire. Koko ajan ollaan menossa ja pitää olla tarkkaavaisena. Eilen piti hoitaa OIB eli kroatialainen henkilökohtainen tunnistenumero. Täytin lomakkeen paikallisessa virastossa, siihen isän ja äidin nimet myös, tietenkin, kuten täällä on tapana. Maanantaina saan sitten oman OIB:in. Sitä tarvitaan virallisiin asioihin kuten verotukseen, pankkiasioiden hoitoon, ja kuten tapauksessani; työskentelyyn.

Sitten esittäytymään toimistolle ja tulostamaan retkimatskua. Kaikki paikalliset yhteistyökumppanit ovat tosi kivoja ja heidän kanssaan on kuulemma helppoa työskennellä. Mahtavaa! He mahdollistavat meille suomalaisille onnistuneen loman. Tapaan heidän vielä illallisella, mutta ennen sitä renkaan vaihtoon.

Meillä on kimppa-auto ja kollegaltani oli rengas puhjennut hänen ajellessaan Montenegrossa. Monen käänteen jälkeen hän sai vararenkaan alle ja matka jatkui kotiin Dubrovnikiin. Nyt sitten kaksi rengasta vaihtoon ja pikku-Ford on valmis uusiin seikkailuihin.

Vähän alueeseen ja hotelleihin tutustumista, sitten kotiin suihkuun ja  illalliselle. Menemme perinteiseen kroatialaiseen ravintolaan hieman kaupungin ulkopuolelle. Nautimme ravintolan puutarhassa aperitiivit; mulle yrttilikööriä ja kollegalle oudon tumman keltaista ja kuplatonta proseccoa. Meitä on 18 henkilöä, kiva tutustua uusiin ihmisiin. Pieniä annoksia kannetaan pöytään koko ajan, hyvin lihapainotteista on ruoka. Kolmea sorttia ilmakuivattua kinkkua, juustoja, sardiinin sukuista pikkukalaa, lihapataa... Jokaisen annoksen välillä porukka poistuu pöydästä sauhuille pihalle. Muutaman annoksen jälkeen he eivät enää vaivaudu, vaan polttavat ruokapöydässä. Vaikka ruokaa on yllin kyllin, nälkä jää. Parasta oli jälkiruoka, omenapiirakka kriikunamarmeladin kera. Yllätyksekseni se ei ollut lainkaan makeaa mutta silti ihanan maukasta.

Me suomalaiset poistumme aikaisin, kymmeneltä, meillä on aikainen aamu. Suuntaamme huomenna Mostariin, Bosnia-Hertsegovinaan, päiväretkelle asiakkaiden kanssa.

Dubrovnik, Kroatia

Helsinki-Dubrovnik

Viime yönä ei uni meinannut tulla. Herätys kello 5.12 ja lentokentälle Uberillä kuudeksi. R-kioskilta aamukahvi ja menoks. Lento-olosuhteet olivat ihanteelliset ja lento Helsingistä Dubrovnikiin kesti vain 2,5 tuntia. Bussilla hotellille kuunnellen kollegan turinointia; harvinaista herkkua. Ensi kerralla istun itse oppaan paikalla toivottamassa asiakkaat tervetulleiksi. Bussimatka kesti puolisen tuntia. Adrianmeri vasemmalla ja vuoret oikealla. Dubrovnikin vanha kaupunki pönötti jylhänä pienen lahden poukamassa. Sää hellii meitä. Aurinko paistoi ja jo aamusta mittari näytti +28°C. Eilen oli ukkostanut ja satanut, luonto näytti vihreältä ja vehreältä.

Asun ensimmäisen viikon hotellissa Babin Kuk'n alueella, ennen kun pääsen opaskämppään. Koskaan en ole ollut näin siistissä hotellissa; omistajaa ei suotta kutsuta mr. Clean'iksi eli herra Puhtoiseksi. Laukkujen purkamista ja lepoa. Iltapäivällä käyn läheisellä Uvala Lapad-rannalla. On kuuma, +30++°C. En jaksa mennä edes kastelemaan varpaita mereen, lymyilen mieluummin varjoissa. Merivesi on kuulemma 28-asteista.

Ruokaa täytyy saada. Suuntaan Tommy Hipermarkettiin, paikalliseen ruokakauppaan. Kallis on, ehkä jopa kalliimpi kuin Suomen marketit. Aikaa menee tuotteitten tutkimiseen, kaikki merkit ovat mulle uusia ja outoja. Kahvia, munia, juustoa... perusjuttuja ja sitten vielä leipomotiskiltä bürekiä päiväkahville. 

Nyt sitten vaan kahvia ja sinnittelyä - ja partsilla istuskelua - että jaksan valvoa iltaan saakka ilman päiväunia. Aikaero on onneksi vain yksi tunti, Kroatia on tunnin Suomea jäljessä. 

 

Lissabon, Portugali

Obrigado, Lissabon

Taas yksi reissu (melkein) heitetty. Edessä enää kotimatka. Mitä jäi mieleen Lissabonista? Ihanat lemmikit tietysti, Keta-koira ja kissat Tubarâo ja Clarinha. Ja karvan peitossa olevat vaatteet. Todellinen värisuora; valkoinen  koira, harmaa ja musta kissa. 

Kaupunkina Lissabon on monikerroksinen. Historiaa jo roomalaisten ajalta ja heidän perunaan oleva kaupunkisuunnitelma. Maurit eli arabit toivat mukanaan epäsymmetrian ja  sisäpihat - kujat olivat kapeita ja sokkeloisia. Suuren maanjäristyksen jälkeen vuonna 1755 kaupunki rakennettiin uudelleen; leveämpiä katuja ja jykevämpiä taloja. Pilvenpiirtäjiä Lissabonissa ei ole. Historiallinen näkymä on haluttu säilyttää ja siksi korkeita taloja tänne ei saa rakentaa.

Värikkäät keraamiset laatat l. azulejot, talojen julkisivuissa ovat yksi Lissabonin tunnusmerkeistä. Maurit toivat ne mukanaan, mutta portugalilaiset muokkasivat ne omanlaisikseen. Laatat suojelevat rakennuksia kosteudelta ja kuumuudelta, ja julkisivu on helppo pitää näin puhtaana. Ja kauniitakin ne ovat, kertovat tarinaa sekä tekijästään että asukkaista. Käytännöllistä, kaunista ja informatiivista.

Vanhoja laattoja on myynnissä kirppareilla ja mm. antiikkikaupoissa. Ne pitäisi jättää ostamatta, ovat todennäköisesti pöllittyjä yön pimeinä tunteina vanhoista rakennuksista.

Niin, ja ne mäet ja portaat - niitä riittää seitsemälle kukkulalle rakennetussa kaupungissa!

Lissabon, Portugali

 

Ihan joka päivä on satanut vettä. Normaali tammikuu Lissabonissa. Yleensä sateet tulevat kuuroina tai sitten sade alkaa vasta illalla ja jatkuu yöhön. Aamulla kun katsoin ikkunasta ulos, ei (olevinaan) satanut. Koiran kanssa ulos astuessani kaipasin jo sateenvarjoa. Tavallaan ei satanut, mutta ilma oli täynnä tiivistä tihkua - kuin sumua mutta vetistä. Tätä jatkui koko päivän. 

Sunnuntai ja sadepäivä. Päätin lähteä ostoskeskus Vasco da Camaan. Ostoskeskukset on ostoskeskuksia kaikkialla maailmassa. Same same but different. Pääasia minulle ostarilla oli saada lounasta.

Vasco da Cama oli se seilaaja, joka löysi merireitin Intiaan. Da Caman innoittamana Pedro Álvares Cabral "löysi" Brasilian ja siitä tuli Portugalin siirtomaa yli 300:ksi vuodeksi. Portugalilaisia muutti Brasiliaan lähinnä virkamiehiksi ja kauppiaiksi. Tämän myötä portugalinkieli ja katolinen uskonto rantautuivat Brasiliaan. Nyt muuttoliike on kääntynyt päinvastoin: Brasiliasta muutetaan paremman elämän toivossa Portugaliin. 

Toinen lemmikkiperheeni vanhemmista on brasilialainen. Hän kertoi kuinka rasismi rehottaa Portugalissa erityisesti brasilialaisia kohtaan, vaikka samaa kieltä puhuvat ja samalta näyttävät. Rasismi on päivittäistä, asiat eivät hoituisi ilman hänen kanadalaista puolisoa. Sinisilmäisenä ja vaaleaihoisena maahanmuuttajana hänellä ei koskaan ole ollut ongelmia virkamiesten tai muittenkaan kanssa - asiat hoituvat aina helposti ja nopeasti. Brassipuolisolta asiat jäisivät hoitamatta.

Viihdyn hyvin yksin, mutta välillä on kiva rupatella tuntemattomien kanssa - siihen koira on oikein oiva jäänmurtaja. Kävin lounaalla pastapaikassa. Istuin yksin neljän hengen pöytään, joka muodostui kahdesta pöydästä. En olisi pannut pahakseni lounasseuraa. Mukavan näköinen mies lähestyi ja kysyi portugaliksi (luultavasti) onko tässä vapaata tms. Nyökkäsin, si si. Mies kiitti, kaappasi pöydän syliinsä ja käveli pois. Nauratti. Jatkoin ruokailua, seuraava mies lähestyy minua; onko tässä vapaata? Si si. Mies ottaa vapaana olevat tuolit kainaloonsa ja kävelee pois. Aina ei voi voittaa. 

Iltapäivällä sain toistamiseen viranomaistekstiviestin puhelimeeni runsaista sateista ja tulvan uhasta. Erityisesti jokialueilla oleskelevia kehotettiin varovaisuuteen. Nyt sadesumu on yltynyt varsinaiseksi hernerokkasumuksi, en näe ollenkaan naapuritaloa noin viidenkymmenen metrin päässä. Mielelläni olisin sisällä, Keta kaipaa kuitenkin jossain vaiheessa iltapissalle. 

Päivä päivältä lemmikit ilahtuvat enemmän ja enemmän kun palaan reissuiltani kotiin. Ne kerjäävät rapsutuksia ja kyhnäävät kyljessäni sohvalla. Iltaisin kissat saattavat minut sänkyyn mutta heti kohta lähtevät omille teilleen. Keta sen sijaan kuorsaa vieressäni illasta aamuun. On kiva lähteä huomenna omaan kotiin. Lähteminen on katkeransuloista; jotain kaunista jää aina taakse.

Lissabon, Portugali

Feiras da Larda - varkaiden markkinat

Tänään taisi olla ensimmäinen sateeton päivä viikkoon. Aurinko paistoi ja lämmitti, apteekin mittari näytti +16° C. Lauantaisin Garçan kaupunginosassa on Feiras da Ladra eli varkaiden markkinat. Kyseessä on siis kirpputori. Kirppis on Lissabonin kuuluisin ja vanhin, sen arvellaan juontavan juurensa 1200-luvulle. Keskiajalla kirppis oli kiertävä, mutta jossain vaiheessa paikaksi vakiintui Garçassa Campo de Santa Claren aukio ylhäällä kukkulalla kirkon ja luostarin kupeessa.

Kirppiksellä myydään kaikkea maan ja taivaan väliltä: uutta ja vanhaa, vaatteita, astioita, levyjä, mattoja, tauluja, outoja esineitä joista myyjäkään ei tiedä mitä ne ovat. Ja tinkiminen kuuluu asiaan. En tinkinyt. En muistanut. Enkä kyllä olisi kehdannutkaan; käsityönä tehty alumiinisormus maksoi vain 15 euroa.

Alueen keskellä on kaunis kauppahalli Mercado de Santa Clara. Tänään siellä on käsityöläisten markkinat, muina päivinä se toimii erilaisten tapahtumien näyttämönä. Puistossa on myös ikoninen quiosque eli kioski. Se on pyöreä, valurautainen ja katossa on kupoli. Yleensä kioskit ovat vihreitä ja ne toimivat kahviloina. Ne ovat tulleet Lissaboniin Ranskasta 1800-luvun lopulla kaupungistumisen myötä. Vuosikymmeniä ne olivat unohduksissa ja hylättyinä. Niiden uusi tuleminen tapahtui 2010-luvulla. Tuli Helsingin lippakioskit mieleen.

Lissabon, Portugali

Marvila - uusi ja vanha

Marvilan vanha teollisuusalue meren läheisyydessä on trendikäs, nousussa oleva alue. Sieltä löytyy vanhoihin varastohalleihin rakennetut cooleimmat galleriat ja kuumimmat baarit. Alue on hieman ränsistynyt, mutta kovasti siellä kunnostetaan ja rakennetaan myös uutta. Tarkoitus oli tsekata em. paikkoja, mutta boomerina olin auttamattomasti liikkeellä liian aikaisin. Iltapäivä on Marvilassa vasta aamu. Melkein kaikki paikat olivat vielä kiinni. Kahvit sain sentään hörpättyä paikallisessa kuppilassa rakennusmiesten kanssa. Sitten lähdin tallustelemaan hiljakseen kotiinpäin.

Junaradan toisella puolella, sisämaassa, on Marvilan asuinalue. Pääsin alittamaan radan aseman kohdalta ja nousemaan Marvilan mäelle roskaisen joutomaan halki. Vähän epäilytti; likaista ja rähjäisiä, eikä ketään missään. Suuret muraalit kuitenkin vetivät puoleensa, ja jatkoin matkaa. 

Marvila on yksi Lissabonin haastavimpia alueita, jossa ei kannata iltaisin yksin liikkua. Täällä kuitenkin asuu ihan tavallisia perheitä. Alueen toisella laidalla on hieno kirjasto ja koulu mutta palveluita on vähän tarjolla, ja bussireititkin jäävät Marvilan reunamille. Maisemaa hallitsevat 1960-1980-luvilla rakennetut kerrostalot; edullista asumista pienituloisille. 

Kaupungin GAU- (Galeria de Arte Urbana) projekti elävöittää ja yrittää muuttaa ongelmalähiöiden, kuten Marvilan, imagoa - saada asukkaat olemaan ylpeitä omasta alueestaan ja antamaan heille äänen. Ja se onnistuu siinä. Paikalliset taiteilijat ovat luoneet värikkäitä muraaleja kerrostalojen päätyihin. Niissä suurikokoiset ihmiset katsovat suoraan katsojaa, ikään kuin haastaen: uskallatko nähdä minut?

Junarata on kuin fyysinen ja henkinen raja, joka erottaa toisistaan kaksi samannimistä mutta niin erilaista Marvilaa.

Lissabon, Portugali

Bairro Arco do Cego - huvilakaupunginosa

Aamusta asti tuli vettä vaakatasossa. Ei auta, koiran kanssa on lähdettävä ulos. Ketaa ei myöskään kiinnostanut ja sain houkutella sitä tovin pöydän alta piileskelemästä. Roskat mukaan ja hissiin. Roskis sijaitsee -2-kerroksessa ja minulla on ohjeet sinne pääsemiseksi: paina kolme kertaa hissin ovi auki-nappia, sitten kerrosnumerot 5-3-0-2, ja pääset alakertaan. Helppoa. Niin luulin. Hissi pysähtyi kolmannessa kerroksessa. Painoin ovi kiinni-nappia, ja matka jatkui alaspäin. Pysähdys kakkoskerroksessa, sama juttu: ovi kiinni-nappi ja matka jatkui alas. Tultiin katutasoon eli kerrokseen 0. Ohjeet eivät selvästikään toimineet tai sitten painelin nappeja väärin. Uusi yritys: kolme kertaa ovi auki-nappi, 5-3-0-2. Nyt hissi nytkähti ylös ja pysähtyi toiseen kerrokseen. Ovi kiinni ja kolmanteen kerrokseen. Siellä naapuri astui ulos viereisestä hissistä. Tervehdin, ja kysyin olisko hänellä hetki aikaa. Hän vilkaisi minuun ja roskiin, ja sanoi ai, roskia yrität viedä - ei mitenkään yllättyneenä. Pitää kuulemma odottaa piippausta kolmen ovi auki-painalluksen jälkeen. Sitten vasta numerot 5-2-0-2. Nyt syttyi valo -2 nappiin, huikkasin kiitokset ja hissi vei minut alas oikeaan kerrokseen ja roskat päätyivät hissiajelun jälkeen roskikseen. Oikeilla numeroilla pääsee perille.

Arnaldo Gama, Candino Guerreiro, Stuert Carvalhais, Gomes da Silva, Nunes Claro. Nämä ovat portugalilaisia kulttuuripersoonia ja kadunnimiä Arco do Cegon kaupunginosassa. Arco do Cego = sokea kaari, on upea huvilakaupunginosa kadun toisella puolella asuinrakennustani. Alue rakennettiin 1930-luvulla osana modernia kaupunkihanketta, jolla tuettiin keskiluokkaista asumista. Tällä pienellä alueella on kolme koulua ja yksi lastentarha, joten villat rakennettiin opettajien asunnoiksi. Nykyään osa taloista on omistusasuntoja ja osa on edelleen kaupungin omistuksessa. Alue on viehättävä heleine väreineen ja kauniine yksityiskohtineen. Kadut on kapeita ja korttelit pieniä. Väliin jää pieniä puistoja ja leikkipaikkoja. Todella inhimillisen kokoinen ja näköinen paikka asua melkeinpä keskellä Lissabonia.

Lissabon, Portugali

Campo Pequeno - Culturgest

Asuntoani vastapäätä on ihan käsittämättömän valtava kompleksi, joka näyttää neuvostoaikaiselta betonikimpaleelta. Tosin Culturgestin julkisivu on marmoria, ja jykevän ulkoasun on tarkoitus tukea sisällä olevien tilojen toiminnallisuutta. Portugalin valtion omistama Caixa-pankki pitää täällä pääkonttoriaan ja tukee paikallista taide- ja kulttuurielämää. Rakennus on valmistunut vuonna 1993. 

Pihalla on punatiilinen piippu, samanlainen näkyy ikkunastani rakennuksen toiselle puolelle. Liekköhän paikalla ollut aiemmin tehdas? Culturgestin piha on avoin yleisölle ja käyn välillä ulkoiluttamassa siellä Ketaan. Pihalla on myös suihkulähteitä, vesialtaita ja pronssiveistoksia. Culturgest hallinnoi Caixa-pankin omistamaa yli 2000 taideteoksen kokoelmaa. Sisällä on näyttelytilojen lisäksi kaksi auditoriota, kokoustiloja, kirjakauppa ja kahvila. Culturgest isännöi mm. useita elokuvafestivaaleja ja tuottaa musiikki- ja teatteriesityksiä.

Vaikka ensivaikutelma rakennuksesta on möhkälemäinen, on siellä paljon hienoja ja hämmentäviäkin yksityiskohtia. On arkkitehtoninen valinta, että luova ja monimuotoinen kulttuuri on piilotettu virallisen ja jäykän näköisen rakennuksen sisälle. Kulttuuri on löytö, sanovat. Täältä näet rakennuksen ilmasta kuvattuna ja alla kuviani rakennuksen yksityiskohdista.

Lissabon, Portugali

Campo Pequeno - kaupunginkirjasto 

Aamulla aurinko paistoi siniseltä taivaalta, kunnes ei enää paistanutkaan. Hetkessä tummat pilvet vyöryivät ja alkoi rankahko vesisade. Onneksi sitä kesti parikymmentä minuuttia ja sitten palattiin tasaisen harmaaseen. Alimmillaan lämpötila on ollut 11° ja korkeimmillaan 18°. Lämpötilan puolesta tammikuu Lissabonissa on ihanteellinen; lagom, kuten ruotsalainen sanoisi.

Campo Pequenon alue on täynnä yllätyksiä. Täällä on Lissabonin vanhin härkätaisteluareena, josta aiemmin kirjoitin. Kämppääni vastapäätä on megalomaaninen Culturgest-kompleksi, joka näyttää neuvostoaikaiselta betonibunkkerilta. Asuinrakennukseni toisella puolella on kaunis huvilakaupunginosa, Bairro Arco do Cego, ja korttelin päässä on kaupunginkirjasto. Kirjasto toimii Palácio das Galveias-rakennuksessa, joka on 1700‑luvulta peräisin oleva hieno historiallinen aateliskoti. Kaikki nämä ansaitsevat oman postauksensa, aloitan kirjastosta.

Olen kävellyt useita kertoja kaupunginkirjaston, Biblioteca Muncipal Central, ohi. Sisäänkäynti on kaunis ja se ikäänkuin kutsuu astumaan sisään (kuva ylimpänä). Kirjasto toimii das Galveias ‑palatsissa, joka on 1700‑luvulta peräisin oleva hieno historiallinen aateliskoti. Aulassa on on lehtisali ja upeat sini-valkoiset freskot. Täällä on useita työtiloja, jotka ovat täynnä keskittyneitä nuoria. Uskallan hädintuskin hengittää, etten häiritsisi heitä. Seinien lisäksi myös lattia ja kattokupolit ovat tyrmistyttävän upeita!

Kirjaston innoittamana päätin tutustua Lissabonin kirjakauppoihin. Sitten mopo lähtikin käsistä.

Vanhin kirjakauppa Lissabonissa - ja luultavasti maailman vanhin toiminnassa oleva - on Livraria Bertrad. Kirjakauppa on perustettu vuonna 1732, ja on sijainnut samassa rakennuksessa Chiadon alueella vuodesta 1773 lähtien. Se jakautuu seitsemään peräkkäiseen huoneeseen, joita koristavat kauniit holvikaarikatot - osa punatiilisiä, osa valkoiseksi rapattuja.

Myös kotiostarillani, Campo Penquenossa on Livaria Bertrad, sen modernimpi versio. Kaikkiaan ketjuun kuuluu yli 50 kirjakauppaan.

Koska kirjakauppa/galleria/kahvila Tinta nos Nervos sijaitsee vain kilometrin päässä Bernardista, päätin tsekata senkin. Kävelin kapeaa Largo Conde-Baraô-katua alas ja ylös Madragoan kaupunginosaan. Kadun varrella oli antikvariaatteja, vintageliikkeitä, taidekauppoja, ravintoloita. Ihana tunnelma! 

Tinta nos Nervos oli pieni mutta suloinen kauppa. Siellä oli paljon taidekirjoja ja sarjakuvakirjoja, Muumitkin olivat edustettuina. Kirjojen lisäksi myynnissä oli taidejulisteita ja -grafiikkaa. Koska kahvila oli vaatimaton, päätin siirtyä seuraavaan kirjakauppaan.

Kirjakauppa Liberty on samalla kadulla kuin Tinto nos Nervis. Tai Liberty on oikeastaan kahvila/kirjakauppa, ei kirjakauppa/kahvila. Täällä on monen kielistä kirjallisuutta vaikka valikoima on pieni. Lisäksi täällä järjestetään kirjailijatapaamisia ja kirjaesityksiä. Tänne jäin kahville ja lisäksi kesäkurpitsapannukakua paksun hapankerman kera. Hyvää oli.

Palvelu on täällä loistavaa, kuten on oikeastaan ollut kaikkialla Lissabonissa. Ihmiset ovat maanläheisiä, ehkä vähän kuin suomalaiset. Täällä tosin ihmiset ottavat julkisilla paikoilla katsekontaktin, hymyilevät, ehkä tervehtivät ja joskus lausuvat jonkin pienen kohteliaisuuden. Tällainen tuntuu niin luontevalta ja normaalilta, voi kun tämä yleistyisi Suomessakin.

Kotimatkalle sattui vielä kirjakauppa Good Company Books. Lokoisa ja kaunis paikka; ehkä tästä tulee minun paikalliseni. Nimestäänkin päätellen täällä on pääosin englanninkielisiä kirjoja - erityisesti käännöskirjoja portugalinkielisistä teoksista. Kahvia en enää jaksanut jouda. Istahdin kirjakaupan puolelle sohvalle odottamaan sateen loppua.

Olen kävellyt tänään kädet vapaina. Ei ole ollut sateenvarjoa, laukkua tai koiraa mukana. Koko päivän on tuntunut, että jotain puuttuu. Pari kertaa ole säikähtänyt, että missä Keta (-koira) on!!?

Illalla sain kännykkääni tekstiviestillä varoituksen Kristin-myrskystä ja kovasta tuulesta. Heti alkoi ukkostaa ja satamaan. Sade loppui mutta tuuli jäi.