Bairro Arco do Cego - huvilakaupunginosa
Aamusta asti tuli vettä vaakatasossa. Ei auta, koiran kanssa on lähdettävä ulos. Ketaa ei myöskään kiinnostanut ja sain houkutella sitä tovin pöydän alta piileskelemästä. Roskat mukaan ja hissiin. Roskis sijaitsee -2-kerroksessa ja minulla on ohjeet sinne pääsemiseksi: paina kolme kertaa hissin ovi auki-nappia, sitten kerrosnumerot 5-3-0-2, ja pääset alakertaan. Helppoa. Niin luulin. Hissi pysähtyi kolmannessa kerroksessa. Painoin ovi kiinni-nappia, ja matka jatkui alaspäin. Pysähdys kakkoskerroksessa, sama juttu: ovi kiinni-nappi ja matka jatkui alas. Tultiin katutasoon eli kerrokseen 0. Ohjeet eivät selvästikään toimineet tai sitten painelin nappeja väärin. Uusi yritys: kolme kertaa ovi auki-nappi, 5-3-0-2. Nyt hissi nytkähti ylös ja pysähtyi toiseen kerrokseen. Ovi kiinni ja kolmanteen kerrokseen. Siellä naapuri astui ulos viereisestä hissistä. Tervehdin, ja kysyin olisko hänellä hetki aikaa. Hän vilkaisi minuun ja roskiin, ja sanoi ai, roskia yrität viedä - ei mitenkään yllättyneenä. Pitää kuulemma odottaa piippausta kolmen ovi auki-painalluksen jälkeen. Sitten vasta numerot 5-2-0-2. Nyt syttyi valo -2 nappiin, huikkasin kiitokset ja hissi vei minut alas oikeaan kerrokseen ja roskat päätyivät hissiajelun jälkeen roskikseen. Oikeilla numeroilla pääsee perille.
Arnaldo Gama, Candino Guerreiro, Stuert Carvalhais, Gomes da Silva, Nunes Claro. Nämä ovat portugalilaisia kulttuuripersoonia ja kadunnimiä Arco do Cegon kaupunginosassa. Arco do Cego = sokea kaari, on upea huvilakaupunginosa kadun toisella puolella asuinrakennustani. Alue rakennettiin 1930-luvulla osana modernia kaupunkihanketta, jolla tuettiin keskiluokkaista asumista. Tällä pienellä alueella on kolme koulua ja yksi lastentarha, joten villat rakennettiin opettajien asunnoiksi. Nykyään osa taloista on omistusasuntoja ja osa on edelleen kaupungin omistuksessa. Alue on viehättävä heleine väreineen ja kauniine yksityiskohtineen. Kadut on kapeita ja korttelit pieniä. Väliin jää pieniä puistoja ja leikkipaikkoja. Todella inhimillisen kokoinen ja näköinen paikka asua melkeinpä keskellä Lissabonia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti